Arkisto maaliskuu 6., 2007:lle

06
maa
07

F.I.C.U.S. Phone Home

bgNo johan riesan lykkäsi! Vuosia olen treenannut viherkasvit minimalistiseen veden käyttöön. Ei tarvitse kasvaa, kunhan pysyy hengissä ja on elinvoimaisen näköinen. Joka suuntaan sojottavat ylipitkäksi venähtäneet roiskot eivät sovi tähän huusholliin. Lannoitepuikon saattaa saada kerran vuodessa jos käytös on ollut sen mukaista. Joka keväisistä mullanvaihdoista ja suuremmista ruukuista täällä ei edes keskustella ennen kuin purkin kylkeen alkaa ilmaantumaan halkeamia ja hiusjuuret tursuavat läpi. Ja nyt ne sitten kohta alkavat soittelemaan kännykkään ollessaan vailla kastelua! Tai kuvitellessan tarvitsevansa nesteytystä. Palveluun varmasti tulee kuulumaan myös varoitusääni ja sen esivaroitus piippaus kerrottuna kolmella. Täytyy vaihtaa numero salaiseksi ettei jatkuvasti tarvitse kuunnella sitä ruikutusta.

Botanicalls-projektissa neljä NYU:n opiskelijaa ovat kehittäneet teknologian, jonka avulla viherkasvit pystyvät soittamaan puhelimeesi ikkunalaudalta ollessaan nääntymässä kuivuuteen. Ruukkuihin sijoitetut kosteusanturat ovat yhdistetty Asterisk (open-source) teleohjelmaan, joka käskyn saatuaan soittaa sinne ohjelmoituun puhelinnumeroon. Vastatessaan kasveiltaan tulevaan soittoon viherpeukalo kuulee myös kasviensa kommentit ‘hyvästä’ hoidosta ja kehoituksen kastelukannun täyttämisestä. Ohjelmaan on nauhoitettu valmiita viestejä kasveilta, joissa pyydetään vettä, kuitataan kastelu saaduksi ja kiitetään, pyydetään lisää ensimmäisen kerran oltua vajaa, huomautetaan liiasta veden määrästä ja hälytys erityisen kuivista oloista. (siis jatkuvaa rimputusta ;) ) Viestin voi onneksi koodata menemään tietokoneen ruudulle tai sähköpostiin.

kaaviobota.jpg

When a plant’s microcontroller determines that the plant needs to make a phone call, it contacts a PHP script with the plant’s ID number and type of need. PHP then packages this information and passes it on to Asterisk which generates the call. When the call is placed, an audiofile in played in the voice of the plant expressing its need.

botanicalls.jpg

Ohjelma mahdollistaa myös vuorovaikutteisen kanssakäymisen kasviesi kanssa. Voit soittaa myös niille päin kysellen kuulumisia ja ehkäpä tutustua paremmin. Saattaahan se toimia myös terapeuttisena keskustelumuotona, etenkin näin talvisin kun on viileähköä puitakaan halailla. Ikkunalaudalle päin soittaessa voi samalla tietysti harjoittaa lievää uhkailua, vaikkapa komentaa voimaan rehevästi tai tulee lähtö kompostiin. :)

PS: Ne viestit sieltä kasvimaailmasta ottaisin kaikista mieluiten vastaan rss-syötteinä.

Photos by Botanicalls




LEPIS

(in greek) = scale (kreikaksi) = mittakaava
Parallel Lines take you to the infinity.

e-mail: lepis.lines at gmail.com

Tekstit RSS

Kommentit RSS

Sivut / Pages

Lepis by Susupetal

 

maaliskuu 2007
su ma ti ke to pe la
« hel   huh »
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Kyytipoika

“Ihmisen osa”

Earth Hour

Trace Lines

Oldies

Aiheet

Blog Stats

  • 66,926 hits

Creative Commons