Arkisto huhtikuu, 2007:lle

30
huh
07

Iggy Pop 60 vee

Niinpä ne vuodet vierivät, mutta vauhti ei hyydy. “Punk rockin kummisetä”, Iggy Pop täytti muutamia päiviä sitten kunniakkaat 60 vuotta. Kukapa olisi uskonut. Tämän tempun Mr. Osterberg Jr teki kyllä kaikkien ennakko-aavistelujen vastaisesti. Kunto on tosin kova, vaikka mies kävelevältä haamulta näyttääkin. Mutta viis siitä, musiikki ratkaisee. Jokunen vuosi sitten Iggy kokosi alkuperäisen 70-luvun The Stooges bändinsä viettämään kiertuelämää yhdessä. Iggy on aina ollut ahkera konsertoija ja ihmettelenkin etten ole onnistunut live-konserttia näkemään. No, jospa vielä joskus.

iggypop.jpg

Tribuuttina synttärisankarin kunniaksi soitettakoon oivasti myös vappumusiikiksi sopivat klassikot YouTubesta:

Lienevät myös Iggyn tunnetuimmat biisit. Ei auta kuitenkaan unohtaa Iggy Popin vaikutusta myös pop-musiikissa. Onhan hän ollut mukana kirjoittamassa useita maailman laajuisia hittibiisejä, kuten David Bowien China Girl ja Tonight. Ja sitten on tietysti lukematon määrä Iggyn biisejä jotka joku muu on esittänyt listoille asti tekijän jäädessä taka-alalle; Sex Pistols ja ‘No Fun‘, Grace Jones ja ‘Nightclubbing‘, Boy George ja ‘Fun Time‘ mainitakseni.

Image Link

28
huh
07

Valokuvatorstai 44 – Ei!

“Ei” Valokuvatorstaina.

purjeet.jpg

Näillä purjeilla ei pitkälle pullistella!

Vieläkö näitä joku ostaa? Ilmeisesti, sillä suomalaiset kuluttavat niitä n. 500 milj. kpl/vuosi. Amerikkalaiset huikeat 60000 kpl joka viides sekunti. Ja kun yhden muovikassin maatumiseen menee noin tuhat vuotta niin taitavat purjeet revetä matkalla.

Jos käyt kaupassa joka toinen päivä ja ostat aina uuden muovikassin, kulutat vuodessa 182 muovikassia. Niiden ekologinen selkäreppu painaa 236 kiloa. Hyvä kangaskassi kestää vuoden kauppareissut ja sen selkäreppu painaa silloin vain 1,2 kiloa. (Link Kuluttajaviraston Ostajan oppaat.)

Kuva Janne Inkeroisen ympäristötaideteoksesta: Kestämättömän kehityksen Plussapurjeet.

 

25
huh
07

vasen-oikea-vasen – vältä vasenta

UPS – United Parcel Service Inc. on laskenut säästävänsä miljoonia dollareita vähentämällä kuljettajiensa vasemmalle kääntymisiä. Samalla myös ajoneuvojen aiheuttamat ympäristöpäästöt vähenevät. Yritys reitittää kaikki jakelureittinsä uudelleen karttaohjelmiston avulla siten, että kuljetusautot kiertävät ympyräisen lenkin mahdollisimman vähillä vasemmalle kääntymisillä.

Oregonilainen perhe oli kokeillut samaa systeemiä ja huomannut säästävänsä 3.69 dollaria (2.71 euroa) päivässä bensamenoissa. Vuodessa tuosta muodostuu jo aika mukavanlainen summa.

Tämä perustuu tietysti siihen, että enää ei tarvitse roikkua kaasujalka herkkänä keskellä risteystä odottamassa vastakkaisen kaistan vastaantulijoiden menoa. Ja taitaa sitä kaartaa hivenen kauemmaksi vasemmalle kääntyissä.

Vasen-vasen-vasen-oikea-oikea-vasen-oikea. Tuolla selviää töihin aamulla sekä viisissä liikennevaloissa pysähtymisellä (huonoina aamuina). Täältä kyllä selviäisi vasemmalle kääntymättä töihin, mutta se vaatisi neljät liikennevalot lisää erittäin ruuhkaisella pätkällä. Näin ollen päästöt ainakin lisääntyisivät valoissa odotellessa ja bensankulutus lisääntyisi pätkäajossa. Nykyistä reittiä ajaissa saa hurruuttaa kahdeksaakymppiä hyvän osan matkasta. Matka tosin lyhentyisi noin 200 metriä (kartalta mitattuna). Ja tietysti tuo pelkästään oikealle kääntymistä noudatteleva reitti ottaa enemmän aikaa, joten en ikinä kerkiäsi ajoissa töihin. Tässä tapauksessa ei maksa vaivaa miettiä reititystä uudelleen. Eikä varmaan säästyisi rahat eikä päästöt, hermoista puhuttakaan. Kaikki Jyväskyläläiset ainakin tietävät mikä painajainen Seppälä on aamu- ja iltapäiväruuhkissa.

Voisi sitä kokeilla joku aamu, verrata aikaa ja matkaa. Yaris tosin vie niin vähän polttoainetta, että rahalliseen säästöön en oikein usko. Jääköön tämä nyt kuljetusliikkeiden hyötykäyttöön koko systeemi.

Vieraassa kaupungissa olisi hauska nähdä mihin sitä päätyisi pelkillä oikealle kääntymisillä :o

Link Financial Times

24
huh
07

puutarhaohjelmakriitikko-koksiko…

Niitä on mm. kirjallisuuskriitikoita, elokuvakriitikoita, teatterikriitikoita, musiikkikriitikoita eli yleisesti todettuna taidekriitikoita.

“Kriitikko tai arvostelija tutkii ja arvottaa jotain yksittäistä tai useampia taiteen tai kulttuurin aloja. Kriitikoksi voidaan kutsua myös henkilöä joka arvostelee jotain yleistä ilmiötä toistuvasti.” (link Wikipedia)

“Kritiikki tai arvostelu on arviointia, jossa tarkoituksena on kritisoitavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely.” (link Wikipedia)

Saiskos alkaa puutarhaohjelmakriitikoksi?

 

kriitikko.jpg

Tosin kriitikko tai kritiikki sanoina antavat varsin negatiivisen mielikuvan. Jopa arvostelu kalskahtaa kylmältä. Ehkäpä selkokielettäminen ja toppuuttelu voisi olla lähempänä totuutta. Ihan kivoja ne on, ne ohjelmat siis. Ovat alkaneet onneksi lahota ja kadota ne mullalla täytetyt vanhat puuveneet ja tontutkin lienee jo kaikki varastettu pihoilta, mutta en ole vielä valmis mihinkään ympäristön hetekahelvettiin! Ja tunnin sisällä samaan asiaan kahden eri ohjeen saaminen saattaa aiheuttaa lievää närästystä, etenkin kun kummassakin illan ohjelmassa jätettiin kertomatta SE tärkein juttu siirtonurmikosta ja sen kastelusta.

Tämäpä voisi toimia lukijakyselynä. Jutustelua Lepiksen puutarhatuolista aiheen tiimoilta, vai hömppää niinkuin ennenkin?

Kyselylomakkeita en tähän WordPressiin osaa tehdä, joten vastauksia kommenttilaatikosta luetaan suurella mielenkiinnolla.

22
huh
07

L.E.P.I.S ja haamujengi

Kaimoja liikenteessä tuolla maailmalla ja tämähän sopii kuin nappi silmään tuon mikrokosmoksen jälkeen.

Takapihalla hyörii nykyisin oma haamujenginsä tutkimassa paranormaaleja ilmiöitä. Tarkoituksena on perehtyä tieteellisin keinoin tässä maailmassa tapahtuvien ilmiöiden metsästykseen, tutkimukseen ja jopa mielen syvyyksiin.

L.E.P.I.S = Lake Elsinore Paranormal Investigation Society

lepismuki.jpg

Voit kuunnella L.E.P.I.S-kummitustarinoita PodcastBlasterin sivuilta suoraan ja helpommin kuin tuolta haamujengin kotisivuilta.

L.E.P.I.S – tuotteita saatavana suoraan myymälästä.

————————-

Sunnuntaiklassikkona soi Steve Miller Bandin ‘The Joker

 

 

 

 

22
huh
07

Reipasta World Earth päivää

Maailmalla vietetään tänään Maailman ympäristöpäivää. Jostain merkillisestä syystä meillä tuota päivää näytetään vietettävän vasta 5.6.2007. Useinhan tuona päivänä on istuteltu puita pallon pelastukseksi, joten normaaleina keväinä tuo myöhempi ajankohta on ilmeisen parempi.

Tänään voisi vaikkapa vaihtaa kaikki tavalliset hehkulamput energiansäästölamppuihin, jos ei niin ole vielä ennen tapahtunut. Earthday Network -kotisivuilta lisää vinkkejä ilmastonmuutoksen ehkäisyyn.

Ekologisen jalanjälkesi voit myös mitata samaisilla sivuilla. Minulle kävi tänä aamuna näin:

 

CATEGORY GLOBAL HECTARES
FOOD 1
MOBILITY 0.1
SHELTER 1.8
GOODS/SERVICES 1.6
TOTAL FOOTPRINT 4.5

IN COMPARISON, THE AVERAGE ECOLOGICAL FOOTPRINT IN YOUR COUNTRY IS 8.4 GLOBAL HECTARES PER PERSON.WORLDWIDE, THERE EXIST 1.8 BIOLOGICALLY PRODUCTIVE GLOBAL HECTARES PER PERSON.
IF EVERYONE LIVED LIKE YOU, WE WOULD NEED 2.5 PLANETS.

Tuloksista päätellen olisi vielä varaa säätää elintapojaan, vaikka keskiverto suomalaisen alapuolelle pääsinkin. Autolla ajelu nostaa lukua, mutta siihen vaikuttaa tuo työn liikkuvuus niin paljon ettei oikein itsekseen siihen pysty valitettavasti vaikuttamaan.

Meillä pidetään tänään pihatalkoita = haravoidaan pois ne maan pieneliötoimintaa lisäävät ja luonnonmukaista lannoitetta tuottavat hyvät materiaalit :( Tuo piha on niin siisti syystalkoiden jäljiltä, ettei siellä tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Ja todennäköisesti ne alkavat taas huuhailemaan pihatammemme kaatamisesta, roskaa kuulemma autoja parkkipaikalla. Ajattelin jättää väliin tuon turhan raapimisen jumissa oleviin hartioihin vedoten, mutta kai se tammi täytyy käydä jälleen pelastamassa. ;)

Happy Earth Day – pelasta puu!

21
huh
07

Valokuvatorstai 43 – mikrokosmos

Sienet eivät kuulu kasvikuntaan, eivätkä ne kuulu eläinkuntaan, joten niiden on oltava ulkoavaruudesta luomassa omia mikrokosmoksiaan planeettamme erilaisiin elinympäristöihin. Ja jotkut vielä syövät näitä itiöemiä…. ;)

sieni.jpg

Valokuvatorstaissa maailmoja maailmojen sisällä.

Edit: toisenlainen mikrokosmos – L.E.P.I.S ja haamujengi postauksessa

17
huh
07

suunnittelujuttuja

Pihan suunnittelu on näin kesän kynnyksellä tuoneut hakukoneiden kautta vierailijoita tällekkin blogille. Tätä en osannut huomioida blogia muinoin nimetessäni, ajatuksissani kun oli tonttia suurempi virtuaalinen tila. Ei se haittaa, ehkäpä osaan muutaman sanasen aiheen tiimoilta tuumata jotteivat nämä vierailut olisi aivan turhia. Tai tällä kertaa antaa sen yhden tärkeimmän neuvon :)

detsku1.jpg

Palkkaa ammattilainen

Olitpa vasta-alkaja tai puutarhan hoidon saloihin perehtynyt harrastaja, niin suosittelen lämpimästi suunnitteluasioissa ottamaan yhteyttä lähimpään suunnitteluhortonomiin tai muuhun vastaavaan ammattitaitoiseen alan mieheen / naiseen. Pihasuunnitelman teettäminen maksaa itsensä takaisin hyvin nopeasti. Ammattilaiselta saadut ohjeet ja neuvot tuovat tuon hyödyn jo pihan rakentamisvaiheessa oikeiden pihan rakennekerrosten, materiaalien, kasvualustojen ja kasvien valinnoilla. Taloasi tai asuntoasi myydessä sen arvoa nostaa hyvin suunniteltu, toimiva, kaunis ja harmoninen piha. Lisääntyneen vapaa-ajan myötä myös pihan viihtyisyys olisi niitä arvotettavia asioita, joille vain on vaikea laskea rahallista arvoa.

Suunnittelun hyödyt

Ammattitaitoinen suunnittelija laajentaa näkemystästi pihastasi sekä antaa sinulle uusia ideoita ja virikkeitä sen suhteen. Jokainen piha on yksilöllinen, parhaimmillaan se vastaa käyttäjänsä tarpeita ja mieltymyksiä sekä on omistajansa näköinen. Suunnittelijat ottavat huomioon asiakkaidensa toiveet ja löytävät ratkaisut vaikeisiinkin pihan ongelmakohtiin. He miettivät päivittäin työkseen näitä erilaisia ratkaisumalleja sellaisiin kohteisiin joihin omaa pihaa rakentava joutuu törmäämään vain kerran pari elinikänsä aikana. Suurimpia sudenkuoppia omatoimisessa piha-suunnittelussa on kasvivalinnat – kasveja istutetaan sellaisiin paikkoihin joissa ne eivät kertakaikkiaan menesty. Niitä sitten siirrellään paikasta toiseen tai ne menehtyvät jo ensimmäisessä istutuspaikassa. Viheralan ammattilainen tuntee kasvit ja tietää niiden kasvupaikkavaatimukset. Hän osaa tuoda esille tonttisi hyvät puolet ja löytää rakaisut heikompien kohtien korjaamiseksi.

Erilaisia suunnitelmia

Voit tilata kokonaisvaltaisen pihasuunnitelman, johon sisältyy yleisuunnitelma, istutussuunnitelma, pinnantasaus- /kuivatussuunnitelma, materiaalimenekin sekä rakentamis- ja hoito-ohjeet. Puutarhaharrastaja saattaa haluta valita itse omat kasvinsa, joten hänelle sopii piha-alueiden yleisuunnitelma. Tällöin suunnittelija luo ’selkärangan’ pihalle, josta ilmenee erilaisten rakenteiden ja tasopintojen sijainnit, istutusalueet sekä yleisen tilajaon.

Mieti etukäteen toiveet ja tarpeet

Ennen suunnittelijan palkkaamista kannattanee miettiä niitä pihaan asetettuja tarpeita ja omia toiveita sekä mieti budjetti. Hyviä vinkkejä ja ideoita löytyy jo suomeksikin julkaistuista kirjoista sekä lehdistä ja voit keskustella näistä suunnittelijasi kanssa. Hyvä suunnittelija löytää sinulle sopivan yksilöllisen ratkaisun ja yleensä tuoreen idean, joka onkin se vaikein asia. Kukapa sitä haluaa pihaa, joka on jo kerran tehty jossain päin maailmaa.

Varaa aikaa

Keväthuuma ja multapeukalon syyhyäminen saa ajattelemaan pihan suunnitteluun ja rakentamiseen liittyviä asioita. Ja yleensä se tapahtuu kaikilla yhtä aikaa kevätauringon säteiden sulattaessa lumen ja paljastaessa pihan alastomuuden kaikessa karuudessaan ennen uuden kasvun alkua. Viheralan ammattilaiset ovat jo kuitenkin täydessä työn touhussa ja näihin aikoihin taitavat olla jo myyneet kesänsä ja täyttäneet kalenterinsa työtilauksista. Ota siis yhteyttä niin suunnittelijaan kuin viherrakentajaankin hyvissä ajoin pihaprojekstisi toteuttamisen kanssa. Suunnittelulle parasta aikaa on talven hiljaiset kuukudet ja rakennustyöt kannattaa tilata jo viimeistään alkutalvesta. Konsulttikäyntejä saa tilattua lyhyemmällä aikataululla.

detsku2.jpg

Linkkejä

Suunnitteluhortonomien yhteystietoja löydät Viheraluesuunnittelijat ry:n sivujen kautta. Keltaisten sivujen kautta löysin hyvän listauksen suunnittelijoista.

Useat viheralan yritykset tekevät sekä suunnittelua että viherrakentamista. Lisää viherrakentajia löydät Viheraluerakentajat ry:n sivuilta.

Maisema-arkkitehtejä löydät Suomen Maisema-arkkitehtiliiton sivuilta.

Alueellisten puutarhayhdistysten kautta voit myös löytää apua pihasuunnitteluun.

Inoasta hakusanalla viheraluesuunnittelu

Bloggaajista Parvekkeeni blogin MissTii on yksityiyrittäjänä aloitteleva suunnitteluhortonomi.

detsku2.jpg

Jos Lepiksen takapihalle tulisi tarvetta tilata pihasuunnitelma, niin varmasti kääntyisin ammattilaisen puoleen :D

12
huh
07

Valokuvatorstai 42 – Kasvu

Valokuvatorstaissa kasvua

kaatsikka.jpg

 

…metaani…hiilidioksidi…typpioksiduuli…

Tutkimus: Jätteiden käsittelyvaihtoehtojen vaikutus kasvihuonepäästöihin, VTT Energia

11
huh
07

lääniä rampattavaks

Timon matkailukartta innosti tekemään matkailuhistorian katsauksen tällä matkailugeneraattorilla. Ja tältä se Lepiksen takapiha maailman kartalla tällä hetkellä näyttää. Mukavia muistoja on kerääntynyt kahdestakymmenestäkahdesta maasta. Muutamissa maissa on tosin joutunut käymään useamman kerran työn, opiskelun tai muuten vain hupailun merkeissä. Näitä ovat mm. lähinaapurit molemmin puolin, Saksa, Hollanti ja Yhdysvallat.world.jpg

Yhdysvaltoja en saanut koskaan koluttua läpikotaisin siellä viettämieni vuosien aikana. Coloradossa vain oli niin mieluisaa ettei sieltä mihinkään joutanut paljoa retkeilemään. Tai sitten oma maa mansikka voitti. ;)

usa.jpg

Kolmas kartta on haaveilukartta niistä paikoista joihin vielä olisi ehdottomasti päästävä. Paljon pieniä saarivaltiota, jotka eivät tuossa kartassa taida kovin hyvin näkyä. Karibialla muutama ja Tyynellä valtamerellä joitain ennenkuin huuhtouvat mereen.haaveita1.jpg

Nyt iski matkakuume!

08
huh
07

kone kunnossa

Pääsiäisähkyn kevennykseksi tarjoamme välipalana ‘koneen kuntomittausta’, kevennysajattelua sekä keittiötaulun askartelua.

Halo Efektin innoittamana käväisin tekemässä Kotimaiset Kasvikset ry:n kehittämän Kone kuntoon kasviksilla – testin ja miten mieltä hivelevää luettavaa tulokset antoivatkaan. Kerrankin testi jossa meikäläinenkin saa huippupisteet! (Tulokset tuolla kirjoitelman lopussa.)

Keventämään siis!

Kotimaiset kasviksemme ovat kuitenkin niin hyvää syötävää, puhdasta ja terveellistä, että ei voi kuin kannustaa niiden lisäämistä ruokavalioon kuin ruokavalioon. Tuolta Kotimaiset Kasvikset ry:n sivuilta löytyy myös Lisääjät – sivusto, jossa haastetaan meidät lisäämään vihannesten, juuresten, hedelmien ja marjojen määrää kuuteen kouralliseen päivässä. Sivustolta löydät helppoja lisäämisvinkkejä, ruokaohjeita, Kasviskissat-kalenterin (kasvischeerleaders!) ja voit liittyä Lisääjiin sekä haastaa kaverisi lisäämään kanssasi.

Tästä on hyvä aloittaa:

200calories.jpg

Photo: Wisegeek

Wisegeek – sivustolle on tehty erittäin mielenkiintoinen kuvasarja siitä miltä 200 kaloria näyttää määrälisesti eri ruoka-aineiden osalta sekä kertoo massan painon. Sieltä löytyy kuvia niin roskaruoasta kuin terveellisimmistäkin vaihtoehdoista. Kaikille painoansa tarkkaileville ja kaikille ravinnostaan kiinnostuneille erittäin hyvä muistilista. Tuosta saisi askartelemalla aivan mukavan keittiön taulun tai printin jääkaapin oveen muistutukseksi heikkojen hetkien varalle.

Lepiksen Kone kuntoon kasviksilla testitulokset:

Olet lähes huippua, kiitos siitä hyvälle huollolle. Voit kuitenkin parantaa edelleen koneesi kuntoa, syömällä terveellisemmin ja liikkumalla säännöllisesti.

Olet selvästi keskivertosuomalaista parempi kasvisten syönnin suhteen. Muistakone.jpg kuitenkin monipuolisuus, sillä suojaravintoaineiden tarve tulee tyydytettyä parhaiten syömällä päivän jokaisen aterian yhteydessä reilu annos kasviksia. Vaihtelu virkistää ja varmistaa sen, että koneesi saa päivittäin erilaisia suojaravintoaineita riittävästi.

Vaikka asiat tuntuvat kiitävän ohitse, varaa aikaa itsellesi ja mieti, mikä on todella tärkeää. Kun päämäärät ja asioiden tärkeysjärjestys ovat selvillä, elämä maittaa paremmalta päivä päivältä!

Sinulla menee jo ihan hyvin liikunnan suhteen. Olet varmaan huomannut, että jaksat paremmin, kun liikut säännöllisesti. Houkuttele mukaan liikkumaan kavereitasi tai perheenjäseniäsi. Yhdessä liikkuminenkin maistuu paremmalta.

Syöt selvästi keskivertosuomalaista paremmin. Jatka samaan tahtiin, mutta muista monipuolisuus. Silloin olet varma, että saat sopivasti suojaravintoaineita, jotta koneesi pysyy trimmissä. Vältä energiapommeja: turhaa sokeria, rasvaa ja vaaleita viljatuotteita, sillä ne lihottavat turhaan ja sisältävät vähän elimistön kunnon kannalta tärkeitä suojaravintoaineita.

Kerran kärsitty stressin aikaansaama vatsahaava, moninaiset ruoka-aineallergiat ja lähipiirin järjestämät salaliitot ovat jo luonnostaan muokanneet ruokailutottumuksia kohti kevyttä ja kasvispitoista linjaa. Näin yksipuolisella testillä voi siis hyvinkin huijata itseään kuvittelemaan koneen olevan huippukunnossa. Tuon testin perusteella suurimpana kompastuskivenä kohti huippuviritystä on stressinhallinta, tai sen puute. Tuossa talvella tutkivat sen verran syvällisesti, että tiedän kaikkien arvojen olevan erittäin hyvällä mallilla ja paikat kunnossa, joten täydellä höyryllä kesää kohti. Kunhan selkä kestää sen menon…

Kevyttä kevättä kaikille :)

06
huh
07

Valokuvatorstai 41 – Armo

armo.jpg

 

“Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää!”

– Raamatun sananlaskuja

Kuvassa pala Markku Hakurin ympäristötaideteoksesta “Aukko Vapauteen” vuodelta 2003.

 

01
huh
07

juuret ylöspäin

Upside down – downside up…. miten päin… eikö se menekkään näin? Meille on kansakoulusta asti opetettu, että kasvin juuret pitää olla maassa alaspäin. Siellä ne kiinnittyvät tukevasti kasvualustaansa hakeutuessaan kohti vettä ja ravinteita. Varren kasvusuunta on ylöspäin ja lehdetkin vielä mielellään kääntyilevät valoa kohti yhteyttämistoimintojaan suorittamaan. Eikö totta. Luonnonlakeja ja sillei.

Väärin.

Ameriikan ihmemaasta löytyy tämänkin lainalaisuuden kumoamiseksi kehtitetty vempele, Patio Upside Down Garden.

vempele.jpg

Tämän vempeleen mainospuheessa kehutaan kuinka tomaatteja voi kasvattaa juuret ylöspäin. Elämä käy helpoksi, kun ei enää tarvitse tukea noita tomaatin joka suuntaan rojottavia versoja. Lupailevat peräti maan vetovoiman hoitelevan tämän homman tomaatin suunnatessa kasvunsa alaspäin. Mainospuheessa kerrotaan hyvin ammattitaitoiseti tomaatin hedelmien kypsyvän ilmassa eikä maanpinnalla, joten taimen mädäntymisestä ei ole vaaraa. (Tuossa alaspäin roikkumisessa kyllä haiskahtaa latvamädän vaara. Lepis. huom.) Tosin voihan siinä kokeilla vaikka salaatin, kurkun tai paprikan kasvattamista ylösalaisin.

Tässä ekonomisesti ajatellussa tilaihmeessä voi helposti harrastaa taitoa vaativaa kahdenkerroksenviljytekniikkaa. Tomaatin roikottaessa latvaansa alaspäin kasvualustan yläosaan voi istuttaa vaikkapa yrttejä tai peräti muita vihanneksia. Kasvualustaa astiaan mahtuu reilun kukkamultasäkillisen verran.

Nimensä mukaisesti tilaihme on suunnattu patio- ja parvekeviljelyyn. Se on valmistettu kovasta muovimateriaalista ja on valmistajan mukaan helppo koota ilman minkään valtakunnan työkaluja. Astian pohjaan on kasvutapahtuman helpottamiseksi tehty valmiiksi reikiä, joista tomaatin voi huijata kasvamaan ylösalaisin. Vähäisellä 89.95 dollarin hinnalla voit tilata tämän ihmelaitteen parvekkeellesi tai patiollesi FirstSteetin nettimyymälästä ja aloittaa Upside Down-puutarhoroinnin. Siihen ei moni pysty!

Photo FistStreet




LEPIS

(in greek) = scale (kreikaksi) = mittakaava
Parallel Lines take you to the infinity.

e-mail: lepis.lines at gmail.com

Tekstit RSS

Kommentit RSS

Sivut / Pages

Lepis by Susupetal

 

huhtikuu 2007
su ma ti ke to pe la
« maa   tou »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930  

Kyytipoika

“Ihmisen osa”

Earth Hour

Trace Lines

Oldies

Aiheet

Blog Stats

  • 69,409 hits

Creative Commons