Arkisto kesäkuu 3., 2007:lle

03
kes
07

Jyväskylän citykarhu liikkeellä

Ollaan saatu Jyväskylään, tai tarkemmin tuohon maalaiskunnan rajan tietämiin, oma citykarhu tänään. Tuolla Jyskän ja Asmalammin kulmilla, kaupungin ja Vaajakosken välillä, se nyt pyörii, reppana. Varmaan aivan ihmeissään mihin hälinään tässä on joutunut.

Radio Jyväskylässä on pitkin aamua tullut varoituksia ja ohjeita karhun kohtaamistilanteisiin:

  • Pidä pientä ääntä kulkiessasi, että karhu ehtii väistää sinua. Jo jalan alla risahtelevat oksat antavat karhulle tiedon sinusta. Useamman ihmisen kannattaa liikkua ryhmässä.
  • Älä mene lähemmäksi, vaan poistu tulosuuntaasi. Vaarallisinta on, jos joudut emon ja pentujen väliin. Emo puolustaa tällöin vaistomaisesti pentujaan hyökkäämällä vaaran aiheuttajaa, eli SINUA kohti.
  • Karkota karhu kolistelulla ja huudoilla pois. Älä mene valokuvaamaan karhua.
  • Heittäydy mahallesi maahan, suojaa käsilläsi päätäsi ja niskaasi, ole liikkumatta eli tekeydy valekuolleeksi. Pakoon juoksu ei kannata, karhu on aina sinua nopeampi.
  • Peräänny rauhallisesti, samalla hiljaa puhuen. Älä huuda tai ääntele voimakkaasti, sillä karhu tulkitsee sen vihamielisyydeksi. Älä tuijota karhua silmiin, se merkitsee haastetta. Älä kiipeä puuhun, sillä karhu on parempi kiipeilijä.

Ohjeet Metsähallituksen sivuilta: 10 hyvää ohjetta jos kohtaat karhun

Varovaisuutta sille puolle kaupunkia. Toivottavasti karhu pääsee livahtamaan takaisin kotikonnuilleen, pois täältä hälinästä.

Edit 4.6.2007 klo 23:20  Voi rähmä minkä menivät tekemään! Ampuivat sen pienen karhun. Muka vaarallinen ihmisille…




LEPIS

(in greek) = scale (kreikaksi) = mittakaava
Parallel Lines take you to the infinity.

e-mail: lepis.lines at gmail.com

Tekstit RSS

Kommentit RSS

Sivut / Pages

Lepis by Susupetal

 

kesäkuu 2007
su ma ti ke to pe la
« tou   hei »
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930

Kyytipoika

“Ihmisen osa”

Earth Hour

Trace Lines

Oldies

Aiheet

Blog Stats

  • 70,951 hits

Creative Commons