Arkisto kesäkuu 10., 2007:lle

10
kes
07

porkkanarock

Tuntemukseni vihannesten osalta on varsin rajoittunut. Syödä osaan mitä vain ja vaatimus puolen kilon päiväannoksesta täyttyy kevyesti, mutta viljely on aina tuottanut tuskaa. Tai pitäisikö sanoa kiinnostusta niiden viljelyyn ei ole löytynyt hyvällä tahdollakaan. Viime keväänä jouduin katalan salajuonen uhriksi, joka jatkuu uusintapainoksena tänäkin kesänä. Hyvät ystävät edellisestä elämästä ja uudet tästä nykyisestä sekä lähipiiri olivat kuin yhdestä väläyksestä keksineet, että minun pitää alkaa palstaviljelijäksi. Oven pileen alkoi ilmestyä jos jonkinlaista taimenalkua ja siemenpussia; oli pensastomaattia, mangolia, latva-artisokkaa, valkosipulia, steviaa, lipstikkaa, basilikaa ym ja ym. Muori ilmoitti vuokranneensa myös minulle aarin kokoisen palstan palasen omansa viereen. Tämän oli siis oltava salajuoni, sillä minua ei ole ikinä kiinnostanut moinen touhu ja olen sen hyvin selvästi tuonut vuosien varrella ilmi. Lieneekö lapsuuden traumoja sukulaisten kilometrien pitkistä lanttupenkkien kitkemisistä parhaaseen leikki- ja uimakouluaikaan!

Eihän siinä auttanut kuin ryhtyä vastaiskuun ja näiden juonikkaiden istuttamisen jälkeen hommasin palstan täyteen sellaista, josta ei niillä ollut hajuakaan. Kuvittelivat saavansa minut lankaan ja hyvät naurut pienviljelijän kömmähdyksillä. Hah, luulo ei ole tiedon väärti! Kylvin suuren määrän Uuden-Seelannin pinaattia – varma tapaus, ei voi epäonnistua! Lopulle alalle vetäisin Japanilaisia lehtivihanneksia kuten Mibunaa, Komasuraa, Misomea ja jotain vihreää sinappikasvia. Salajuonittelijoiden ottaessa puheeksi viljelymenestyksen oli hyvä jutustella näistä harvinaisemmista vihanneksista ja eihän ne ymmärtäneet mistään mittään. Puheenaiheet sain vaihdettua kätevästi muualle. :D Sato oli muuten varsin mainio ja ihastuin noihin japseihin kertakaikkisesti, oivaa wokkiruokaa. Talvella en sitten paljoa muuta syönykään kuin oman pellon satoa.

Olin tänä keväänä aivan varma, että jättivät rauhaan todeten ettei tuosta oikeasti ole pienviljelijäksi. Sitkeitä sissejä ovat, sama rumba alkoi taas. Taimipussin nyssäköitä alkoi ilmaantua salakalavasti nurkkiin ja minua on rettuutettu pitkin paikallisia puutarhamyymälöitä taimiostoksilla. Nyt siellä on paljon japseja, pinaattia, valkosipulia, mangolia, palsternakkaa, kauranjuurta ja niitä perinteisiäkin kuten, porkkanoita, yrttejä ja kesäkurpitsoja joka väriä.

Jos ensi keväänä vielä jatkavat tätä salajuonta, niin perustan oman bändin:

The Vegetable Orchestra (Link via Whispering Crane)

 




LEPIS

(in greek) = scale (kreikaksi) = mittakaava
Parallel Lines take you to the infinity.

e-mail: lepis.lines at gmail.com

Tekstit RSS

Kommentit RSS

Sivut / Pages

Lepis by Susupetal

 

kesäkuu 2007
su ma ti ke to pe la
« tou   hei »
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930

Kyytipoika

“Ihmisen osa”

Earth Hour

Trace Lines

Oldies

Aiheet

Blog Stats

  • 70,951 hits

Creative Commons