Ja suu on kipeänä. Voi hyvät hyssyrät sentähen mikä päivä! Olisipa aamulla saanut suosiolla jäädä pehkuihin posottaan sateen ropistessa ikkunaan. Ei se sade menoa haitannut, mutta jos voi päivään mahtua kämmejä ja kommelluksia niin se on sama satoiko vai paistoiko. Olisi vain pitänyt uskoa jo heti aamuvarhaisella ettei tästä mitään tule.
Myöhästyin, ensimmäisen kerran, töistä muutaman minuutin pudottaessani kolme kertaa piirustusvälinekassin keittiön lattialle sisällön levitessä pitkin poikin perimmäisiä nurkkia hipoen. Vieläkään eivät ole kaikki sakurat ja pensselit löytyneet. Tästä voimme päätellä tässä uudessa asunnossa olevan tavaroita syöviä nurkkia. Saatuani tuon sekaisin olleen laukun raahattua kuivana töihin huokasin helpotuksesta. Mutta nielaisin ennenkuin tipahti. Illalla väsäämäni hieno diaesitys ei löytynytkään muistitikulta ja päässä alkoi jyskyttää epäilys oman muistin tilasta ja tuskan hien otsalle noustessa hätäisesti mietiskelin, että milläs tästä taas selviää. Pelko jyskytti jo moukarimaisin ottein, että kohta ne huomaa ettei tuo oikeasti tee mitään etukäteisvalmisteluja mihinkään suuntaan. Tikku mäiskäytti onneksi ruudulle oikean kansion ennenkuin lähdin juoksemaan pakoon. Tyytyväisenä hymyilin sisäänpäin, että ähäskutti onnistuinpas huijaamaan jälleen kerran. Tykki ei toiminut! Se siitä diaesityksestä. Taas uudet hiet pintaan ja kuumeisesti miettimään mihin tästä edes soittamaan apua. Oli selkeästi jäänyt asennus koneen ja tykin välillä kesken. En ala räpeltää. Tuossa seinän takana on toinen. Ei muuta kuin otetaas pöydistä kiinni ja siirrytään sinne.
Vihdoin alkoi luistaa. Jälleen tuudittautumista epätodellisuuteen. Palohälytin rämähti soimaan ja koko rakennus tyhjäksi ja ulos. Punaisten paloautojen kaartaessa pihaan ja komeiden palomiesten rynnätessä sisään uskoin minäkin vihdoin ettei se ollutkaan mikään evakuointiharjoitus. Hälytys osoittautui onneksi turhaksi ja työpaikka säilyi kärventymättä. Hälytyksen oli aiheuttanut yliherkkiin hälyttimiin kulkeutunut lattian piikkaamisesta syntynyt pöly. Sade oli onneksi lakannut ja mekin selvisimme happihypystä kuivin nahoin.
Lounaalla lusikoidessani jauheliha-bataatti-maissisoppaa jotain narskahti suussa ja tuntui epämääräisen omituiselta. Etuhampaasta pala irti ja biitti piikkinä ikenessä! Eiiiii-iiii enää tälle päivälle mitään yllätyksiä! Mistä tässä perjantaina mitään hammaslääkäreitä kaivat vieraassa kaupungissa. Kerkesin hoidattaa kesällä purukaluston kuntoon ennen muuttoa ajatuksena ettei muutamaan kuukauteen tarvitse mennä, kerkiää rauhassa etsiä uuden hammaslääkärin. Mukava viikonloppu siis tiedossa; piikki ikenessä velliruoalla ruokittuna. Netti auki ja soittelemaan. Onneksi jo toisesta kohteesta tärppäsi ja pääsin saman tein hoitoon. Sattuupa vielä olevan siedettävän matkan päässä, että voin nyt ottaa sen viralliseski espoolaishampilaksekseni. Toinen piikki ikeneen ja paikka paikoilleen. Huuli lerppuna hipsin hiljaa kotiin ja totesin viikon olevan täynnä. Puudutusen levittyä jo nenään ja kohti korvanlehteä päädyin perjantaipäikkäreille kolmeksi tunniksi.
Usko päivän pelastumiseen oli jo nousemassa kunnes siinä unen tokkurassa läsäytin käytetyn kahvipannun suodatinpussin sisältöineen jälleen sinne keittiön lattialle. Siinä siivotessa alkoi jo tuntumaan lievästi epätoivoiselta. Tokkopa tässä illalla enää mitään tohtii touhuta. Tiskikasaa vilkuilin pitkän tovin miettien miten käy jos siihen iskee näppinsä. No vain yksi juomalasi päätti kokeilla hyppyä hyllyltä tiskipöydän kautta takaisin kaappiin. Ei onneksi särkynyt. Tuskin olisin enää kyennyt keräilemään mitään palasia tuolta lattialta.
Riemullinen päätös viikolle. Viikolle, jolla oli ohjelmaa yli tarpeiden ja työpäivien venyttyä harva se päivä vähintään kaksitoistatuntisiksi. Lieneekö väsymys vai biorytmit. Hällä väliä, huomisen on oltava kaiken logiikan mukaan parempi.
Ps. Jos tämä kirjoitelma onnistuu löytämään tiensä eetteriin, niin päivä on pelastettu 
Edit 22:32 Päivän tietysti kruunaa tämä!
