Valokuvatorstaissa luetaan Lepiksen suosikkikirjailijakaartiin kuuluvaa Kurt Vonnegutia ja napostellaan makkaraleipiä:
“Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua – “kello 11.00, 11. marraskuuta 1918″ – vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.” (Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen)
Maatumisprosessi
Tämä on upea! Tekee minuun vaikutuksen “maallisuudellaan”
Onko tämä jonkun humoristin paasi espoolaisessa luupuistossa? Huikea kuva ja ajatus.
Tuo kuva pysähdyttää. On aika hurja noin ajatuksenakin.
aika mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kuva!
Elämän puuhan se siellä maatuvien joukosta nousee! Hieno!
Elina,
Kiitos. Sitähän tämä, kiertokulkua.
Katriina,
Kuva oli helppo ottaa hienosta työstä. Tämä löytyy Tyrvään Pyhän Olavin Kirkon pihamaalta. Alkuperäinen Jorma Gallen-Kallelan vuonna 1934 tekemä teos paloi murusiksi kirkon tuhopolton yhteydessä silloin 1997. Joten tämä on vuonna 2000 valmistunut toisinto Edesmenneiden muistokivestä. Sitä en muista kuvasinko enemmänkin tuota perinteistä kiventyöstötekniikan jälkeä vai kolahtiko tuo taideteos jo silloin.
Outi,
Kyllä se hiljaiseksi vetää, kun tuota pääkallorivistöä katsoo. Hurjia kyllä olivat ajatkin, johon tuossa Vonnegutin tekstissä viitataan.
Susanna,
Usealla tasolla.
Käpsä,
Kiitos.
Sehän se
Vaikuttava kuva, tosiaan.
Kiitos Anne
Meillähän tosiaan olikin aika saman suuntainen käsittely tälle aiheelle… Ovela kuva!
Timo,
Mitäs me ’synkistelijät’
wow tää on hyvä!
Kiitos Neulekirppu.
Aina se nousee. Elämä. Kuolemankin keskellä versoo elämänpuu, ruokkii kaipaavia, luo uutta elämää. Kuvasta tulee mieleen kaikki joukkohaudat, sodan melskeet – ja rauha. Elämänkiertokulku ikuistettuna kivipinnalle. Hieno kuvankatseluhetki, kiitos Lepsi, ajatukset lähtivät vilistämään moneen suuntaan, ylös ja alas ja sivulle.
Hei Mehtäsielu,
Kiitos Sinulle! Ja ihanaa kun olet vielä mukana. Olet ollut mielessäni paljon. Jaksamista toivotan. Kyllä se vielä versoo.