Nyt on tullut aika valita kaikkien aikojen inhokki-joululaulu. Tulemme kuulemaan kuluvan viikon aikana jos jonkin sortin renkutusta kaikista mahdollisista tuubeista. Joukkoon mahtuu mitä ihmeellisempää sanoitusta ja sovitusta verhottuina joululauluiksi.
Henkilökohtainen inhokkini on tämä John Denverin kirjoittama kantrirenkutus: Please Daddy, Don’t Come Home Drunk this Christmas! Esittäjänä tässä on Merrill Picket.
Kuulin sen ensimmäisen kerran muinoin Amerikan maalla ja siitä saakka se on aiheuttanut inhon väristyksiä. Valitettavasti tuo kuvaa usean perheen joulun odotusta realistisella tavalla. Sanoituksesta tulee oikeasti surullinen mieli niitä lapsia kohtaan jotka tuon ovat joutuneet kokemaan. Voi kun päästäisiin yleismaailmallisesti eroon tuosta tarinasta edes kerran vuodessa. Vain päivä vuodessa voisi ilahduttaa usean lapsen eloa.
Onneksi kotoiset radiokanavat eivät ole löytäneet tuota soittolistoilleen! Vaikken sitä ole radiosta sen koonta kuullut, joka vuosi se tulee mieleeni.
Nyt olisi hauska kuulla sinun inhokki-joululaulusi. Kerro kommenttilaatikkoon, niin katsotaan minkälainen kooste saadaan aikaiseksi tämän viikon kuluessa.
Ps. Niihin suosikkikappaleisiin voimme palata toisessa postauksessa 
Joulumaa! Yök! “Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy…” Ellotusta!
Ei ne kuluneimmatkaan toisaalta kovin kamalia ole, mutta ehkä voisi joulupukki suukon sai-rallatus saada yhden miinusäänen. Vaimo pettää ja siitä sitten vielä lauleskellaan ilomielisesti…
Tuima ja Timo,
Hyviä valintoja!
Jatketaan.
Se Virve Rostin laulu, jossa lauletaan “kaappiin kurkistimme salaa, jospa löytyis joulukalaa”.
Ja onneksi on vielä paljon muitakin inhokkeja! Ei ne kesken lopu
Mun täytyy tunnustaa, että
inhoan yli kaiken kaikkia
äänitteitä, jossa lauletaan
epävireisesti tai nasaalisti.
Mikä tahansa laulu muuttuu
inhokiksi.
Juice Leskisen Sika on ällöttänyt aina.
Voiko tuota sinun postaamaa biisiä kauheampaa joululaulua ollakaan?!
Sehän on aivan kamala, apua.
Tämä on myös helvetistä, kasarijoululaulu:
“Tonttuparaatia” kuuntelee aina kärsivin ilmein ja vellovin vatsoin, ja “Joulumaasta” tulee sanomattoman vaivautunut olo.
“Kulkuset, kulkuset” mölyää kaiuttimista, täyteen jouluostoksia tekeviä ihmisiä ahdettu tavaratalo, talvitakin kuumotus suojasäässä sisällä ja mukana kulkevat pakaasit. Riipii syvältä kun siinä tilanteessa muka kulkuset “riemuin” helkkäilee ja talven valkohiutaleet ne “hiljaa” leijailee. Marraskuussa kun kuulen “kulkuset” ensimmäisen kerran, tulee jo jotenkin alistunut olo.
Wow, miten hienoja inhokkeja! Ja ei voi kuin olla samaa mieltä. Karin kuvaus jouluruukasta on mainio ja niin elävä, että alkaa kuumottaa jo