Palataanpa pitkästä aikaa ‘hard rockin’ pariin ja tuonne kultaisen 1970-luvun alkuvuosille. Päivän klassikko tulee Led Zeppelinin albumilta ‘Houses of the Holy’. Tuolta 1973 julkaistulta albumilta löytyy useita legendaarisia rock-klassikoita, kuten ‘Over the Hills and Faraway’ ja ‘The Song Remains the Same’. Albumi on rankattu The Rolling Stone -lehden Top-500 kaikkien aikojen albumia listalla sijalle 149, joten ei aivan sieltä huonommasta päästä.
Laajasta biisivalikoimasta tänään soi ‘The Ocean’:
Tämän biisin jäädessä soimaan katoan pariksi päiväksi haistelemaan ja maistelemaan tuota keskisen suomen kasvatille ja vuoristoja rakastavalle matkaajalle vieraaksi jäänyttä elementtiä. Pienellä kallioisella saarella, internetin ulottumattomissa, tulen siis etsiskelemään olemattomia kasveja kuvattavaksi tyrskyjä syleilevien kallioiden keskeltä. Ehkäpä kuvaan tällä kertaa graniittia
See ya!



Tämä on hieno biisi, vaikka omaan makuuni parhaiten kolahtavatkin tätä ennen ilmestyneet II, III ja IV.
Mukavaa reissua!
Toimii. Hauskaa reissua ja hyviä kuvia!
Serkku tilasikin tuon dokun ittelleen talletettavaksi kun mökillä ei ollut kuulemma elämän perusvälttämättömyyksiä. Varmaan sen easyn tulee kuunneltua taas.
Hyvää lomaa!
Mä en päässyt tekeen aamulla mun tavanomaista lantiojumppaa täällä sunnuntaiklassikon parissa, mutta kyllä piti perse nostaa penkiltä ja iltapäivän armottomasta helteestä huolimatta vääntää kuin pahan pieksemä! Long live Led Zeppelin!!! I loooove youuuuu! Kiitos tästä tuokiosta, taidan jatkaa ajassa taakse päin ja kuunnella II:n!
Höh, pari päivää on jo mennyt…:(
Kari,
Kiitos, reissu oli mukava. Kyllä ne minnuunkin uppoavat paremmin, tämä vain sopi päivän teemaan
Vaiheinen,
Kelit olivat niin surkeita, että kuvatkin ovat varsin tummia.
Timo,
Johan sinulla on fiksu serkku! Pitäähän niitä nyt mökilläkin olla.
Itkupilli,
Ei kun rokkaamaan siitä
Susupetal,
No kun en kerran saanut virkavapaata bloggamisesta niin pidennetty loma kai sallitaan. Sillei työelämän malliin…