Moi kaikki,
Olen vaihtanut tämän blogin sähköpostiosoitteen hetki sitten toimivampaan versioon.
Uusi osoite on nähtävillä tuossa oikean puoleisessa palkissa.
Kiitos kärsivällisyydestä sen vanhan kanssa
Moi kaikki,
Olen vaihtanut tämän blogin sähköpostiosoitteen hetki sitten toimivampaan versioon.
Uusi osoite on nähtävillä tuossa oikean puoleisessa palkissa.
Kiitos kärsivällisyydestä sen vanhan kanssa
Hirlii ehdotti hienoa välitehtävää sitä taidenäyttelyn julkaisemista ajatellen:
Taidenäyttelyissä on kaikissa teoksissa aina nimi ja niin olisi hyvä meilläkin olla. Jotain napakkaa ja osuvaa…
♦ ♦ ♦
Olethan muistanut käydä vastaamassa taidenäyttelykyselyssä täällä!
Matkojen ja sairaustapauksien johdosta julkaisen tänään välitehtävän niille, joilla on aikaa ja välipäiviä odotellessaan seuraavaa työstettävää. Tämän voi tehdä tänään tai milloin sopivakseen katsoo, tai eilen.
Edit 7:07 Välitehtävänä voi myös kirjoittaa runon tai pienen tarinan teosten innoittamana jos kollaasin tekeminen ei innosta tai sellaista ei vielä pääse tekemään. Ja ehkäpä Mutkimus tekisi yhden sivun, jossa olisi noiden käytettyjen Thai-aakkosten merkitykset?
- esikatselupalanen ensimmäisen kierroksen pohjista -
Minulla olisi ollut tänään välipäivä, joten tein jo oman kollaasini ensimmäisen päivän pohjista ja sillä ajattelin aloittaa taidenäyttelyn.
Illalla, tai pitäisikö tunnustaa lähempänä puolta yötä, sain muut kirittyä kiinni. Huh!
Tässä järjestyksessä se meni:
1. Susupetalin pohja -> MM -> Arleena -> Itkis -> Hirlii -> Hoover:
Tämä Susupetalin pohja oli tähän mennessä ensimmäinen työ, jossa vaihdoin väriä ja ‘pensseliä’.
2. SuviAnniinan pohja -> Susupetal -> MM -> Arleena -> Itkis -> Hirlii -> Hoover:
Palalasin kiltisti takaisin alkuperäiseen väriin ja muotoon.
3. Tässä kohdassa sotkin järjestyksen. Harppasin Vaiheisen ylitse ja kiirehdin Uunan pohjalle, mutta onneksi sitä ei tainnut kukaan huomata.
Uunan pohja -> Vaiheinen -> SuviAnniina -> Susupetal -> MM -> Arleena -> Itkis -> Hirlii -> Hoover:
Metsässä lentelee vaahteran lehtiä aina toisinaan.
4. Tähän Vaiheisen pohjaan oli vaikea koskea, sillä se on ollut mielestäni valmis jo monta päivää.
Vaiheisen pohja -> SuviAnniina -> Susupetal -> MM -> Arleena -> Itkis -> Hirlii -> Hoover:
Väri muuttui kaamoksen siniseen.
MUISTAKAA ÄÄNESTÄÄ TAIDEGALLERIA KYSELYSSÄ!
Teokset alkavat pikkuhiljaa valmistumaan ensimmäisen kierroksen osalta. Saisinko toivoa, että valmiisiin teoksiin laitettaisiin valmis-tagi. Helpottaisi niiden noukkimista julkaistavaksi taidenäyttelyssä. Kiitos.
Uusi aihe ja sämplätyt järjestykset julkaistaan huomenna!
Tämä biisi menee myös sinne viime viikonlopun reissumusiikin piikkiin. Tosin olen jo jonkin aikaa kaipaillut ZZ Top:lta jotain tänne klassikoihin. Joten tässäpä tätä ja yksi parhaista. Ainakin se menee syvälle
Harmillista vain, että tuubista löytynyt pätkä on hieman tylsä, ihme ettei tästä ole kukaan tehnyt ‘maisemaversiota’.
‘La Grande‘
‘La Grande‘ löytyy ZZ Top:n ‘Tres Hombres‘ albumilta, joka julkaistiin vuonna 1973. Biisin ovat kirjoittaneet bändin jäsenet eli, Billy Gibbons, Dusty Hill ja Frank Beard. Biisi on kuultu useissa elokuvissa, mutta ehkä parhaiten jäänyt mieleen tästä The Best Little Whorehouse in Texas, jossa pääosissa olivat Dolly Parton ja Burt Reynolds. Ja mistäs tämä biisi oikein kertoikaan…
Nippelitietoa: Saan järkyttäviä hepuleita kuullessani radiossa toimittajan lausuvan bändin nimen “tset tset toppi”!
Ensimmäiset teokset ovat jo valmistuneet ja lähipäivinä varmasti saamme lisää valmiita, joten on tullut aika miettiä minne se taidenäyttely perustetaan. Tämän aamun olen tutkinut vaihtoehtoja ja niiden runsauden myötä päätin pistää kyselyn pystyyn.
Hyviä puolia:
Huonoja puolia:
- klikkaamalla kuvaa pääset tutustumaan Penalandian Daily Photo -kuvablogiin -
Hyviä puolia:
Huonoja puolia:
Hyviä puolia:
Huonoja puolia:
Hyviä puolia:
Huonoja puolia:
Kävi sitten vanhanaikaisesti marraskuun selätyksessä eilen, eli perjantain kunniaksi päätin ottaa pienet perjantaipäikkärit. Reippaan neljän tunnin kuluttua heräsin puhelimen soittoon. Normaalioloissa olisin ehkis saanut hepulin, mutta nyt olin kiitollinen herätyksestä. Sain kuitenkin kaksi kuvaa työstettyä tuolta jonosta, jossa niitä odottaa tämän ahkeran porukan jäljiltä jo aika monta. Huomenna loput.
Ensimmäisenä siellä oli Arleenan pohja, joka oli siis kiertänyt rinkiä Itkis -> Hirlii -> Hoover:
- Arleenan jatkopala -
Arleenan pohjassa oli myös paljon vaahteran lehtiä.
Seuraavana vuorossa oli MM:n pohja, joka oli käynyt rinkiä lävitse Arleenalle -> Itkiselle -> Hirliille -> Hooverille ennenkuin päätyi kansiooni odottamaan vuoroaan:
- MM:n jatkopala -
MM opettaa meille Thai-kilen koristeellisa aakkosia. Vaahteran lehdet olivat myös löytäneet tiensä tähän kuvaan mukavasti eri muodoissaan.
:::
Marraskuussa,
unta kaipaan,
väriä elämään.
Antaa pyryttää!
Kylläpä väsyttää. Meni se sitten lähemmäs ilta yhdeksää ennenkuin kotiuduin. Noin pitkät päivät eivät ole terveellisiä, etenkin kun joutuu käyttämään aivojaan. No, onneksi on perjantai.
Pika-pikaa tein marraskuun selätystehtävissäni vuorossa olleen Itkupillin eka pohjalle lisäyksen. Siinä oli merkkinsä käynyt jättämässä sitä ennen jo Hirlii. (Hooverin kätten jäljestä en ole aivan varma.)
Kakkosrinki on saanut jo ensimmäisen työn työstettyä valmiiksi! Ja Hoover ja SuviAnniina ovat kehittäneet kierrätysteemasta miniversion.
Tänään aion kotiutua hyvissä ajoin ja tehdä hieman rästihommia tässä selätysprojektissa
Voi että nuo työt taas sotkevat tätä selätystä. Toivottavasti olette pärjänneet ilman ‘ruoskaa’. Hyvin on kuvia tullut Photobucketin laatikoihin, molempiin ja vauhti on aika huikea. Niissä on mukava aina välillä käydä kurkkimassa. Minä koen huonoa omaatuntuoa tästä yhden kuvan päivävauhdista. No, ehkä se kiihtyy loppua kohti.
Illalla vuorossa oli Hirliin ensimmäisen pohjakuvan käsittely, joka oli tätä ennen käynyt Hooverilla. Lehtiteema jatkuu ja tässä pieni palanen taas näytille:
Tänään menee myös myöhään töissä, siis todella myöhään. Joten toivottavasti ettette hermostu ennenkuin pääsen käsiksi illalla seuraavana vuoroaan odottelevaan kuvaan. Sitten lopetan iltahuhkimiset! Lupaus!
Espooseen pölähti ensilumi illalla. Onneksi vasta nyt niin kerkesi valita tuon värin.
Voi miten tämän marraskuun selätys on hauskaa! Nyt on alkanut homma rullaamaan hienosti ja eilen perustettu toinen taiteilijarinki on tehnyt ensimmäiset teokset kierrätyksen pohjiksi.
Illalla jatkoin Hooverin ensimmäisestä pohjasta hyvin varovaisesti eteenpäin. Ohessa pieni näyte alkuperäisestä ja lisäyksistä.
Olimme sattumoisin valinneet saman värimaailman ja molempien alkuperäisistä löytyy myös vaahteran lehdet! Huomenna jatkan Hirliin ensimmäisestä pohjasta, joka tuli minulle Hooverin kautta.
Toivottavasti muilla on yhtä rattoisaa kuin minulla näiden kuvien kanssa. Photobucketissa ja blogeissa on riemastuttavaa seurata teosten ‘kasvua’ täysimittaisiksi taideteoksiksi
Ps. Toiseen taiteilijarinkiin mahtuu vielä osallistujia.
Nyt tuli vastaan sellainen juttu, jota en ollut osannut etukäteen ajatella!
Vaiheisen eka pohjaan tehdyt jatkokäsittelyt ovat tehneet kuvasta jo nyt niin hienon, että tekisi mieleni vetää pois se ja asettaa ensimmäiseksi teokseksi tulevaan taidenäyttelyymme.
Saako näin tehdä?
Oletteko muuten huomanneet kommentointimahdollisuuden Photobucketissa tai sen oman kuvaeditorin?
Edit klo 23:11 Tai no. Jos laitetaan niitä välikuvia sinne näyttelyyn myös!
Töistä pääsy taas venähti ja olen pahoillani tästä hitaudesta. Nöyrin kumarrus.
Julkaisen nyt suuresti odotetun toisen ‘How to Survive November’ -taiteilijaringin numero 2:
12. Savisuti
13. Demetrius
14. Uuna
15. Tuima
16. Realistinen optimisti
12->13->14->15->16
13->14->15->16->12
14->15->16->12->13
15->16->12->13->14
16->12->13->14-<15
Rinkiin nro. 2 otetaan osallistujia lisää ilmoittautumisjärjestyksen mukaan. Tehtäviä tulee lisää matkan varrella ja ykkösestä saa siirtyä myös kakkoseen mukaan jos intoa riittää. Jossain vaiheessa kuukautta nämä kaksi rinkiä sämplätään sekaisin.
Nämä kaksi rinkiä ovat omissa albumeissaan Photobucketissa, jotta kuvat eivät mene sekaisin työskentelyvaiheessa.
Nimeämisestä ja kuvien löytymisestä Photobuketissa on ollut hieman päänvaivaa itse kullakin. Tein sinne tänään asetuksen, että kuvat ovat albumissa latausjärjestyksessä. Lisäksi löysin ‘Tags‘ nappulan ja tässä ohjeet, jotka saattavat auttaa löytämään jokaiselle tarkoitetut kuvat. Eli latauksen jälkeen niihin lisätään ‘Tag’, joka on sen nimi/nikkis jolle kuva seuraavaksi menee.
Albumin oikeaan reunaan ilmestyy Tags-valikko kuvan lataamisen jälkeen. Klikkaa Tags-valikon Edit -tekstiä ja seuraavanlainen valikko aukeaa:
Kaikki albumin kuvat näkyvät peräkkäin ja niiden viereisiin ruutuihin voit kirjoittaa kuten kirjoitin tuohon oman kuvani kohdalle. Kenelle se on tarkoitettu ja päivämäärä. Muista tallentaa sivun ala-laidassa.
Palaat takaisin albumiin ja siellä näyttää sitten tältä:
Klikkaamalla kuvaa se aukeaa omalle sivulleen seuraavasti:
Nyt kaikki ensimmäiseen rinkiin osallistuvat ovat jo huomanneet, että tässä on jotain omituista. Karille tämän piti mennä ja olenkin jo käynyt muuttamassa Tagin oikeaksi
Uskoisin kaikkien löytävän oman seuraavan kuvansa jos käytämme ‘Tagejä’.
Huomenta,
Nyt alkaisi olla ilmoittautuneita toisen ringin perustamisen verran tämän vuoden ‘How to Survive November’ -teemaan. Jos haluat mukaan interaktiivisen blogitaiteen luomiseen katso ohjeet täältä ja ilmoittaudu tämän postauksen kommenttilootaan tämän päivän aikana. Julkistan illan suussa toisen ringin kuvajärjestyksen. Saat myös sähköpostissa teoksesi pohjan latausohjeet.
Jossain vaiheessa nämä kaksi rinkiä menevät sitten iloisesti sekaisin uuden teeman myötä. Tämän alkukuukauden teema on marraskuinen väri.
Eikun ilmoittautumaan!
Eilen tein ensimmäisen pohjani ‘How to Survive November‘ blogistien yhteisötaidesarjaan ja latasin sen Photobucket kuvien säilytysalustalle Muualla napattavaksi jatkotyöskentelyä varten. Tein siitä aika suuren, 1600 x 1041 pixeliä.
Tämän ensimmäisen kierroksen teema on marraskuinen väri. Valitsemani väri tuli vaahteran lehdestä, joka oli jo pudonnut maahan odottamaan maatumista.
Ohessa pieni näyte tekemästäni teoksen pohjasta:
Mielenkiinnolla jään odottamaan minkälaisena se tulee takaisin, valmiina teoksena.
Tänään jatkan Hooverin tekemään pohjaan näillä samoilla väreillä, josta julkaisen näytepalasen huomenna.
Ensimmäinen päivä sujui kaikilta onnistuneesti ja teosten alkuja on jo runsaasti
Pitäisikö Photobucket avata yleisölle katseltavaksi?