Hyvä valinta Demetrius! En pistäisi kumpaakaan noista suuhuni. Tosin olen kuullut sanonnan, jossa alemmalla kehoitetaan pesemään suu. Tai ainakin vastaavalla tuotteella
Yläkuvan näköistä puuroa on meilläkin ojassa koirankävelylenkin varressa, mutta alakuvaa sai katsoa hyvin kauan, ennen kuin sitä alkoi hahmottaa. Ne nepparit siinä ihmetyttivät; millaista teetä sinä neppareista olet tekemässäkään. Mutta ne taitavatkin olla metallivispilän renkaita, eikä neppareita. Vaahto on niin säikeistä, että se on jotain sitkeää ainetta. Jos se olisi sameampaa, olisi se kananmunaa … ei, kun sehän on kananmunan pelkkää valkuaista. Siksi siitä näkyy niin hyvin läpikin. En muista mitä tehdään pelkällä munanvalkuaisella, mutta on minutkin joskus määrätty erottelemaan sitä keltuaisista, niin että kyllä sitä johonkin käytetään. Tämäpä oli jännä arvoitus.
Yamaba, hyviä arvauksia. Tuossa ylemmässä taitaa muhia jotain kasvun alkuun liittyvää. Alempi on kuin onkin arkisesti tiskiaineen vaahtoa. Lasiastiassa alapuolelta kuvattuna.
Eli vispilällä vatkattua tiskivettä? Se on sitten lavastettu kuva, eikä oikeasta työtilanteesta: ok. Ulkokuvassa näyttää olevan edellisvuotisia pihlajanmarjoja, jokin pitkä lenninsiivellinen siemen, heinän palasia, pientä roskaa ja likaista vaahtoa; juuri sellaista mitä taajamien puroista voi tähän aikaan löytää. Mutta jos se on jotain muuta kuin purovaahtoa, niin asia valjennee tällä palstalla ennen pitkää.
Yamaba,
Toisinaan joutuu lavastamaan Mutta kyllä minä vielä tiskaan käsin suurimmaksi osaksi.
Veikkauksi ulkokuvan kohteesta osui oikeaan, purovaahtoahan se. Tai oikeastaan rakennetusta lammesta, mutta keväisinhän tuollaista mössövaahtoa on juuri tuollaisissa paikoissa joihin sulamisvedet kiirehtivät.
Tuo purovaahto näytti yhtäkkisesti ihan äklöltä. Jotkut asiat parantuvat suurentamalla, jotkut pienentämällä.
Jos siirtyisin aasinsillalla tuon puro yli, niin sanoisin vaikka että jotkut huolet kasvavat kun niitä itselleen liioittelee, toiset pienenevät, kun niitä ei aktiivisesti ajattele.
En kyllä tiedä, miksi nämä kuvat veivät minut tuolle aasinsillalle… Kevättä ilmassa??
MM,
Purovaahto on todella äklöä noin läheltä katsottuna!
Kevät vie ajatukset mitä ihmeellisimpiin asioihin, ei voi kieltää. Huolien kanssa käy usein noin. Toisaalta meidän pitäisi osata lopettaa se turha murehtiminen joskus.
Puuroa on sisällä ja ulkona kauniita vesipisarakimppuja.
Arleena, puurot ojassa ja kuplivat sisällä.
Mielenkiintoiset kuvat!
Kiitos, Tellu T
oikein kun menee lähelle, niin arkisistakin asioista tulee mielenkiintoisia.
Ompas jännät kuvat tosiaan, kai ne on vettä? Mutta ne näyttää kyllä tosi ihmeellisiltä. Makromaailmaa on ihmeitä täynnä.
Itkis, ne saattavat olla vettä… Ainakin osittain
Todella hienot kuvat!
Kiitos Cici
Hmm, tuo alempi on varmaan joku sörsselisi…
Susupetal, Mitäpä täällä muutakaan… Sörsselöintiä vain…
Meinasin sanoa, että yllä kaurapuuro pulpehtii, mutta taitaakin olla maan puuroa.
Alla kiehuu jotain.;)
Aika lähelle osuit, Liplatus. Tosin sisällä kuplii kylmänä…
tosi hauskat, hyvät kuvat ♥
Kiitos, Pepi
Upea kuvapari! Hienosti kuvatut makrot!
Kiitos Miiwi. Ihme, että onnistuivat ilman kolmijalkaa ja vapisevin käsin.
Hyvä että tarkensit kumpi on kumpi, kevät kuplii kummasti ulkona ja sisällä. Kuvat aina yhtä hienoja.
Kiitos Sirokko, voisihan tuo ylempi olla vaikka puuroa….
Pitäsi pestä fairylla toi yläkuvan vaahtokin, jak!
Krisu, sitä oli niin paljon siellä….
Kiitos, taidankin tyytyä kahviin ja paahtoleipään :-/
Hyvä valinta Demetrius! En pistäisi kumpaakaan noista suuhuni. Tosin olen kuullut sanonnan, jossa alemmalla kehoitetaan pesemään suu. Tai ainakin vastaavalla tuotteella
Yläkuvan näköistä puuroa on meilläkin ojassa koirankävelylenkin varressa, mutta alakuvaa sai katsoa hyvin kauan, ennen kuin sitä alkoi hahmottaa. Ne nepparit siinä ihmetyttivät; millaista teetä sinä neppareista olet tekemässäkään. Mutta ne taitavatkin olla metallivispilän renkaita, eikä neppareita. Vaahto on niin säikeistä, että se on jotain sitkeää ainetta. Jos se olisi sameampaa, olisi se kananmunaa … ei, kun sehän on kananmunan pelkkää valkuaista. Siksi siitä näkyy niin hyvin läpikin. En muista mitä tehdään pelkällä munanvalkuaisella, mutta on minutkin joskus määrätty erottelemaan sitä keltuaisista, niin että kyllä sitä johonkin käytetään. Tämäpä oli jännä arvoitus.
Yamaba, hyviä arvauksia. Tuossa ylemmässä taitaa muhia jotain kasvun alkuun liittyvää. Alempi on kuin onkin arkisesti tiskiaineen vaahtoa. Lasiastiassa alapuolelta kuvattuna.
Heh, luulin, että yläkuvassa on joku paistosruoka ennen kuin katsoin tekstiä. Hyvä kuvapari!
Tuima,
Saattaisi hyvinkin olla, vaikkapa jauhelihapaistos…
Eli vispilällä vatkattua tiskivettä? Se on sitten lavastettu kuva, eikä oikeasta työtilanteesta: ok. Ulkokuvassa näyttää olevan edellisvuotisia pihlajanmarjoja, jokin pitkä lenninsiivellinen siemen, heinän palasia, pientä roskaa ja likaista vaahtoa; juuri sellaista mitä taajamien puroista voi tähän aikaan löytää. Mutta jos se on jotain muuta kuin purovaahtoa, niin asia valjennee tällä palstalla ennen pitkää.
Yamaba,
Mutta kyllä minä vielä tiskaan käsin suurimmaksi osaksi.
Toisinaan joutuu lavastamaan
Veikkauksi ulkokuvan kohteesta osui oikeaan, purovaahtoahan se. Tai oikeastaan rakennetusta lammesta, mutta keväisinhän tuollaista mössövaahtoa on juuri tuollaisissa paikoissa joihin sulamisvedet kiirehtivät.
Lenninsiivellinen… voi noita termejä
Hienot makrokuvat oletkin ottanut ja makromaailma on niin ihmeellinen, että pitää joskus oikein miettiä, että mikä mahtaakaan olla!
Harakka,
Sinä olet varsinainen mestari siinä makrohommassa!
Mukavaa lähikuvaa! Mulla on käynyt mieles josko oikee makrolasi olis kiva, mutta katotaan jossain vaihees josko näkyis joku löytö käytettynä.
Kiitos Timo,
Mielessä se kunnollinen macrolinssi on aina vain, mutta kun ei hanno ostaa niin ei hanno ostaa!