Teemasoittoa sorvatessani ajattelin tästä tulevan minulle vaikean, sillä en kovin ahkerasti ole koskaan festareilla rampannut. Parilla klikkauksella homma oli kuitenkin selvä ja festarimatka suuntautuisi maan rajojen ulkopuolelle, jos sellaisen tekisin. Ja mistä sen vielä tietää vaikka tekisinkin
Vaihtoehtoja tämän bändin näkemiseen löytyisi Portugalista, Espanjasta ja useilta festareilta pitkin poikin Brittein saaria. Hartaan tutkimisen jälkeen houkuttelevaksi vaihtoehdoksi nousi Bilbao BBK Live 2011 Espanjassa. Bilbaossa olisi muutakin näkemistä turistimatkan verran.
Blondie on siis euroopan kiertuella ja sytytti konserttifiilikseni liekkeihin. Edellinen kerta Helsingin Kulttuuritalolla vuodelta 2008 on vielä elävänä mielessäin ja uusintaotos olisi mannaa!
Päivän biisin valinta oli sitten se tämän sunnuntain vaikein osuus. Mikä tahansa koko tuotannosta kelpaisi tänne klassikoihin. Päädyin tämän blogin nimikkoälppäriltä valitsemaan seuraavan biisin. Just because… I just feel like Sunday Girl every Sunday
- Sunday Girl -
Biisi on bändin perustajajäsenen ja suurimpien hittien kirjoittajan Chris Stein:n käsialaa. Kappale julkaistiin ‘Parallel Lines‘ albumilta vuonna 1979 ja se kipusi ykköstilalle vähän siellä sun täällä. Paisi meillä.
Blondi tekee 20:n keikan kiertueen Eurooppaan tänä kesänä ja myös Lontoon Kew Gardenin Picnic konsertti, heinäkuun 11:sta, olisi varsin houkutteleva.
PS: Sunnuntai klassikot ovat soineet helmikuusta 2008 ja tämä on ensimmäinen Blondin biisi jonka soitan… Onneksi muilla blogeilla sitä on päässyt kuulemaan
HAUSKAA KESÄÄ!


Joo, tuonne minäkin olisin voinut mennä Blondieta kuuntelemaan Englannin festarin jälkeen
Ari,
Klasarisoittajien kanssa voitaisiin kimpassa vuokrata minibussi (kukkakoristein) ja lähteä kesäturneelle!
Bilbaoon menisin uudelleen ilmankin festareita,ihana kaupunki…
Yaelian,
Siispä sinne on päästävä!
Bilbao kuulosta houkuttelevalta.
Hyvää kesää. Näitä klassikkoja on mukava käydä kuuntelemassa. Minulle useimmiten ihan uusia! Olen ollut todella huono musiikin kuuntelija nuorena!!! Vähän liika klassista painostusta. Vaan nyt on hyvä ottaa takaisin ja kuunnella enemmän muutakin.
Marja,
Siinä kaupungissa olisi tavoitetta. Näkemistä riittäisi, tosin meitsi taitaisi viikon saada kulumaan ensin kiertäen ulkopuolella Guggenhaimia ja sitten pari sisällä…
Meinasin jo kirjoittaa että eikös Blondie ollut Kulttuuritalolla viime kesänä, mutta sitten luin pidemmälle: siis oliko se tosiaan jo 2008? Apua kun aika juoksee.
Tuolla Bilbaossa olisi coolia kuunnella Blondie ja lähteä sitten Euroopan omistajan elkein pois ennen Coldplay’tä. Hahaa
Hyvää kesää sinullekin!
Uuvana,
Valitettavasti siitä upeasta kokemuksesta on jo hieman enemmän aikaa. Tosin, muistan sen kuin eilisen päivän! Upea kokemus ja aivan stagen äärellä.
Lähde mukaan Bilbaoon!
Kauan eläköön Parallel Lines! Se albumi siis
Ihan kelpo festivaali tuo taitaisi olla.
Tommi,
Kävin jo katsomassa matkan hintoja!
Blondieta kuuntelin ihan hulluna – silloin joskus. Vitsit, siitä on aikaa.
Pidän Debbie Harryn äänestä ja näistä vähän (anteeksi, jos loukkaan) purkkamaisista biiseistä.
DH saa minulta pisteet myös näyttelijänä, vaikken väitäkään hänen taipuvan shakespearemaisiin luonnerooleihin. Mutta Hairspray-leffassa hän on ihan herkku. Muistan nähneeni Debbien myös Sabrinassa (teini-ikäinen noita). Kyllä, katselen sellaisiakin tv-sarjoja. Ja nyt saa vapaasti nauraa, jos siltä tuntuu. Minä sen sijaan toivotan vallan loistavaa, aurinkoista ja leppoisaa kesää!
Viides rooli,
Toinen festarivaihtoehto olisi ollut tämä:
http://www.songkick.com/artists/296988-billy-joel
Siitä sinäkin pitäisit!
Blondie vei voiton, sillä BJ:tä on tullut soiteltua aiemmin. Molempiin festareihin kyllä kerkeisi

Purkkaahan Blondie, ei voi mittää! Silti se jytisee syvälle
Tuosta tv-sarjaesiintymisestä en tiennytkään, mnnn…. äh.
Millaistahan Blondie olisi akustisena? Bilbaossa taitaisin kyllä festariohjelmiston perusteella tutustua enemmin vaikkapa museoihin
.
Hyvää ja rentouttavaa kesää Sunnuntaiklassikoille!
Kiitos samoin Ari!
Sunnuntai – ja sunnuntai.
Sunnuntai!
Pistin Blondien kuulumaan ja mikä ettei, mukavaa kuultavaa se on.
Hyvää festarikesää!
Aimarii,
On se vaan niin. Ai festareille, noooo-oo…. mnnn…
Aika kauan pystyit pidättelemään!
Tämä levy oli mun eka tutustuminen Blondieen silloin joskus 70-80 luvun vaihtees… Tuli kuunneltua ylimonta kertaa. Suom wikis tämä on muuten ainoa artikkeliksi päässyt Blondien levy – sulla taitaa olla dokumentointi viä kesken?
Timo,
Koville se pidätteleminen on ottanut
Jaa, täytynee sitten mennä pistään wiki kuntoon…
Jos voisin lahtisin heti Bilbaohon! Ihan mielettoman ihana kaupunki!!!