Aamulla Flipboardista uutisia lueskellessani huomasin tuoreen tiedon Rolling Stone -lehden sivuilta, että suursuosikkini Supertrampin Roger Hodgson on lähtenyt bändin kanssa kiertueelle soolokeikkavuosien jälkeen. Kyseessä ei kuitenkaan ole Supertramp, jonka Hodgson jätti jotakuinkin 30 vuotta sitten, vaan uusi kokoonpano. Soittolista taitaa kuitenkin pääasiassa koostua noista 70-80 lukujen helmistä.
- Hide In Your Shell -
Biisi on Roger Hodgsonin käsialaa ja löytyy Supertrampin vuonna 1974 julkaistulta ‘Crime of the Century’ -albumilta. Sehän on yksi maailmankaikkeuden parhaita albumeja ja sieltä on soitettu täällä myös aiemmin ainakin ‘Dreamer‘ ja albumin nimikappale.
Niinhän siinä taasen käy, että kiertue ei Suomeen saakka yllä. Saksaan tai Hollantiin pitäisi matkustaa keskikesällä, jos tuota herkkua livesti haluaisi päästä nauttimaan. Jaa, mutta mikä ettei, matkustetaanhan sitä typerempienkien asioiden perässä
Ja nyt kaikki ulkoilemaan ja nauttimaan tuosta komeasta lopputalven auringosta!
Supertramp on todellakin vain häivähdyksenomaisesti tuttu aikojen takaa. Tämä kappale sai jotenkin hurjan kesäisen fiiliksen aikaan! Ihanaa siis.
Mutta ulos en mene, vaan päikkäreille
Konserttireissu ulkomaille kuulostaa järkevältä.
Kesä? Et tainnut kuunnella.
Kuuntelin, mutta melodia….se vaan toi mieleen kesän!
Supertramp oli mulle tosi rakas nuorena.Mulla oli kaikki yhtyeen albumit,mutta kasetilla,joten enään ei ole kuin yksi jäljellä (pitää etsiä),jonka ostin CD;nä.Supertrampista tulee itselleni kauheasti muistoja mieleen,etenkin nuoruuteni tosi hyvä platoninen poikakaveri Etelä-Afrikasta ,joka minut tutustuttikin tähän yhtyeeseen.Soitteli sitä aina autossa;D
Yaelian,
Wow! Ansiokasta! Pitäisi varmaankin kerätä ne diginä
Mukavia muistoja!
Supertrampia en ole tainnut juurikaan muualla kuulla kuin täällä Lepiksen nurkissa, joten HOdgson mulle aivan vieras. Tämä kappale kuulostaa kyllä kuunneltavalta ja laulajan ääni on mainio, joten seiskytlukulainen (?).
Tuima,
Miehen ääni menee syvälle!
Olet siis jo oppinut, että täällä sitä kuulee ;D
Olen oppinut, että täällä voi kuulla kaikkea vanhaa uutta
. ja nyt tätä ei sitten enää uusikis voinutkaan kuunnella, plääh.
Olen vissiin niin vanhaa kamaa, etten tunne Hodgsonia, enkä koko Supertrampia.
Ulkoilemassa olin koko keskipäivän täydellisen upeassa talvisäässä, mehtäsuksilla pitkin ja poikin tykkymetsää, saldona 180 tykkypuukuvaa. On se vaan niin mukavaa, vaikket taida uskoa.
Aimarii,
Veikkaisin ettei bändi ole kovin tunnettu meidän maassamme. Äärettömän harvoin kuulee bändin biisejä radiosta.
Komeita ne sinun tykkykuvat. Ja uskonhan minä, että se on mukavaa. Kävin rämpimässä uppohangessa ja sekin oli kivaa
Supertrampista kohuttiin aiemmin kovasti, siitä piti olla maailman loistokkain yhtye, täynnä huippumuusikoita, mutta kovin latteaksi se lopulta jäi. Rehellisesti, en muista yhtään yhtyeen biisiä eikä tämäkään yllä kovin suuriin sfääreihin, vaikka biisissä on kyllä ideaa. Jotenkin tulee mieleen joku mieslaulaja, en saa päähäni nimeä.
Ari,
Mutta sehän ON maailman loistokkain yhtye! Hodgsonin ääni ei ole monistettavissa, joten tämä on tässä
Juu!!! Samaa mieltä, yksi maailmankaikkeuden parhaita albumeita!!! Ah! Kiitos tästä. Mahtaakohan Roger esiintyä täällä LA:ssä, Rob on myös Supertramp-fani, joten jos täällä on keikka, niin me päästään hetkeksi taivaaseen.
Itkis,
Arvasinhan itsekseni, että sinä ainakin osaat arvostaa tätä!
Tätä et halua tietää, mutta ne on justiinsa eilen ja toissapäivänä vetäneet keikat Kaliforniassa, jossain Temeculassa. Missä lie moinen paikka…?
Robilla on hyvä maku!
Missähän lie Temecula, toivottavasti kaukana LA:stä.
Se on jossain kaukana etelään!
“Tämä video sisältää kumppanin Eagle Rock sisältöä, ja sen näyttäminen on estetty maassasi tekijänoikeusseikkojen vuoksi.” No onpa kiva!
No höh! Kyllähän se vielä sunnuntaina toimi… äh! Epistä!
Mun blogilla on sulle jotain.