Sain eilen viettää ratkiriemukkaan ja aurinkoisen päivän iki-ihanan Elegian kanssa valokuvausretken merkeissä. Olimme suunnitelleet tätä reissua jo jonkin aikaa ja arvatkaas kuka lähti matkaan rikkinäisen järkkärin kanssa! Eipä tullut mieleeni tarkistaa toimiiko kamera lähtiessä, sillä se on tähän saakka toiminut aivan moitteettomasti! Siellä sitä ihmeteltiin ja yritettiin kikkailla vekotinta tarkentamaan. Mutta ei niin ei! Tovin istuin kalliolla etsien netistä ohjeita, mutta ei siihen hätään toimivia löytynyt. Survoin tympääntyneenä kameran reppuun ja rompsottelin Elegian perässä loikkien ikkunoista ja ryömien koloista. Siinä seikkailessa järkkäri oli tipahtanut repusta aiheuttaen lisää sydämentykytyksiä. Pitkästä heinikosta sen onneksi löysimme. Ja nyt voin pakata sen lähetettäväksi huoltoon.
Pikku-Nikon oli tietenkin matkassa kukkakuvia varten. En vain ollut ladannut akkua keskenkäyneenä ja se alkoi ensimmäsen tunnin jälkeen muistuttamaan olemassa olostaan. Jouduin siis säästökuurille kuvaamisen kanssa. Hätiin tuli näpsäkkä kamera, jolla voi myös puhua. Sen akun olimme vuorostaan kuluttaneet alle puoleen matkalla gps-appsin kanssa, joten hieman säästellen mentiin eteenpäin myös sen kanssa. Loppujen lopuksi kuvasaalis oli aivan riittävä ja olin oikeastaan tyytyväinen, että kuvasin aivan vakavissani puhelimella. Jostain syystä sen kelpo kamera on jäänyt vähemmälle huomiolle. Myös kuvien käsitteleminen on mielettömän hauskaa sormituntumalla.
- asuntomessujen kuvasatoa -
- kukkakuvia -
Retkellämme tutustuimme myös ‘asuntomessualueen’ suunnalla olleisiin kulttuurikohteisiin ja historiallisiin puistoihin. Koimme ne tylsiksi ja striileiksi villiintyneen luonnon keskeltä löytyneen ‘asuntomessualueen’ jälkeen. Kohteista löytyy kuitenkin kuvia tuolta Strechyard -blogin puolelta.
Mukava päivä ja valokuvaus tuo aina yllätyksiä matkan varrelle


Harmi tuo kamerattomuus, mäkin kävelin kotoa peräti 200 metriä ja huomasin akun tyhjäksi ja sitte piti käydä hakemas uus…
Tuollainen voi toisaalta tuoda vähän filmimaailmaa takaisin, kun pitää aina miettiä ja säästellä että mistä ottaa kuvan.
No mutta reissu kuulosti muuten mukavalta, se on tärkeintä!
Timo,
Akun kanssa saa myös olla aina tarkkana. No, onneksi huomasit hyvissä ajoin.
Filmikamerat on vielä tallessa! Mutta hannooko niillä kuvata….
Mukava reissu oli!
Niin tarkoitin vaan että jos akkua säästääkseen ei voi vain räpsiä niitä kuvia kuten mielii, niin se on hiukan filmille kuvaamisen fiilistä palauttava.
Ok, nyt ymmärsin
Säästöliekillä kuvaamien on oikeastaan ihan mielenkiintoinen kokemus pitkästä aikaa. Sitä oikeasti mietti mitä kuvaa.
Hyviä kuvia, mutta mikä on otettu milläkin?
Hamalainen,
Kiitos. Kaikki tällä sivulla olevat on otettu puhelimella. Strechyssä ja BB:ssä on pikkunikonin jälkeä.
Hyviä kuvia puhelimellakin tulee. Mielenkiintoisia reissuja.
Arleena,
Yllättävän hyvän laatuisia teknisesti, jopa nuo lähikuvat. Reissut voivat joskus yllättää.
Ystävien tapaaminen on ihan parhautta. Siinä kamerakin voi mennä ymmyrkäiseksi ja aloittaa temppuilun. Enivei, kuvia sait ja minä tykkään tuosta rustiikkisesta asuntomesuukoosteesta…. niin upeita yksityiskohtia!!!
Kiirepakolainen,
No sitähän se oli; kamera ymmärsi antaa aikaa Elegian kanssa!
Toi ylin kuva on jotenkin tosi ihana. Muutkin kyllä tosi kivoja. Pitääpä tästä mennä heti kurkistamaan myös kukkakuvat.
Itkis,
Kiitos. Siellä oli kaikenlaista mielenkiintoista vanhaa. Rappiota. Kukkakuvia tippuu hitaasti ja loppujen lopuksi en niitä kovin paljoa ottanut tuolla reissulla.
Oli kyllä aivan mahtava päivä, kiitos! Monta kauhunhetkeä tuli koettua ja niistä selvittyä
Joudut siis lähettämään kameran huoltoon asti, voi pee
Ei ollut kyllä kovin yhteistyöhaluinen kamera, kun ensin teki lakon ja sitten vielä karkasi!
Elegia,
Täytyy vielä yrittää päivittää kameran ohjelmisto ja tutkia sitä ohjekirjaa… Olen ollut saamaton.
Kauhunhetket ovat komeasti ikuistettuja
Loppu hyvin kaikki hyvin. Kivan kaverin kanssa ja jopa muutama kuva tallennettuna mukavana kesäpäivänä – aika hienoa!
BLOGitse,
Sanos muuta, ihania nämä kesäpäivät!
Kivaltahan kuulosti teidän seikkailu
Hyvät kuvat olet saanut. Mukavaa viikonloppua:)
Askartelin itte,
Oli todella mukava nähdä Elegia pitkästä aikaa! Mukavaa viikonloppua myös sinulle
Mutta hätä keinot keksii ja loistavia kuvia kuitenkin jäi muistoksi. =) Voin kuvitella miten päivä onkaan ollut hauska ja mielenkiintoinen Elegian seurassa. Ihan katteeksi käy teidän reissu. =)
Asuntomessutarjonta on kyllä hivenen hyh mutta saattaa siellä oikeasti joku jopa majaillakin? Ja kukat… Aah. =)
Kiitos Una,
Tokkopa sitä enää nykypäivänä tohtii ilman jonkin sortin kameravehettä ovesta uskaltautua
Nämä olivat ne vaihtoehtoasuntomessut…. Toki tarkkaan piti katsoa mihin astui tai mistä otti kiinni. Asumisen jäljet olivat aika pitkien aikojen takaa. Siellä pyöri nytkin niin paljon kuvaajia meidän lisäksi, että tokkopa kukaan siellä enää pystyy majailemaan.
Ohos ja huh, miksi tämä sivusto laittaa sukunimenkin tänne? =) Oon tainut kirjautua fb:in kautta… =)
Onkohan sinulla olemassa joku vanha WP tunnus?
Äh, harmittavaista, mutta onneksi sait sentään viettää Elegian kanssa aikaa.
Susupetal,
Sanos muuta! Päivä oli riemullinen, joten kameran rikkoutuminen ei harmita niinkään sillä siitä jäi hyvät muistot.