Siellä ne seisoskeli, katseli ja odotteli kävellessämme ohitse. Sen verran utelias olin, että kysyin mitä odottelette. Närkästyneen vastauksen sain tuolta Hotelli Kampin eteen kerääntyneeltä porukalta:
- Waitin’ on a Sunny Day -
- brucettajat -
No, ei se mitään vaikken ollut tapahtumaa huomioinut. Jatkettiin illallispaikan etsintää ja jätettiin porukka odottelemaan. Kuvassa näkyy muuten kitara, jonka tämä faniparvi oli Brucelle valmituttanut ja ilmeisesti pääsivät lahjoittamaankin. Tiedä sitten miten pitkäksi odotus muodostui.
‘Waitin’ on a Sunny Day‘ on Bruce Springsteenin uudempaa tuotantoa ja on julkaistu vuonna 2002 ja löytyy ‘The Rising‘ -albumilta. Vuosiluvun perusteella ei aivan täytä klassikkokriteerejäni, mutta menköön tällä kertaa kun on tuo kuvakin. Ja onhan mies itse jo klassikko! Biisi on taattua Springsteen kamaa, perinteisin koukeroin.

No olipas nihkeää porukkaa siellä. Mutta biisi on sentäs hyvä, olkoon klassikko tai ei!
Elegia,
Kyllähän ne Hesalaiset tiedetään
Aikamoinen meno päällä. Vähän liiankin…
http://marjaleenakirjoittelee.blogspot.fi/
Tosisinaan tarvitaan menoa, Marja-Leena
Olikohan se weinburg rummuissa vielä mukana? Tää oli hyvä!
Ari,
Eikös se ole vielä. Tuskin se aina siellä telkkarissa jaksaa olla.
Vakava asia tuo ihaileminen.
Sarjakuvallinen,
Etenkin kun joutuu värjöttelemään jossain hikisellä kujalla!
Kaveri oli Prahassa heinäkuussa ja Bruce käveli vastaan, olisi kuulema voinut koskettaa, mutta ei viitsinyt, kun pelkäsi turvamiesten katkovan kädet.
Sepä kiva, kaverille!
Edellinen kommentti näytti tippuneen pois, kokeillaan uudestaan lyhyesti: tykkääään!
Tuima,
Onkohan se roskiksessa…
Ei ollut
Tykkään:)
Kiitos Askartelin itte
Ihan yes ja sitä aurinkopäivää itekin oottelen.
Aimarii,
Aurinkoa tuli, mutta kylymää.