'meemit' aiheen arkisto

14
Jul

Briljanttia laiskottelua

Tämän blogin emännän viettäessä elämänsä rock-viikonloppua ja laiskotellen toipuessa tuplarockurakoinnista ovat ihanat blogiystävät muistaneet briljanteilla jalokivillä:

briljante.jpg

Nöyrän ilahtuneena kiitän ja kumarran Karia, Tuimaa, Neulekirppua ja HaloEfektiä tästä kunniamaininnasta. Loistatte lämmintä valoa sydämmessäin :)

Säännöt:

1. Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta sait palkinnon.
3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajaksi. (siis vähintään)
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Pohdintaa:

Otan tässä vaikeassa tehtävässä tiukan linjauksen, sillä mielelläni antaisin tämän tunnustuksen joka ikiselle lukemalleni blogille. Arviointiperusteena tässä toimikoon ympäristöystävällisyys eli kannanotot puhtaamman ympäristön puolesta blogeissaan ilmaisseille sekä parille uudelle tuttavuudelle. Periaatteessa jalokivet ovat turhakkeita ja kaivosteollisuus syvältä, mutta valon säteitä tuolta timanttiselta pinnalta ei voi tällä kertaa estää. Virtuaalisesti sallittuja ;) Tietenkin briljantit tunnustukset palaavat arvoisille tunnustuksen antajille extrakimaltavina. Heidän blogeistaan löytyy myös paljon ympäristöasioiden arvostusta ja asiaa.

Briljantisti ympäristön hyväksi työtä tekevät:

  • Hamalainen - taidetta kierratysmateriaaleista lyömättömine aforismeineen: “Säilyttäjä edesauttaa muutosta!”
  • Vaiheinen - paremman ympäristön omatuntomme arkkitehtuurisessa mittakaavassa
  • Pisarat - ympäristökysymysten yhteenliittämistä nerokkaasti arkipäivän elämässä
  • Kaikenlaista mielen museoista - menneiden vaaliminen ja arkistoiminen on edesauttaa muutosta ja sitä paitsi Henna oli pesemässä ympäristöpäivänä Senaatintorin rappusia!
  • Lumppuja ja lureksia - vanhoista vetimistä huippumuotia ja niksejä - blogistanian ikioma niksipirkka, mutta parempi
  • Timo - käy fillarilla töissä
  • Vino Maa - erilainen puutarhablogi
  • bOheMiaN *iTkuPiLLi ~ LiFeStyLe - muistutus suurenmaailman menekeistä

Näin kierrätettiin tällä kertaa. Tämä on kivaa :)

15
May

Valokuvatorstai 90 - human rights

Valokuvatorstaissa käsitellään tänään elämämme peruskysymyksiä.

1555581.jpg

….

….

Otamme osaa Bloggers Uniten haasteeseen kertomalla kuvin ajatuksiamme ihmisoikeuksista.

Tosin virallista YK:n ihmisoikeuksien päivää vietetään 10.12. Tänä vuonna tulee muuten kuluneeksi 60 vuotta YK:n ihmisoikeuksien julistuksen julkaisemisesta.

No voi sitä tänäänkin olla kiltti kaverille!


….

tasaarvo.jpg

10 artikla. Jokaisella henkilöllä on oikeus täysin tasa-

arvoisesti siihen, että hänen asiansa tutkitaan oikeudenmu-

kaisesti ja julkisesti riippumattomassa ja puolueettomassa

tuomioistuimessa ratkaistaessa hänen oikeuksiaan ja velvol-

lisuuksiaan tai häntä vastaan ajetun rikossyytteen perustel-

tuisuutta.

16
Apr

purpose - tarkoitus

Ihanaiset Käpsä ja Halo Efekti ovat myöntäneet tälle blogille mieluisen tunnustuksen: Blogging with Purpose

1446147.jpg

Kirjoittajalla tarkoitus saattaa olla välillä hukassa, etenkin näin kiireisinä aikoina, mutta onneksi ystävät jaksavat pitää mielenkiintoa ja vireyttä yllä. Kukkanen teille ilon pillerit!

kanna.jpg

Meemiä tulee myös tapojen mukaan jatkaa. Joten kukkien kera toivon

Timon - optimistisen matkailijan
Mehtäsielun - luonnon tulkitsija numero yksi
Hamalaisen - fobia-aakkosttelija
H.M. Hämeenjussin - kiertokoulun tietäjä
Rockmannin tavaratalon henkilökunnan - viis kaupoista kunhan on viihtyisää
Hennan - tarinoita menneistä maailmoista

ottavan tämän tunnustuksen vastaan.

Säännöthän menevät näin:

1. You have to nominate 5 blogs, which havent had awards before. Ojenna tunnustus viidelle blogille.

2. Each of the blogs must have a purpose! Joilla on mielestäsi tarkoitus!

3. The nominated blogs must make a link back to this page! Nimetyn tulee linkittää tänne.

4. The logo from the award must be put on their blog and it must link back to this blog. Prenikan tulee näkyä blogissa ja siitä voi linkittää vaikkapa tänne.

11
Mar

Do they know - or do they not!

Elina on alkanut harrastamaan selvännäkemistä veteen piirretyistä viivoista ja muita salatieteitä. Vai lieneekö taustalla hiljattain koettu Dreamtime… :

Tällainen hauska mielikuvaleikki blogituttavuuksista on menossa blogistaniassa ja jos jätät kommenttilaatikkoon viestin, niin yritän myös viritellä takaisin nuo jo unhoon jääneet enneunien näkemisen lahjani. (Ei tosikoille ;) )

1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.
2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.
4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
8. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi.

Ja tällaisia totuuksia Elina oli nähnyt noissa veteen piirtämissään viivoissa:

Lepikselle,

2. Sinusta tulee mieleen Rozallan vanha hitti everybody’d free:

Ei sillä, että olisit fossiilinen jäänne… ;)

(fossiiliset jäänteet eivät tanssi yhtä notkeasti -edelleen- discoa — jee ;) )

3. Meillä taitaa olla sama sukupuoli - ainakin siihen asti, kunnes toinen menee sen muuttamaan.

(jaa-a, ehkä, tätä asiaa on kyllä epäilty täällä blogistaniassa…. )

4. Saattaisin kadehtia blogisi taustaväriä.

(white on black is good and you can keep the other side silent with it)

5. Olit kauheassa kaatokännissä ja konttailit blogisi lattialla. Tulin ja autoin sinut pystyyn.

(yskänlääke-enkelini)

6. Delfiini. Älä kysy miksi.

(oink oink)

7. Oletko tyytyväinen elämääsi?

(fifty - sixty… I’ll think about it tomorrow)

Jaa-a… vaikea sanoa ;)

17
Feb

Lepis = Takunokiari

… 
takunokiari.jpg
My Japan name is Takunokiari.

And yours?

Jostain muistin uumenista onnistuin vielä kaivamaan katakanat, joita yhden talven joskus muinoin tankkasin. Huh! Niiden oikeaoppinen piirtäminen on vielä hakusassa.

Link via Rikatamo Kulukumechiki

27
Jan

Onko lemmikkisi vihreä?

Blogistaniassa on kuluneen viikon aikana kehuttu tai hävetty omaa ekolgista käyttäytymistä ‘Päivän ekoteko‘ - meemin merkeissä. Täällä ei pystytä megalomaanisiin Allymäisiin ekotekoihin. Joten tyydyn vain tarjoilemaan uusinta uutta puutarhasuunnittelun rintamalta.

Omaako lemmikkisi ekologista ajattelukykyä? Elääkö se kestävän kehityksen periaatteita noudattaen? Elääkö koirasi kylmässä ja ankeassa kopissa pihan perällä kesät talvet? Kesällä kuumassa ja talvella kylmässä vettä vuotavassa kopissa? Ovatko linnunpönttösi jätetty tuulen, sateen, auringon ja petojen armoille avoimille puunrungoille? Saako kissasi kiipeillä villissä viidakossa? Onko lemmikistä puskannuuskijaksi?

Kyllä, kyllä kaikki on mahdollista. Uutta designia koirankoppisuunnittelurintamalla tarjoaa Los Angelesilainen Sustainable Ped Design - company.

koirankoppi.jpg
section.jpg

Mitkä oltavat karvaisella kaverilla! Ei vaivaa sade eikä paahde. Viherkatto tasaa lämmönvaihteluita ja lisälämmöneristeenä sekä käyttää sadeveden hyödykseen.

linnunpontot.jpg

Linnunpöntöt ja ruokkimisastiat voivat myös toimia monitahoisina ekologisina ilonpilkkuina puutarhassa. Oikeilla kasvivalinnoilla tuonne saattaisi saada elävää ravintoa mukaan höttiäisten muodossa.

Nyt on siis vielä hyvää aikaa tehdä huippusuunnitelmat ennen kesän tuloa lemmikkisi vihreyttämiseksi. Luulisi siinä naapurienkin vihreytyvän - kateudesta ainakin ;)

Päivän ekoteko voiskin olla piirustuspaperin (kierrätyspaperia tietenkin) ja kynien kanssa suunnittelutyön aloittaminen. Kasvivalinnoissa sinua voi auttaa esimerkiksi tämä Nettikasvio. Voit myös ostaa kasvimattoa valmiina hyvin varustetuista agentuuriliikkeistä kuten E.G Tradingiltä.

Photos by Sustainable Pet Design

23
Jan

a star is born

Musta tuli basisti. Kun mun sisälläkin on blueskitara. Mun bändin nimi on:

Nilpotent matrix

Ne muut on kolme matemaattisia neroja. Ne sano et tos nimessä on monta nollaa ja pari ykköstä. En mä tiedä. Mun mieletä tossa on vaan kirjaimia. Ne osaa soittaa kaikenlaisia soittopelejä. Ne osaa säveltää ja ne kirjoittaa biisit itse. Kaikki. Alusta loppuun. Sit ne osaa kaikki laulaa. Mä vaan soittelen bassokitaraa. Kunhan mä ensin opettelen miten. Ne on aika komeita. Ja niillä on pitkä tukka. Mun pitää vielä vähän kasvattaa. Me esitetään enklanniks. Ja me soitetaan etelävaltiolaista punkkia. Meidän manageri on don king tai joku muu kunkku. En mä nyt muista. Se kun on ulkomaankielinen. Meistä tulee kuuluisampia kuin siitä biitlesistä. Se lupas. Me soitellaan aina vaan jalkapallostadioneilla ja jääkiekkohalleissa. Muutenhan ne ois ihan tylsiä paikkoja. Meijän eka älppärin nimi on KEEP YOUR MOUTH SHUT. Se nimi tuli siitä kun ne halus et mä laulan. Ja sit mä lauloin. Sit ne sano tollei. Tai oikeestaa huus. Meidän valokuvaaja on arabikielinen ja se on puskannuuskija. Tänää me tehtii sen älppärin etusivu.

nilpotent.jpg

Nyt mun täytyy mennä nukkuu. Et mä jaksan huomenna laskee montako kieltä mun kitarassa on. Ne sano et ne on kieliä ne semmoset nauhat siinä päällä. Ja niitä pitää virittää. Osaankohan mä. Vai pitäsköhän mun viedä se autokorjaamolle tuunattavaks. Ne muut meinaa säveltää huomenna. Ja sit ylihuomenna meillä on treenit. Mä en kyllä mihinkään kuntosalille jaksa lähtee. Se mun passokitara on muuten sininen. Taivaan sininen.

Realistinen optimisti on muuten kans jossain bändissä. Se on poikabändi. Kattokaa vaikka kansikuvaa täältä. Ne on jo julkassu älppäri. Ne laulaa sillei harmoonissa.

Tee oma bändimeemisi näin:
1. en.wikipedia.org/wiki/Special:Random
- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi
2. quotationspage.com/random.php3
- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi
3. flickr.com/explore/interesting/7days/
- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi

Meijän idoli on se semmonen parrakas mies. Se joka tykkää soudella. Ne kerto mulle tänää. Se on kirjottanu semmose ku ‘Kenelle kellot soivat’, mut en mä tollasta biisiä oo koskaan kuullu. Ja sit ne sano, että tää on meijän motto:

“Always do sober what you said you’d do drunk. That will teach you to keep your mouth shut.”
Ernest Hemingway
US author & journalist (1899 - 1961)

Ja sit ne sano että aina lehdistötilaisuudessa sanotaan tollei. Ja siellä ollaa aina kännissä. Sit ne sano et ne halus mut siihen bändii ku mul on isot tissit.

Photo by Jab IZ

12
Jan

You Make My Day

nappi.jpg

HaloEfektiltä tuli ‘You Make My Day’-tunnustus (award ameriikaksi) kuvanapilla terästettynä. Erittäin mieltä lämmittävä posti :)

Napin ohjeistukseen sisältyy seuraavaa:

“Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times.”

Näitä päivieni piristäjiä haluan muistaa tämän ‘You Make My Day’ -napin muodossa:

Elina
Morgan
Realistinen Optimisti
Käpsä
Katriina
Tuima
SusuPetal
Mehtäsielu
Henna
HaloEfekti

Hankalaa, sillä hyviä blogeja on niin paljon eikä niitä voi laittaa tärkeysjärjestykseen. Tänään voidaan kuitenkin nauttia salamavaloista ja glooriasta. Lasillinen lempijuomaa sen kunniaksi ja lauantai-ehtoon ratoksi. Kippis :) (tipatonta tammikuuta viettävät voivat valita juoman makunsa mukaan :) )

nappi.jpgnappi.jpgnappi.jpgnappi.jpg

Edit su klo 22:04 Mehtis, Katriina ja Timo ovat myös ojentaneet minulle tämän ihanan kukkakimpun. Kiitos kiitos.

ps. Puhe löytyy kommenttilootasta :)

Edit la klo 23:13 Hennalle kiitos uudesta kukkapuskasta. Tämä on huumaavaa :)

15
Dec

Lepis Goes Wild

Täällä tehdään Elinan innoittamana mielikuvaharjoituksia villinä ja vapaana olemisesta. Harjoittelupaikka löytyy New Yorkista.

satuhahmo.jpg

Kuuskytviis yötä ja sitten se löytyy jostain eksoottiselta saarelta ihmettelemässä williä luontoa… ;)

21
Nov

How to survive November - 21

Maalauta muotokuvasi!

lepis.jpg

“You are not alive unless you know you are living.”

Kirjoitus Modiglianin studion seinällä.

Löydä itsesi taiteilijan silmin. Maalauta muotokuvasi Modiglianin studiossa. Lopputulos saattaa yllättää :)

Face of the Future Home (University of St. Andrews Computer Science Lab)

Link via SusuPetal

06
Nov

How to survive November - 6

Sporobolus hetero- lepis

Pitihän tämä kirjameemi nyt sitten tehdä. Menin Amazon.com kirjakaupan sivuille ja hakusanalla Lepis etsin kirjallisia elämyksiä. Ja pah! Lepikset eivät kuulkaa missään kirjallisuuden lajiin kuulu tai piireissä juhli. Ei sitten ensimmäistäkään julkaisua! Jotain Lepi-tyyppiä tuo kovasti tarjosi, mutta emmehän me sellaista voi hyväksyä. Ehei. Päätin sitten valita ensimmäisen kirjan, jossa lepis esiintyy jossain muodossa. Ja johan nappas… Tällä pihalla aletaan siis heinähommiin. ;)

grasses_book.jpg

The Encyclopedia of Grasses for Livable Landscapes by Rick Darke

Sporobolus_prairie_dropseed.jpg

Sporobolus hetero- lepis - Prairie dropseed

Näitä keskilännen kuivilla preerioilla viihtyvän kaimakasvin siemeniä saa muuten tilata High Country Gardens nettikaupasta. Vielä kun niitä saa. Ollaan nimittäin maapallolta katoavien kasvien listoilla!

Photos by American Nursery Man, UW-Madison Department of Botany and US Environmental Protection Agency

Sanovat muuten nuo asiantuntijat, että nurmikko kannattaa kylvää näin marraskuussa, juuri ennen maan jäätymistä. Ovat sitten siemenet valmiina ottamassa hyötykäyttöön kaiken käytettävissä olevan kosteuden keväällä ja kasvu pääsee nopeasti alkamaan. Jahas. Kuulostaa aivan heinännuuskinnalta!

25
May

karmiininpunaisen viitan heilahdus

Realistisen optimistin Herra Koikkelehtimisministeri oli löytänyt tämän ‘Mikä Monty Python sketsihahmo olet’ -visan:

 

What Monty Python Sketch Character are you?

 


You are a cardinal! You love to try & get others into trouble, even if you have to make up lies…NO ONE expects the Spanish Inquisition!

 

En vain osaa päättää olisinko Espanjan Kardinaali Ximinez, vai lentävä Kardinaali Biggles vaiko tavallinen tallaaja Kardinaali Fang? Yllätysmomentin säilyttämiseksi taidan vaihdella viittaa eteen tulevien tilanteiden mukaisesti. Aseinani ovat pelottelu ja yllätykset, joten koskaan et voi siis tietää kuka täällä ruudun takana kirjoittelee. Minun et voi kuitenkaan epäillä olevan asialla. No one expects the Spanish Inquisition!

Kardinaalikin osaa muuten sulavan koikkelehtimisen, jota voit seurata Silly Walks generaattorista ;)

22
May

syntejä riittävästi

Allyaliakselta nappasin tämän haukutuksen ja olihan viikon pop-meemi tehtävä omaksi huvitukseksi:

Hyveitä:

Rakkaus: 15
Anteeksiantavaisuus: 11
Oikeudenmukaisuus: 11
Suhteellisuuden taju: 11
Lojaalisuus: 10
Urhoollisuus: 10
Kohtuullisuus: 8
Jalo joutilaisuus: 7
Pyhä huolettomuus: 7
Viisaus: 7
Hiljainen tieto: 5

  Syntejä:

Ylpeys: 11
Hengen velttous: 7
Kateus: 7
Murehtiminen: 7
Hekumallisuus: 6
Huumorintajuttomuus: 6
Tietämättömyys: 5
Välinpitämättömyys: 5
Ahneus: 3
Vatsan palvonta: 1
Vihamielisyys: 1

Enkä aio parantaa tapojani, vaan jatkaa hekumallista velttoilua ;)

ps. huumorintajuton? hah! kateus? hah, liippaa vieläkin kauemmas!

Testi löytyy täältä Ylen sivuilta.




LEPIS

(in greek) = scale (kreikaksi) = mittakaava
Parallel Lines take you to the infinity.

e-mail: lepis at myway.com

Tekstit RSS

Kommentit RSS

Earth Hour

Trace Lines

Blog Stats

  • 18,541 hits

Creative Commons