12 kuvaa / 12 photos – elokuu

Grande Finale ja kukkia:

Jo vain olemme saaneet kulmille uutta ilmettä päätöskuukauden kuvaan. Kukkia kaikille, erityisesti tämän haasteen emännille Krisulle ja Marille.

- elokuu -

Kuvattu 14.8.2010 klo 13:19:52

Aamulla oli ollut ukkosta ja sade oli pessyt pahimmat pölyt viemäriin. Laatoituksen värit pääsevät kerrankin mukavasti esiin.

Edelliset:

- syys – loka – marras – joulu – tammi – helmi – maalis – huhti – touko – kesä – heinä -

Niin vain lähes vuosi vierähti, enkä saanut ketään tuohon penkille istahtamaan. No, en kyllä pyytänytkään. Kokonaista kaksi kertaa siinä on joku istunut ohi ajaessani. Nuo tapahtumat ovat olleet niin väärään aikaan kuukaudesta, etten edes ole ajatellut parkkiruutua etsiä. Huumori mielellä saatan sen vielä joskus tehdä.

Täytyy myös tunnustaa, että meikäläisen kärsivällisyys alkoi olla koetuksella tuossa toukokuun kuvan jälkeen. Syynä lienee tuo penkin tapahtumaköyhä elämä. Toisaalta vuoden mittainen projekti opetti taas havannoimaan ympäristöään uudella tavalla.

12 kuvaa / 12 photos – heinäkuu

Ihmisiä ja heijastuksia

Ihmiset ovat löytäneet tuonne varjoisalle terassille kuolleiden tuijien katveeseen. Ihmeellistä!

- heinäkuu -

Kuvattu 3.7.2010 klo 12:53:23

Ilmeisen heikko aika kuvaukselle tuossa kulmalla auringon valon taittuessa linssiin. Hyvä että paistaa!

Edelliset:

- syys – loka – marras – joulu – tammi – helmi – maalis – huhti – touko – kesä -

12 kuvaa / 12 photos – kesäkuu

Eloton

Eloton on seutu, eloton on penkki. Hengettömiksi ovat saaneet myös tuijat! Minulta alkaa kadota usko tähän penkkiin! Tuonne pitäisi ilmeisesti mennä iltamyöhään saadakseen ihmisiä kuvaan, mutta en taida uskaltaa…

- kesäkuu -

Kuvattu 8.6.2010 klo 9:23:26

Edelliset:

- syys – loka – marras – joulu – tammi – helmi – maalis – huhti – touko -

12 kuvaa / 12 photos – toukokuu

Ränsistyvää

Mielenkiintoista, että vuodessa ovat saaneet tämän ympäristön näin kuluneen näköiseksi. Ja mitä ränsistyvämmän näköistä, sitä nopeammin tulee lisää tuhoja. Voi voi.

Meinasi mennä päivät ohitse tämän haasteen kanssa. Luulin tänään olevan vasta eilinen päivä ja aamulla tajuttuani tilanteen piti keksimällä keksiä asiaa noille kulmille. Vein sitten kengät suutariin.

- toukokuu -

Kuvattu 15.5.2010 klo 9:40:07

Edelliset:

- syys – loka – marras – joulu – tammi – helmi – maalis -huhti -