myönnytyksiä

Horisevat keväästä. Höpön höpön. Eihän tämä tässä voinut olla. Tämä sääprofeetta on kyllä vakaasti sitä mieltä, että vielä pyryttää ja kovaa. Viimeistään Pääsiäisenä on taas sellaiset menokelit, että parasta olla menemättä. Uskokaa pois.

kiiwi.jpg

Actinidia delciossa – kiiwi (keväällä 06)

Sen verran piti tehdä myönnytyksiä kevään suuntaan tänään, että aloitin parvekkeen kasvien kastelukierteen aivan ilman puhelinsoittoa. Laiskahkona puutarhaharrastajana olen haalinut parvekkeen vehreytykseksi monivuotisia kasveja, jotka saattavat paahtua ruukkuviljelyssä näillä keleillä. Ainakin havut vaativat jo tipan jos toisenkin haihduttaessaan mahdottomasti jo ennen virallista kasvukauden alkua. Samalla reissulla säälistä kostutin kärhön, koristeheinät, yrtit ja kiiwin ruukun läpimäräiksi. Kiiwi on näemmä pullistelmassa jonkun näköistä silmun alkua karvaisesta varrestaan kaikista ennakko-odotuksista huolimatta. Näinköhän käy, että kiiwin menestymisvyöhyke on noussut eteläiseltä pallonpuoliskolta tänne pohjoisimmille leveyspiireille.

karho.jpg

Kärhön kohtalo lievästi huolettaa. Tuo kuva on otettu tammikuun 11 päivänä ja silloin siinä jo sojotti tuollainen aukeamassa oleva silmu. Myöhäiset pakkaset tietenkin hävitti nuo lupaavat vehreyden alut ja nyt se näyttää varsin surkean kuivalta risukasalta.

Nämä ovat kokeiluja vain, eikä suuremmin sureta jos eivät talvesta selviä. Uusi ilme uudelle kesälle passaa kyllä.

10px
10px
10px