Kuinka paljon piilotettua tuskaa?
Kuinka paljon pahaa oloa?
Kuinka paljon rakkaudettomuutta?
Kuinka paljon tiedämme mitä koulujemme arkeen kuuluu?
Kuinka paljon on varoja vähennetty nuorten hyvinvoinnista?
Kuinka paljon annetaan nuorten psykologisten ongelmien vielä kasvaa?
Kuinka paljon tarvitaa varoja tilanteen parantamiseksi?
Kuinka paljon laman lapsille yksin oloa sallitaan?
Kuinka paljon annetaan aseiden laueta?
Kuinka paljon voimme auttaa?
Sinä ja minä?
Paljon!
Parallel Lines 
Aivan. Hyviä kysymyksiä.
Tästä on näkynyt nyt monta asiaan osuvaa postausta, ja tämä mukana kärkipäässä tiivistyksellään. Opettavaista vain, että noissa mun nyt aiemmin lukemissa on ollut vastakkaisia mielipiteitä esim käsiaseista ja kuitenkin molemmat oli järkevää puhetta…?!
Mariar,
Ja kuinka paljon kysymyksiä jäi kysymättä joita mielessä risteilee.
Timo,
Aseista minä en tiedä mitään. Ehdottomasti tosin lain kiristämisen kannalla. Miten ja missä laajuudessa, en tiedä. Muuten tämä on niin iso asia, että tiivistämällä ajatus pysyy kasassa, tuolla omassa päässäkin.
Kuinka paljon? Liikaa. Kuinka paljon on liikaa?
Mutta hienosti tiivistetty se minkä verran voimme ympärillämme tehdä.
Niinpä. Tunnen masennuksesta kärsiviä nuoria, jotka lähetetään mielenterveystoimistoon ns. terapiaan. Siellä keskustellaan sairaanhoitajan kanssa ja saadaan mielialalääkkeet. Mitä valmiuksia sairaanhoitajalla on hoitaa masennusta, miksi ei jo sillä asteella palkata alan ihmisiä? Terapia jääkin sitten usein kesken. Esimerkiksi.
Hyvin tiivistetty oli tekstisi ja varmasti paljon enemmänkin voisi lisätä.
Amforan muotoinen tuo tekstisi. Ylihän nuo ongelmat alkavat vuotaa ja pahasti.
Vaiheinen,
Tällaisissa tapauksissa yksikin on liikaa!
Sirokko,
Niin, joskus on tyydyttävä ilmaisemaan lyhyesti ettei tule pelkoja. Se on surullista noiden nuorten kanssa nykyisin. Ja hoitoa ei saa. Useinkaan.
H.M.Juhani Hämeenjussi,
Voi kun ei vuotaisi!
Vähäkin on paljon, kun se tapahtuu oikeaan aikaan.
Pingback: Kauhajoen ammuskelu 23.9.2008 « Appelsiinin tuoksua
Tervehdys! Hyviä kysymyksiä sinulla, mutta osaavatko ammattiauttajat auttaa todella tällaisia tapauksia. Usein kuvitellaan, että heillä on vastaus tai ainakin oikea kysymys kaikkeen, mutta koulutus on mielestäni aika suppeaa, kun koko nuorisokulttuuri on niin täynnä väkivaltaa. Miten muuttaa tällaisessa markkinataloudessa kokonaista kulttuuria ja viestintäteollisuutta. Ammuskelevia sankareita ihannoidaan niin paljon. Itse en tiedä miten muuttaa edes oman pojan pää niin ettei tämä menisi edes armeijaan fanittamaan pyssyjä.
Aivan!
mm,
Voi kun aina jaksaisimme muistaa sen!
Marjaisa,
Pohdintasi osuvat niin oikeaan. Tätä kulttuuria on vaikea muuttaa nopeasti mihinkään, ei ainakaan välittämisen suuntaan. Liikaa tarjolla liian nopeasti. Minulla on varsin vähän kosketusta psykologeihin tai muihin vastaaviin, joten en osaa sanoa mitään heidän taidoistaan tällaisten tapausten edessä ja ihmisiähän hekin ovat.
Hirlii,
Jep.