Nyt piirretään!
Jokin aika sitten opettelimme teroittamaan lyijykynän teriä erilaisilla välineillä muotoillen niitä eri tarkoituksiin sopiviksi. Näin marraskuun kunniaksi otamme ne kynät käyttöön.
Selvitäksesi tästä marraskuusta tulet tarvitsemaan myös piirustuspaperia tai -lehtiön ja viivottimen lyijykynien lisäksi. Pyyhekumi käy myös välineeksi, mutta ei ole tarpeen. Kuukauden kiiriessä eteenpäin ja päivien entisestään tummuessa tulet tarvitsemaan myös puuvärit, sakurat tai jotain muuta vastaavaa mitä nyt kotioloista löytyy.
Piste
Aloitetaan helpolla ja tästä viikonlopusta selviät vielä tietokoneavusteisella piirtämisellä. Voit mennä joka koneesta löytyvään Painttiin (kai siellä Macissäkin jokin vastaava on) ja piirtää siellä pisteen alla olevan kuvan mukaisesti. Värit saat valita kuvaasi mielihalusi mukaisesti.
Piste on kaikessa yksinkertaisuudessaan voimakas elementti, sillä on paikka mutta ei jatkuvuutta. Yksinäinen piste määrittelee tarkan, mutta kapea-alaisen paikan niin paperilla kuin avaruudessa. Yksinäinen piste luo voimakkaan negatiivisen ja positiivisen välisen relaation missä se ilmeneekin. Väreillä tätä relaatiota voidaan korostaa lisää.
Julkaise piirtämäsi piste blogissasi ja pohdiskele sen olemusta sillä tämä ei ole mikä tahansa piste. Tämä on marraskuun selätyksen aloituspiste!
Muita mielenkiintoisia pisteitä ovat: kasvupiste, optinen piste, keskipiste ja painopiste.
Edit:
Marraskuun selätyksen aloituspisteitä löydät myös näiltä sivuilta:
Vihdoinkin marraskuun survival-kit aloittaa! Pistin pisteen pistämättömästi blogiini.
http://susupetal.vuodatus.net/blog/1619205
Mutta pojilleppa opetettiin armeijassa 70-luvulla mikä on iskemäkeskeispiste ja välillä siellä kyllä tuli vastaan myös kipupiste.
Susupetal,
Jep alkoihan se 🙂 Täytyy pahoitella syvästi, että meni niin myöhään iltaan tuo aloitus, mutta sain jonkin ihme energianpuuskahepulin eilen ja pesin ikkunat, kokkasin, leivoin, pesin pyykkiä, siivosin ja kaikenlaista kotitouhottamista muutakina. Todellista marraskuun selätystä 😀 Tai ainakin yritystä!
Tulem heti katsomaan pistettäsi 🙂
Pekkka,
Iskemäkeskipiste… Mnnn… Mielenkiintoista! Lieneekö sillä jotain tekemistä naisten iskemisen kanssa vai onko tuo sittenkin tylsä armeijatermi 😉
Valitettavasti se on nimenomaan se tylsä juttu.
Mahdottoman tarpeellinen survival kitti! Ja toimintaakin – tätä on ryhdyttävä seuraamaan päivittäin… Onhan joka päivälle jotakin, onhan? Muuten tukahdun ,D
Pekka,
No voi pahus! Ja ettekös te viriilit nuoret miehen silloin armeijassa sitten saaneet mitään kehiteltyä tuon tiimoilta… ;D
Polga,
Tervetulleeks piirtämään 🙂 On on, tottakai joka päivälle on jotain puuhastelua tiedossa 🙂 Kyllä tästäkin marraskuusta selvitään, hengissä, tukahtumatta. Usko pois 😉
Marraskuun alun selvitän kotikonsteilla, mutta varmaan tulen tarvitsemaan tätä pelastuspakettiasi tuolla kuun lopulla!
Kari,
No sulla onkin sitten paljon kotitehtäviä odottamassa loman jälkeistä arkea täyttämään 🙂
Tämä on hieno idea! Minäkin haluan mukaan. Vieläkö ehtii, terotan kynät kiireesti ja vahavärejäkin on…
Leijonainen,
Tottakai ehtii mukaan. Tervetuloa piirtämään 🙂 Kotitarpeet riittävät tässä sarjassa ja mielikuvitus on rajana.
Tähän on pakko tulla mukaan, lähden vääntämään pistettä. Hyvä, tämän avulla päästään jo joulukuuhun eikä siitä ole pitkä matka valoon.
Saako tulla katseluoppilaaksi, saako!? Jos ei saa, niin tulen silti. Voipi jopa olla, että osallistun tähän jossain vaiheessa, kunhan ensin totuttelen ajatukseen. 😀
eeih, en löydä mitään paintin vastinetta macista 😦 tulen mukaan kun keksin, että miten. Itse asiassa en ole varma, olisinko osannut käyttää paintiakaan, haha!
Savisuti,
Tervetuloa vääntämään marraskuuta nurin 🙂 Ensi kuussa sitten poltellaankin kynttilöitä 😉 Tulen heti katsomaan pistettäsi.
Elekia,
Tottakai saat tulla katseluoppilaaksi, mutta toisaalta nyt kun meiltä on ruokareseptiblogin pitäminen kielletty niin eikö sinunkin pitäisi alkaa piirtämään 😀
Krisu,
Kysytäänpäs Realistisen optimistin Timolta. Sillä aikaa kokeile oikealla kynällä oikealle paperille piirtämistä 🙂
Savisuti,
En pääse kommentoimaan sulle. Heittää erroria kun yritän lähettää kommentin. Liekö Vuodatuksessa vikaa?
Edit. En pääse muihinkaa Vuodatuksen blogeihin kommentoimaan, joten odotellaan.