Minun kaikkien aikojen inhokki roikkui 14 viikkoa Billboard Hot 100 -listan ykkösenä ilmestymisvuonnaan 1992. Sitä pidetään esittäjänsä käyntikorttina ja se tunnetaan ympäri maailman. Biisi tuli tunnetuksi elokuvan myötä ja sen nimikkoalbumi myi ensimmäisenä albumina ikinä yli miljoonan dollarin edestä yhden viikon aikana. Siitä tuli myös eniten myyty elokuvan soundtrack koskaan yli 42 miljoonaan kappaleen myynnillä ja sinkkunakin meni yli 9 miljoonaa kappaletta kaupaksi. Radio Mafian vuonna 1995 järjestämässä kaikkien aikojen Top 500 -äänestyksessä tämä biisi sijoittui sijalle 47. Klassikon määritteet siis täyttyivät tuossa.
Inhokkiasemansa tämä levytys ansaitsi häiritsemällä meikäläisen unia! Jostain reissuiltani palanneena olin raahautunut muorin sohvalle vetelemään oikein makoisia päikkäreitä tämän biisin tunkeutuessa ylikimeine vinkumisineen tajuntaani. Ärsytys oli valtaisa ja päivä pilalla! Siitä asti tämä on aiheuttanut ääretöntä inhotusta, toisinaa suorastaan raivon tunteita. Jos sattumoisin kuulen sen radiosta, käännän kanavaa saman tein enkä palaa tuolle kanavalle muutamiin viikkoihin. Soittavat sitä vieläkin liian usein! Itse asiassa koko tämän naisen tuotanto lähentelee inhokkiasemaa!
Lepiksen kaikkien aikojen inhokki löytyy tästä linkistä. (En ole kuunnellut sitä, joten en tiedä miten huono tai hyvä laadullisesti tuo versio on.)
Tätä blogia ei voi pilata soittamalla sitä täällä 🙂 Tiedä vaikka joskus vahingossa hipaisin soittonappulaa ja sen seuraamuksista ei ole takeita.
Tämä inhokkiaseman saanut versio on muuten uusiolevytys vuoden 1974 Dolly Partonin klassikosta. Tuo alkuperäisversio on sitten aivan eri luokkaa ja suorastaan nautinnollinen esitys.
Parallel Lines 