Tavallista vaan!
Taudin määritykseksi tuli sitten aivan tavallinen flunssa. Eli ei hätiä mitiä, ainakaan vielä. Estolääkitystä ja -toimenpiteitä nokkakannun kanssa ettei pahene ennenkuin paranee. Kolme päivää huilia ja taas sitä samaa tappavaa yskänlääkettä, jolla silloin viime vuonna meinasin itseni tainnuttaa.
On siinä se hyvä puoli, että tuleepa ainakin nukkuttua tarpeeksi.
Koita parannelle! Ja eriototen kivoja raitoja muuten tuossa kuvassa 🙂
Kiitos Vaiheinen,
Yritys on kova ja hyvin on malttanut loikoilla. Tuntuu kuin nyt nukkuisi koko alkuvuoden rästejä pois. No lasissa on reunat, joista syntyy sisältönsä kanssa mukavia raitoja 😉
Näyttää joltain herkulliselta vanukkaalta, mutta mitähän mahtaa kuvassa oikeasti olla? Kiitos muuten, kun olit etsinyt valmiiksi tuo earth hour tunnuksen – eilen aioin sitä haeskella blogikierroksen jälkeen, mutta löysinkin sinulta enempiä etsimättä:)
Inkivääri,
No ei se ole kuin lasillinen beroccaa vastavaloon kuvattuna 😉
Earth Hour -logo on viime vuoden peruja tuossa, vaihdoin vain linkin tämän vuoden sivuille tässä jokin aika sitten. Täällä alkoi käydä sellaisilla hakusanoilla porukkaa, että huomasin päivittää. No, eihän tässä enää kauaa ole, kun pimennetään taas. Mukavasti tälle vuodelle on jo meidänkin kaupunkeja lähdössä mukaan.
Huilaa nyt kunnolla ja jos olo ei tokene, lisää sairaslomaa, ettei tule kamalia jälkitauteja. Nih,
Susupetal,
Huilaisin, jos ne antaisi… p…e:n puhelin… sähköpostia en enää tänään aukaise!
Hyvä vaahto…
Paranemisiin, toivottavasti et kauan joudu tuossa flunssassa virua…
Vaikka et enää tänään sähköpostia aukaise, mutta kuitenkin: Tulikos Sunday Classic -mailini perille? 🙂
H.M.Juhani Hameenjussi,
Vaahto on poikaa!
Yaelian,
Kiitos toivotuksista. Eiköhän tämä tästä pikku hiljaa. Olen malttanut lepäillä.
ZZu,
Häpeäkseni täytyy tunnustaa etten ole käynyt siellä taas aikoihin. Kipaisen katsomaan 🙂
Pikaista palautumista normaaliin päiväjärjestykseen.
Kuvasi kertoo, että jotain hyvää on odotettavissa, ainakin näyttää herkulliselta.
Väriyhdistelmä on todella hieno.
Kiitos Arleena,
Nyt kyllä tuntuu siltä, että voisin kömpiä vällyjen alle ja pysyä siellä lopun ikääni 😦 Tuli ei-huvita päivä tähän väliin 😉
Uskaltaisikohan sitä jotain vaikka leipoa tänne…
Beroccaa – mehän kuvataan samoja aineita 🙂
Yritähän parantua ja vaikka parantumisen nopeuttamiseksi keksiä sunnuntaiklassikolle teema – on niin vaikea valita ensi kerraksi mitä laittaisi soimaan, kun videot ei ole hyviä eikä mikään kappalekaan just oikein iske.
Tuima,
Sinun beroccasi inspiroi kokeilemaan omaa beroccaa 🙂 En vain ollut tarpeeksi nopea poreiden kanssa, joten keskityin lasin reunoihin.
Ai teema… No Susupetal ehdotti tässä taannoin Mattia ja Teppoo…. 😛 eiiiii-i! I’ll think of something. Paitsi, että samat fiilikset täälläkin. Mikään ei maistu.
Mä kuvasin poreei jatkuvala kuvauksella, eli aloin kuvata heti kun tiputin poretanletin veteen. Sillä tvalla tuli pitkä rivi otoksia joista valita, muuten ei olisi onnistunut ollenkaan. Nyt ei ole ollenkaan Matti ja Teppo -fiilis. vedä siitä kuuluistasta hatusta jokin arvottu aihe tai kysy lukijoiltasi 🙂
Tää näppis on on kamla, vaikka kuinka yritää kirjoittaa oikein niin osa jää matkan varrelle, uusi näppis tänne ja heti (ei, en suinkaan ole aamuäkeä, mistä moinen ajatus…).
Tuima,
Sitä hieman arvelin. Kokeilut siis jatkukoon tai muuten joutuu juoksemaan apteeksissa tuon tuosta erilaisia portabletteja osteskelemassa. Myös lasin muotoa ja kokoa täytyy vaihtaa kokeilujen myötä 🙂
Saa olla aamuäreä 😉
Haa, nyt tiedän! Pidetään paras Burt Bacharach-biisi sunnuntai…. 😀 😀 😀
Ei lainkaan huono ehdotus, vaikken teemoista niin piittaakaan ja olis jo valittuna pyhäbiisi. Mutta sen voi soittaa myöhemmin, sillä Bacharach on säveltänyt niin kovin paljon kaikenmoista.
Leppoisaa sairaspäivää;)
No prkl, mitä täällä suunnitellaan! BB??????!!!!!!
hahahahahahah hahah 🙂
Yhdyn nauruusi, Hirlii…. hahahahahahah haa 😀
Teemana voisi olla myös ‘The Song that made Susupetal go bonkers’ 😀 😀 😀
Lepis, alat kuulostaa aika terveeltä…
Kaunista naurua ja ihan stereona.
Minulla on muuten jo valittu ensi sunnuntai klassikko, eikä se ole edes Matti ja Teppo.
Joskus voisi kyllä ottaa taas jonkun teeman, esim:
1. paras musikaalisävelmä
2. paras Beatles
3. paras Suomen euroviisu
4. parasta suomalaista punkkia Lepiksen iloksi
ja niin edelleen 🙂
Hyviä teemoja, Susupetal 🙂 Pistetään jemmaan. Tuota musikaalijuttua olen joskus jo miettinyt esitettäväksi. Jos tuosta listastasi pitäisi joku pyyhkiä pois, niin ehkä se olisi sittenkin tuo numero kolme.
Onneksi pääsee huomenna töihin… 😉
Tai
1. Suomen paras ei-valittu euroviisuehdokas
2. oma viisusuosikki
3. paras käännösiskelmä
4. suosikki-iskelmä
Paras Beatles on hyvä, paitsi että SusuPetal muistaakseni jo soitti suosikkini 🙂 Ja kyllä minä sen Matin ja Tepon kestän 🙂
Ja tuo paras musikaalisävelmä on ehdoton!
Tuima,
Matti ja Teppo teemapäivä ei ilmeisesti oltu tarkoitettu vakavasti otettavaksi… toivottavasti!
Tuo Euroviisu-juttu on jonkin verran vaikea, johtuen siellä Atlantin takana asumisesta niin pitkään ja ei voi tietää.
Paras käännösiskelmä olisi tietysti aikasen hyvä. Mutta kuika monta ‘Vanhaa Hovikirkkoa’ me jaksetaan yhden päivän aikaan kuunnella 😉 Aika monta!
Iskelmien kanssa mennään sitten jo sen sortin hämärän rajamaille, etten ole käynyt tai kokenut.
Paras Beatles on loppujen lopuksi aika vaikea. Minulla se vaihtelee mielialojen mukaan.
Musikaalisävelmä tulee siis teemaksi vielä joku kerta 🙂 Se on hyvä.
Mä luin tuo SusuPetalin listan kohdan neljä ensin näin: “parasta suomalaista punkkua lepiksen iloksi.” Ihan pienen hetken mietin, että mistäköhän sitä oikein saisi.
Hirlii,
😀 Jos marjaviinit voidaan laskea punkuksi, niin joskus muinoin oli sellaista Mamsellia (mustaherukka), joka kelpaisi jos sitä vielä saisi. Ja sitten Pihamaan viinitilan tuotoksissa on jotain aivan kelpoja. Ainakin tyrniviini, vaikkei se taida aivan punkusta mennä 🙂