Sunday Classic – 030509

The Cars päräytti McNichol’s Arenalle 18.8.1984 ‘Heartbeat City‘ -kiertueellaan. Hittilistojen kuuma biisi oli ‘Drive’ ja se soi joka puolella, ehkäpä hieman kyllästymiseen asti. Tai sitten ei.

Heartbeat City -albumi nosti tämän jo 1970-luvun loppupuolella mainetta niittäneen ‘uuden aallon’ bändin viimeistään maailman laajuiseen tietoisuuteen. Bändin omaperäinen soundi ei varmasti kovin merkittävää jälkeä rockhistoriaan ole jättänyt, mutta silti oli oman aikansa suuria tekijöitä. Tahti valitettavasti hiipui 80-luvun loppupuolella bändin hajotessa. Tosin aivan viime vuosina ovat palanneet yhteen ‘The New Cars’ – nimisenä. Bändin toinen kantava voima ja vokalisti Benjamin Orr menehtyi jo vuonna 2000.

Päivän klassikkona tuon albumin nimikkobiisi, josta olen aina pitänyt enemmän kuin tuosta megahitti Drivestä. Jotenkin tuo bändin toisen solistin, Rick Ocasekin hieman sarkastisesta laulutyyli nappaa. Toki 70-luvun puolelta löytyisi paljon kovempaa kamaa, mutta jätetään toiseen kertaan😉

‘Heartbeat City’

Ps. Tuo 1984 on muuten ollut aikamoinen konserttivuosi, joten taitaa mennä muutama sunnuntai rattoisasti sen vuoden hittejä kuunnellen😀

22 comments on “Sunday Classic – 030509

  1. Nimeä Cars en muistanut, mutta musiikki on tuttua. Piti kuunnella toiseenkin kertaan. Kyllä tämä on hyvä biisi.

  2. Ei ollut tuttu bändi, mutta vaikutti mielenkiintoiselta. Laita vaan joku kerta muitakin kappaleita, niin pääsee vähän sisälle tähän enemmän.

    • Hirlii,
      On ollut aikamoinen yllätys, että bändi on näinkin tuntematon näillä kulmilla! Tosin Drive saa radiosoittoa, mutta enpä ole juuri muuta kuullut. Pistetään tilaus korvan taakse🙂

  3. Yhtyeen nimi oli jotenkin hämärästi tuttu, mutta kappale aivan vieras. Kappale ei oikein iske mutta laulajan ääni ja laulutyyli ovat hyviä.

  4. Mä tykkään siitä Drivesta vieläkin, tosin siinä on tosiaan sellainen liikakuuntelun aiheuttaman kyllästymisen vaara. Siksi annostelen sitä vain sopivissa annoksissa.

    Cars on jäänyt varmaan monelta Suomessa aiheettoman vähälle huomiolle taitoihinsa nähden. Onneksi sinä pidit minutkin tietoisena jenkkitrendeistä silloin🙂

    • Halo Efekti,
      No tykkään minäkin siitä vielä. Mutta tästä olen tykännyt jopa enemmän, jos se on mahdollista.
      Niin, olet tainnut saada aikamoisen pakkosyötön erilaisia artisteja vuosien saatossa😀

  5. Totta, Drive-biisiä on soitettu tuhannet kerrat, mutta silti jaksan kuunnella sitä. Olet oikeassa myös Ocasekin tyylistä, snadisti sarkastinen. Hänellä on myös jännittävä, taipuva ääni. Video on sekin kaikessa sinisyydessään tyylikäs. Summa summarum: namu.

    • Susupetal,
      Ja mikäs yllätys se nyt on! :p Tämä video ei ole paras mahdollinen äänitys ja siellä on kieltämättä jos jonkinlaista live-keikan mukanaan tuomaa surinaa taustoissa.

  6. Olen kuullut kappaleen, mutten olisi ilman tätä klassikkokirjoitusta osannut sanoa kenen se on. Hyvä biisi!Tuo ihan 80-luvun muistiin….

  7. Tuttu bändin nimi, on tainnut olla täällä joskus ennenkin – tai sitten jossain muualla. Drive olikin se välittömästi muistuva zipale, tämä vaatisi varmaan useamman kuuntelun löytyäkseen.

    Aurinkoa!

    (harmi, ettei meinaa löytää sitä mainostamaasi vastaavaa video-tutorialia Sonylle, tuo nimittäin oli kyllä valaiseva WB-kohta.)

    • Timo,
      En nyt äkkiseltään muista olisinko Carsia koskaan soittanut…

      Aurinkoa Vaasaankin🙂

      (ei kaikille, ei kaikille😉 )

  8. Kuullut olen, mutta ei ihan kauhean tuttu. Kuuntelenpa toisenkin kerran, nimittäin sen verran hyvältä kuulostaa🙂

  9. Joopa. Jotenkin vuonna 1984 paikkeilla tämä Tha Cars meni aika suoraan sinne AOR-lokeroon, josta ei ihan hirveästi silloin levylautaselle asioita nosteltu:-) Drive on tuttu biisi ja sitä kyllä renkutettiin kotisuomessakin aikalailla silloin. Tää Heartbeat City onkin sitten tuntemattomampi biisi… hmm… noooohhhh… ihan kivahan se on:-)

  10. en muista, että cars olisi tullut ikinä aiemmin vastaan, joten ihan uusi tuttavuus. tykkäsin kovasti tuosta 80-luvun syntikkasaundista ja tästähän tuli muuten etäisesti mieleen myös talking heads ja david byrne.. (paino sanalla etäisesti😉

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s