Visuaalinen päänsärky

No johan tien pykäsivät

Juhannusreissullani pääsin ensi kertaa tyypittämään tuota uutta E 18 moottoritien pätkää välillä Muurla – Lohja ja koin matkapahoinvointia molempiin suuntiin liikkuissani. Ensimmäinen kerta muuten ikinä, jos ei Tourulan kävelysillan ylityksiä lueta mukaan.

Menomatkalla en meinannut selvitä tuosta tunnelihärdellistä ilman tien poskeen pysähtymistä, josta tietenkin olisi räpsähtänyt sakot. Tunneleissa piti ajella yhteensä yli viiden kilometrin verran.

Tähän saakka kaikki Suomessa rakennetetut moottoritiet ovat kaikki olleet visuaalisesti mielenkiintoisia ja olen viettänyt rattoisia hetkiä tarkkailemalla niin maaston muotoja kuin kasvillisuuden kehittymistä. Kaikki taide ja erikoiset sillat ovat olleet vain plussaa. Nyt ei voi sanoa samaa. Kokemus tuolla uudella pätkällä oli visuaalisesti ahdistava. Näpsin tullessa kuvia matkan varrelta ja tässäpä visuaalinen matkakertomus (kuvia klikkaamalla ne suurenevat:

tunneliTälläisia pimeitä aukkoja löytyi seitsemän kappaletta, yhdestä kun olit selvinnyt oli jo toinen vastassa.

tunnelissa2230 metriä putkessa yhteen menoon.

phlexiTunnelin päätyttyä (mennessä) näkymää alas peltomaisemaan rajasi tällainen huonolaatuinen pleksiseinämä, joka väpätti silmissä lisäten pahoinvoinnin tunnetta.

taulutTunneleihin mennessä oli jos jonkinlaista  varoitustaulua odottamassa, joten tarkkana piti olla. Tässä ne ovat nurinperin.

kalliotKallioleikkauksissa kautta linjan käytetty lähes 1:1 yhteen aiheutti voimakkaan vertikaalisen vaikutelman, jopa kaatuvan tunnelman paikka paikoin.

meluseina_2Jos tietä ei rajannut kallioseinämä niin läheltä liippasi korkeat meluseinät.

meluseinaNuo meluseinämät tuntuivat jatkuvan ja jatkuvan.

viivojaKerrokselliset rajaukset muodostivat tylyn tunnelimaisen fiiliksen myös sinisen taivaan alla. Maaleikkaukset ja maa-aineksista rakennetut meluvallit olivat myös tehty kolmion muotoisiksi,muoto joka ei todellakaan sovellu meidän ympäristöön.

kivikoriOsittain maisema oli piilotettu näillä kivikoreista rakennetuilla meluvalleilla…

kivikori_2… jotka olivat rakennettu niin huonosti, että näyttävät kellahtavan kumoon hetkellä millä hyvänsä.

silta_tylsisSilloista ei saanut revittyä minkään sortin visuaalisia nautintoja.

Päinvastoin:

silta_vihrMerkillistä hässäkkää!

silta_ympTässä ehkä koko matkan kaunein silta, mutta kallioleikkauksen jylhyys tekee siitä mittakaavallisesti aivan liian pienen ja aukoista pelottavia.

haavatKaiken huippuna olivat nämä maalaismaisemaan yht’ äkkiä sovitetut urbaanin ympäristön pylväshaavat, jotka olivat pystyyn kuivaneita. Olisin jo kirkaissut näkymän ristiriidasta ellen tietäisi näiden olevan liito-oravien välilaskupaikoiksi istutettuja. Orava parat! Muualla tien varrella istutettu kasvillisuus oli varsin niukkaa; paikka paikoin pieniä (n.50 cm korkeita) mäntyjä istutettuina ryhmiin, jotka myös olivat suurimmaksi osaksi pystyyn kuolleita. Jossain kallioleikkauksen edessä oli muutama pihlaja istutettuna.

Todella ihmetyttää mitä on haettu noin rankalla muotokielellä! Tokihan se matka-aika lyheni hieman, vaikkakin tunneliosuuksilla oli 80 km:n rajoitus. Silti taidan ensi kerralla putkahtaa sinne vanhalle tielle ja nauttia maisemista.

Tiehallinnon sivuilta löydät lisää tietoa tuosta tien pätkästä ja sen vaikutuksista ympäristöön. Siellä on myös 3D-mallinnettu video noista tunneleista ja tunnelikäyttäytymisestä.

24 comments on “Visuaalinen päänsärky

  1. Tuota reittiä olen ajellut useammankin kerran ja laskenut tunneleita, kuvannut niitä ja kallioleikkauksia, aitoja. Massiivista ja jyrkkää, luonto jää täysin kakkossijalle kaiken taakse.
    Mutta moottoritie on kuumaa ja vauhti huimaa. Sille on uhrattu. Ajassa kai voittaa 15-20 minuuttia välillä Helsinki-Turku. No turvallisuus on ehkä se lopullinen voitto, siinähän perusteet rakentamiselle lienevät. Voihan tunnelissakin sattua onnettomuuksia, tosin huomasin, että varateitä oli aika runsaasti poispääsyä ajatellen.

    • Arleena,
      Minusta niissä tunneleissa oli aika pelottavaa, sillä tunneleissahan on tapahtunut todella paljon onnettomuuksia tuolla keski-euroopassa ainakin. No, pääseehän niistä pois niitä turvakäytäviä pitkin, mutta silti. Eikä ihmiset kovin tuntuneet kunnioittavan niitä nopeusrajoituksia. Aika näyttää.

  2. No onpas ränni. Kuvien perusteella yhtä mielenkiintoinen kuin ilmanvaihtoputkisto sisältä katsottuna. Nuo pylväshaavat ovat kyllä jotenkin surkuhupaisa esitys. Ja miksi kaikki tämä? Siksi, että jollakulla on kiire kahden kaupungin välillä.

    • Vaiheinen,
      Mainostavat tätä ränniä liikenneturvallisuuden lisäämisellä. No, aika näyttää. Tokihan tuo väli on ollut ruuhkainen ja paljon onnettomuuksia sattunut. Kiire pois!

  3. Harvoin tulen varmaan tuota reittiä ajamaan, kun ei juuri ole Turkuun asiaa. Kuvakertomuksesi oli kyllä valaiseva. Sikälikin mielenkiintoinen, että itse tulen harvoin miettineeksi teitä visuaaliselta kannalta.

    • Kari,
      Ei Turkuun kannatakkaan mennä, siellä sataa aina😉
      Mitäpä sitä muuta autossa touhuaisi kuin maisemia ihailisi… Teithän sä sen aamullisen fillarointivideon, joten siitä se ympäristön tarkkailu lähtee!

  4. Kamala ränni. Nuo liito-oravan välilaskupaikat ovat kuin huonoa huumoria ja juridisen pykälän ylimielinen minimitäyttö.

    No, olipa hyvä että tuokin selvisi tästä kuvareportaasista, eipä tarvitse tuonnekaan mennä. Sen kerran kun matkalle lähden, valitsen aina maisemareitin (jopa kotikylässä).

    • HaloEfekti,
      No paikkakin oli sen sorttinen, että tuskin ne siinä oikeasti liitelevät. Jos järjissään ovat.
      Toivottavasti ne eivät rakenna vastaavaa tuubia täältä sinne kotikulmille vielä joku päivä.

  5. GULPS! Paha olo tulee jo tätä katsellessa. Tämä menisi vielä junassa istuessa ja muuta puuhatessa, mutta autossa on tottunut nauttimaan myös matkanteosta katselemalla ympärilleen.

    • Katriina,
      Junassa menee korvat lukkoon tunneleissa, mutta siellä voi hyvinkin kuvitella olevansa jossain muualla. Ajellessa tunneleissa täytyy tiiviisti keskittyä matkan tekoon.

  6. No ei kyllä ollut mikään mieltä hivelevää katseltavaa, ei ainakaan voi maisemista puhua.
    Maisemathan ovatkin aika tärkeitä, kun kesälläkin lähdetään kesälomille, ja katsellaan erilaisia paikkoja. Mutta tossa ei nyt sitten paljon muuta näe kuin aitaa ja pitkiä pätkiä tunnelin lamppuja!

    • Harakka,
      Ehkäpä Tiehallinnossa on jo liikaa omaksuttu tämän tehoyhteiskunnan mukainen elämän tapa, autoilijat putkeen ja viis maisema-arvoista! Ei hyvä.

  7. No, mutta onhan se kätevää, että Turkuun pääsee yhä nopeammin ja nopeammin🙂 Siellähän paistaa aina aurinko!

    En ole vielä tehnyt tuota reissua maanteitse, mutta voin hyvin kuvitella sen tunteen, kun tunneli jatkuu loputtomiin. Joissakin parkkitaloissa, esim. Itiksessä, on se kierreliuska, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, eikä se tunnu kivalta.

    Siis, ajoitko ja otitko kuvat samaan aikaan? Hmm, sellainen saattaa lisätä ahdistusta…

    • Susupetal,
      Arvasinhan minä tämän riemastumisesi nopeammista yhteyksistä! Mutta kannattaako sinne mennä huonovointisena sateeseen palelemaan🙂

  8. toivottavasti et pahastu henkilökohtaisesta kysymyksestä, mutta onko sinulla mahdollisesti jonkinlainen insinööri-tausta? vaikka sillat esteettisiä ovatkin, niin oman kokemukseni perusteella en tiedä ketään muuta, joka innostuisi silloista yhtä paljon kuin insinööri..🙂

    • Juanita,
      No enhän minä pahastu, kun en ole insinööri🙂 Kaukana sellaisesta, tosin jonkin verran ymmärrän jostain aiheeseen liittyvistä rakenneasioista. Tässä blogissa on taidettu ennenkin raportoida silloista… mnnnn… Oikeasti katselen tarkemmin siltojen alusia😉

      • täytyy myöntää, etten ihan sellaista insinöörikuvaa ollut aiemmin saanutkaan, mutta kun tämä postaus olisi voinut olla suoraan erään tunneleihin erikoistuneen ja siltoja ylistävän insinööriystäväni kynästä, niin pakko oli kysyä😉

  9. Tuo tie on tylsä, nyt viimeksi kun ajoin sitä pitkin ja kyydissä oli ekakertalainen, hän kyllästyi. Maisemointi on todella surkea. Ja lujaa mennään, useimmilla vähintään 140 taulussa. Lisäksi: tuo tie on hengenvaarallinen ! Sieltä on tullut kiviä ajotielle, isoja murikoita ja Turkkarissa oli jo taannoin juttu, jossa yks alan ammattilainen sanoi että kuolemia tulee vielä, koska kallioleikkauksest on tehty säästösyistä liian lähelle ajorataa.

    Vanha turuntie on kaunis ajella ja turvallinen, jos siksikin että ajonopeudet ovat alhaisemmat – eikä tartte lukea varoitustekstiä: “Varo putoavia kiviä!”.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s