Sunday Classic – 120709

Ja nyt jotain aivan muuta. Tosin jakamme vuoden 1984 konserttielämyksillä, sillä tämä tuli nähtyä 11.7.1984 Red Rocks Amphiteatterissa. Teinköhän mä mitään muuta sinä kesänä kuin kävin konserteissa… mnnn…!  Päivä oli kaunis ja helteinen, joten päätimme lähteä picnikille amphiteatterin penkeille jo aamusta. Eväänä oli hyviä juustoja ja leipää, tai en minä siitä ruoasta niin muista, mutta ainakin iso termari täynnä tuoremehulla lantattua valkoviiniä salakuljetettiin konserttipaikalle. Se muuten osoittautui varsin petolliseksi janojuomaksi heinäkuun helteille😉 Aikaisesta ajankohdasta johtuen saimme istumapaikat jo heti toisesta rivistä katsomoa ja päivän aikana saimme kuulla sound chekin ja pääsimmepä jutustelemaan bändin jäsentenkin kanssa. Nimmaritkin taitavat olla jossain jemmassa. Valitettavasti YouTubesta ei löydy kaikkia heidän biisejään, mutta tässä The Manhattan Tranferin ehkä suurin hitti vuodelta 1980:

Birdland

Birdland on alun perin The Weataher Reportin esittämä biisi vuodelta 1977. Biisin on säveltänyt Joe Zawnul ja sanoittanut Jon Hendricks. Alun perin biisi oli instrumentaalisävellys ennen The Manhattan Tranfer versiota. Bändi sai Grammyjä esityksestään vuoden 1980 palkintojen jaossa.

Bändi näyttää olevan Euroopan kiertueellä tällä hetkellä. Ja eikös tuo ole käynyt Suomessakin useampaan kertaan. Wikipedia näyttää tietävän ainakin yhdeksän konserttia täällä meillä. Minä olen tainnut nähdä kolme kertaa livemä.

27 comments on “Sunday Classic – 120709

  1. Kiva kun kaivoit esille Manhattan Transferin. Enpä ole muistanut tätä poppoota aikoihin, vaikka olen pikkaisen heitä fanittanutkin sillä kultaisella 80-luvulla. Livenä en ole nähnyt.

    Onko kokoonpano pysynyt samana?

    • Sooloilija,
      Tämä on todellakin jäänyt unholaan. Radiosta en ole kuullut vuosiin mitään Manhattan Transferin biisiä ja muutenkin on vain hiipunut. Aika samalta kokoonpano näyttää vielä.

  2. MAnhattan Transferin parhaimpia varmaankin. Onkohan mulla just tää vinyyli hyllyssäni? En jaksa kuunnella Manhattan Transferia kuin pieninä annoksian niin tiatavia kuin ovatkin. Tämä on hyvä.

    • Samaa mieltä kanssasi, Tuima. Heidän parhaimmistoaan ehdottomasti. Mulla ei enää löydy MT:tä hyllystä. Pienet annokset riittävät tätä nykyä.

  3. Tämä on kesäistä musiikkia, jota kuuntelisi mieluummin parketilla kuin tietokoneen ääressä.🙂 Weather Reportia kuuntelin aikanaan paljonkin, mutta bändi on päässyt tyystin unohtumaan.

  4. Manhattan Transfer on aina kuulunut suosikkeihini ja minulla on muutama heidän levynsäkin. Olen meinanut itekkin nostaa tämän porukan esille!
    Ihanaa!

  5. Lepislepislepis…. se oli silloin 80-luvulla, kun tätä ja muita Manhattan Transferin biisejä ja levyjä soiteltiin silloisissa kuvissa ja tunnelmissa. Hieno veto kerrassaan. Mikähän mahtoikaan olla oma suosikkini silloin…

  6. Ja tämä Birdland onkin mun yks kärkisuosikkeja!🙂 Taitaa olla se Mecca for Moderns (vai olikohan se noin) ainoa niitten levy mulla ja ylipaljo kuunneltu.

  7. Taitaa löytyä parikin Manhattanin vinyyliä hyllyistä. Nykyään kappale-pari menee, mutta ehkä en jaksaisi kokonaista levyä kuunnella.

  8. Taas sitä pääsee 1980-luvun musiikkitunnille, olin ihan jossain muualla ja siksipä koko sen ajan musiikki on aukkoinen ja reikäinen kuin vanha riepu. Mutta, että olet ollut konsertissa silloin ja nimmaritkin sait Wau ! Manhattan Transferin nimi ja musiikki on kuitenkin hämärästi, utuisesti tuttua, ei silti ole tarttunut mielenpintaan. Tätä kuunnellessa tuli jotain hämärästi mieleen.

    • Hirlii,
      Olet jo toinen 80-luvun ‘hukannut’😉 Tuon Susupetalin lisäksi siis😀 No, ei se mitään, täältä niitä riittää… oooh.

  9. juuri eilen huomasin, että tulevat keikalle tänne.. muuten ei ole manhattan transferin musiikki oikein purrut, ja nytkin kuuntelin, olisiko tuo mieli muuttunut, mutta ei. en tiedä, missä vika, mitä todennäköisimmin kuitenkin kuuntelijassa😉

  10. Sä oletkin paljon kierrellyt konserteissa huomaan,mutta sehän on hyvä, niin saadaan täällä nauttia hyvistä valinnoista.Manhattan Transferia tuli joskus vähän kuunneltua, mutta en mikään suuri fani ollut. Vähän naurattaa nyt kun katsoo tuolta videolta tuon ajan tukka-ja vaatemuotia…..😉

    • Yaelian,
      Tuli silloin muinoin käytyä todella paljon. Kaikki kun tulivat Denveriin, niin runsauden pula oli valtaisa. Paljon on sellaisia, jotka nyt harmittavat etten käynyt silloin katsomassa. Täällä on aina ollut hieman nihkeämpää lähteä.
      Kasarimuoti… ou jeeeeee-e. yäk.

  11. Transut on ihan ok. Varsinkin live-jutut käyvät kivasti.
    Jostain syystä mieleeni tulee kuitenkin aina tällaista kuunnellessa Hale & Pacen jazzparodia, jossa jazzia on mm. se, jos laulaa kuin pidättäisi pierua.
    Nämä kyllä taitavat päästää kaiken ilman pihalle. Viihdyttävää sekin voi olla… ja ainakin “koreografia” toimii.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s