Sunday Classic – teemasoitto 6

Tulevana viikonloppuna tulee kuluneeksi 40 vuotta ensimmäsestä Woodstocista, joten teemasoitto lienee paikallaan juhlistamaan tuota usean rock-festivaalin esi-isää. Viralliset juhlapäivät ovat 15 – 18 elokuuta, joten sunnuntai passaa hyväksi muistelopäiväksi täällä klassikoissa.

teema_WOOD

Toki täällä klassikoissa on aina silloin tällöin kuulunut musiikkia, jota tuolla festivaalilla esitettiin. Kertaus ei ole pahasta. Soittolista on siis tällä kertaa rajattu.

Biisilista löytty TÄÄLTÄ!

Ja jos joku nyt ei jostain kummallisest syystä tai toisesta löydä kelpo biisiä tuosta listasta soitettavaksi, niin hyvien selitysten kera kelpaa soittaa tuolla listalla olevan artistin/bändin muusta tuotannosta.

♥ ♥ ♥

Jätän tämän postauksen taas kellumaan tähän päällimmäiseksi tämän viikon ajaksi.

11 comments on “Sunday Classic – teemasoitto 6

  1. Tuo biisilista itsessään on klassikko.

    No, minulle on ollut selvä jo muutaman viikon ajan, minkä kappaleen soitan. Kiva katsoa, tuleeko paljon samoja suosikkeja!

    Pitäisiköhän järjestää lauantaina woodstock-ilta jonnekin, silloinhan se leffa tulee Teemalta…???? Tullaan Lepis kaikki, jotka päästään, sinun luoksesi, mitäs sanot🙂

  2. Pingback: musiikin kokemisesta « Preivi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s