12 kuvaa – syyskuu

12kuvaa_heijastus

Meinasi tulla hätä puseroon ja hiki otsalle tämän Marin ja Krisun haasteen kanssa. Ja tässä mennään sitten aivan erilaisella kuvalla ja paikalla kuin olin alun perin ajatellut. Luontokuvaa ajattelin, mutta joudumme tyytymään urbaanin kohteeseen. Kamerakin on se käsilaukkumalli, järkkärin makoillessa tuona päivänä kotona. Itse asiassa en ollut edes kuvausreissulla, vaan varaamassa työsuhdeoptikolta aikaa näön tarkastukseen (me saadaan jotain alennuksia tietyistä paikoista).

syyskuu

syyskuu

Kuva on otettu Espoon uusimman kauppakeskuksen, Entressen, edustalta 10.9.2009 klo: 10:27:04. Ohi kulkiissani kuvasin tuon penkin sen hauskan muotoilun ansiosta. Nyt jäämme sitten jännityksellä seuraamaan istuuko siinä kukaan tulevan vuoden aikana.

Ylettömän hankalaa tuolla ei ole käydä, onhan siinä hyvä parkkihalli vieressä. Optikkoreissujen jälkeen en tosin tiedä mitä sieltä hakisin, kauppatarjonta on nimittäin aika suppea. Jaa, mutta onhan siinä se kirjasto samassa rakennuksessa. Espoon keskus ei kuitenkaan ehkä ole se valokuvauksillisin paikka, jonne ajatukset ensimmäisenä suuntaavat. Kuka tietää mitä tähän saamme vielä nähtäväksi😉

Tekniset tiedot:

Nikon COOLPIX P5000
2009/09/10 10:27:04
Focal Length: 7.5mm
1/89.2 sec – F/3.4
AF Mode: AF-S
Flash Sync Mode: Front Curtain

Post Production:

Cropped

Tekniseen osuuteen otan luvan omatoimisiin muutoksiin, ehkä myös kameran vaihdokseen (jos tuonne nyt järkkärin kanssa uskaltaa mennä)!

34 comments on “12 kuvaa – syyskuu

  1. Sullahan on kutsuva kuva, toivottaa heti tervetulleeksi😀 Lisäilenpä sinutkin osallistujaluetteloon, viime hetken Heluna…

    • Kiitos Mari,
      Mihin osallistujaluetteloon? Luulin äsken laittaneeni jonkun linkityksen johonkin linkityslistaan… Äh, liian myöhä, en näe enää mittään…

      • Ihan oikein teit, oon alkuperäiseen postaukseen vielä lisäillyt osallistujien kotisivut yhteen paikkaan, ei hätää…

    • Sara,
      This photo is taken from a brand new shopping center and the area is not very pleasing to just sit around. It will be even more interesting to see if I can find anyone there resting their feet.

  2. Hetki meni ennen kuin tunnistin paikan. Okei, tunnistin sen vasta kun mainitsit, mistä se on. Olen käynyt muutaman kerran Entressessä ja samaa mieltä – aika tylsähkö ja tarjonnaltaan suppea kauppakeskus.

    Mutta kuvauspaikkavalintasi on mainio! Ties mitä kaikkea tuossa vielä tapahtuu, Espoon keskustahan on täynnä jos jonkinlaista hiipparia ;P

    • Mitä ihmettä sinä olet tehnyt Entressessä, Elegia??? Höh. Hiipparit eivät taida valitettavasti viihtyä noin modernin rakennuksen edustalla Alkosta huolimatta😉 We’ll see!

    • Arleena,
      Toivottavasti eivät suttaa! Penkkihän voidaan vaikka viedä talveksi pois tai jotain. Mitäs sitten tehdään? Kuvailen vain loskaisia laattoja😉

  3. Tämä on hieno ja kiinnostava! Maisemia on niin paljon, että on tosi virkistävää seurata muutakin. Ja tätä tulen kyllä seuraamaan🙂

    • Kiitos Uuna🙂,
      Valitettavasti en ole vielä kerinnyt tehdä kierrosta teeman kuvissa, mutta onneksi on kuukausi aikaa. Melkein. Työt painaa nyt tosi kovaa vapaa-ajan päälle. Äh!

    • Aimarii,
      Toki pistin. Laskin laatat seinän viereltä ja kadun rajasta… höh. enhän mä sellaista muistanut. Täytyy tseppailla seuraavalla kerralla vähän edes takaisin, niin eiköhän se loksahda😉

  4. Täältähän löytyi vielä yksi jonka kuvaa on mielenkiintoista seurata, ei pelkkää
    luonnon muutoksia.
    Tuttu olet lähes joka blogilla joka on minunkin suosikeissani, jostain syystä olet jäänyt
    paitsioon. En tidä onko meillä erilainen kuvamaku. Pitänee tutustua paremmin😉

    • Kiitos KooTee,
      Luonnon muutoksia tässä pääsee korkeintaan seuraamaan josko nuo tuijat noissa ruukuissa kuivuvat kevättalvella🙂
      Jep, samoilla kulmilla pyöritään😉
      Mulla on näitä kuvablogeja useampiakin. Backyard beauties on kukkalähikuvia ja Strechyard on satunnaisten reissujen satunnaisia ototkisia ja muuta sekalaista. Täällä on valokuvatorstait ja arjen askareet.

  5. Kaupunkinäkymän seuraaminen sopii hyvin – kunhan ei tarvitse itse paikan päällä olla. Ja miksipä tarvitsisikaan, kun on keksitty tällainen mainio kuvahaaste.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s