Sunday Classic – 200909

muistelo_teema

Tämän päivän Teemasoitossa piti palata aikojen alkuihin laajentuneen Sunday Classic -soitteluiden kunniaksi. Millä biisillä ja miksi alkoi klassikkojen soittelu? Virallisesti ensimmäisen Sunday Classic -nimellä soittamani sunnuntaibiisin soitin jo 10.2.2008 tylsän pakkasaamun kunniaksi. Jossain pään sisäisellä soittolistalla oli pyörinyt jo muutaman päivän ajan Frankie Goes to Hollywood -bändin ‘The Power of Love‘. Puolisen vuotta pyörittelin satunnaisesti klassikoita sunnuntai-aamujeni iloksi, kunnes syyskuussa 2008 useampi blogiystävä alkoi soitella mukana. Ja nyt on blogideejeiden määrä on vakiintunut n. 18 soittajaa / viikko. Pientä vaihtelua soittajissa on ollut ja mukana on lähes jokaisen musiikillisen tyylilajin edustajia. Klassista musiikkia olemme päässeet nauttimaan muistaakseni vain kerran. Populaarimusiikin puolelle tämä on alun perin tarkoitettukin ja samaisella linjalla on hyvä jatkaa. Lasken jazzin tässä yhteydessä populaarimusiikkiin kuuluvaksi. Rockista popin ja discon kautta jazziin. Joku musiikkiarvostelija saattaisi tuosta närkästyä, mutta kun meillä ei täällä klassikoissa ole sääntöjä eikä muutenkaan olla niin nuukia, niin eiköhän tuokin ole sallittua.

Näiden välisynttäreiden biisiin pikaisesti… tai no… Do I need to say more…:

‘Welcome to Pleasure Dome’

Kiitos kaikille soittajille! Let’s keep on playing!

24 comments on “Sunday Classic – 200909

  1. Minä en ole koskaan kuullut uota biisiä. Satavarma siitä -80’s on so hämärää.

    Vaan onnea meille yksivuotiaille ja kiitos Mr Linkyn valtiattarelle!

    We’ve just one thing to say to you fucking hippies:

  2. Onnea onnea klassikoiden äidille!Tätä FGTH biisiä en tunnekaan,mutta taidan muutenkin tuntea heidän tuotannostaan tuon ekassa klassikoissa soittamasi kappaleen. Hyvä video…

    • Kiitos kiitos, Yaelian 🙂 Harvemmin tuota pumppua enää kasasrivuosien jälkeen on kuullut. Mutta ihan hauskaa meininkiä toisinaan.

  3. Juuri tämä on vaarallinen biisi. Se nimittäin jää pään sisäiseen grammariin soimaan pahaenteisesti:-) Se jäi jo silloin joskus ekan kerran…

  4. Voi tuota videota ;D Siis tuota Frankie goes to Hollywoodin 80-luvun videota.. Biisi soi tässä taustalla kun kirjoitan ja biisi on parempi on ilman kuvamateriaalia! Tosi hyvältä kuullostaa!

    Ja tuo Sha Na Na:n biisi on niin kieli poskella esitetty, hauska! Mutta silti NIIN totta! Ja hieno laulu sekin.

    • Sooloilija,
      Frankien video on kyllä aika extreemiä kahdeksankymmenluvulla esitetyksi. Piti aivan tarkistaa ettei siinä mitään sopimatonta… Ja sit se tulikin tuolla Sha na nasssa 🙂

  5. Nyt eivät yhteydet salli biisin kuuntelua. Yritän ehtiä illalla tai viimeistään huomenna.

    Tulinpahan sitten soittaneeksi juuri tässä yhteydessä klassista klassista. Tosin melko populaaria klassista. Yritän jatkossa pysyä linjassa 😉

    Onnittelut Sunnuntaiklassikoille ja sitä myöten erityisesti sinulle.

    • Kari,
      Ei ole linjaa. Klassinen on sallittua siinä missä muutkin! En sitä tarkoittanut. Ajatus meni jotenkin sitä luokkaa, että kun klassinen on jo valmiisti klassikkomaista niin… ja sit unohdin.

    • Timbuktulaisten pitänee myös toisinaan ravistella kamelinkarvat ja heittäytyä supernovan vietäväksi aavikon tähtitaivaan alla.

  6. Onnea tosiaan multakin yksvuotiaalle. 🙂

    Frankie on just sitä mun viimeisiä musiikillisen herännäisyyden aikoja, tuon jälkeen oon ollut uutuusmusarajoittunut. Tämä on hyvä zipale ja moni muukin heillä panee jalkaa väpättämään.

    • Kiitos Timo,
      Uutuusmusarajoittenen on hyvä kuvaus. Tunnustan kuuluvani samaan jengiin ja äärettömän valikoiden hyväksyn tästä ajasta mitään kuunteluhyllylle. No, tosin covereitahan noista moni onkin.

  7. Pingback: Sunday Classic – 210210 « Parallel Lines

Leave a reply to lepis Cancel reply