Hellou!
Kurkistus sinne jonnekkin:
Kuplii ja kuplii, mutta ei onneksi vielä kiehu. Aivoissa. Meno on kääntynyt taasen samoille kierroksille kuin silloin viime keväänä ja tuntemukset sen mukaiset. Ounastelinhan tuota jo silloin loppukesästä, että täällä blogistaniassa alkaa hiljaisempi kausi. Nyt jo hävettää ja pistää mietityttämään koko räpeltäminen. Hätäisesti, viime hetkillä, olen kerinnyt heittää haasteisiin vastauksia kuvilla, mutta koskaan en enää kerkiä tekemään kierroksia muissa blogeissa. Sunnuntai klassikoiden kuuntelukin on jäänyt lauantaille, Valokuvatorstai keskiviikoille ja kovasti toivomani värikollaasi-meemi lähes holtittoman huonolle hoidolle. Backyard Beauties -blogiini olen yrittänyt heittää kukkakuvia ja Strechyard -blogiin satunnaisen kuvan, mutta tänne ei mitään järkevää. Blogiaika on ollut äärettömän rajallista.
Töitähän tuota olen paiskinut. Nyt aletaan liikkumaan jälleen siellä jaksamisen äärirajoilla. Jaksaminen saattaa olla väärä sana, mutta en parempaakaan keksi. Ehkäpä se voisi olla kestämisen äärirajoilla. Tässä duunissa joutuu aika ajoin tekemään paljon ja se ei ole ongelma. Sopii minulle. Mutta sitten kun tulee näitä hetkiä, että itse olet paiskinut iltakaudet, usein viikonloput, ja ollut varsin tyytyväinen tekemisiisi ja jaksamisiisi, niin lävähtää jotain aivan käsittämätöntä puun takaa. Toisinaan tuntuu, että kollegoilta on hämärtynyt työmoraalin käsite ja tehtävien laajuus sekä niiden vaikutuksen laajuus muihin ihmisiin. Tuntuu kuin pyörittäisi holtittomasti tuulessa pyörivää ketjua, jonka viimeinen lenkki olet. Oi, kun pystyisi, saisi, unhotaa ne muut ja niiden tekemiset / tekemättä jättämiset ja keskittyä omiin tekemisiinsä. Valitettavasti se ei onnistu. Ehkäpä niillä muillakin on liikaa tekemistä, eivätkä ole samanlaisia työnarkkareita kuin minä. No, pidetään peukkuja ettei kiehahda 😉 Helpotusta ehkä toiveissa, mutta koskaan sitä ei tiedä. Taidan huolehtia ja murehtia liikaa. Nukkumisesta olen onneksi osannut pitää huolta.
Parallel Lines 
Kuules, bloggaus on se asia, joka kannattaa pitää kivana.
Siitä ei pidä paineita ottaman.
Mä olen työnarkkari kanssa, ja kun paineet iskee liiaksi, pidän taukoa bloggaamisesta, tai bloggaan sen mitä ehdin.
Se on kuule nautinto sitten blogata kun on aikaa, tuntuu että pursuaa ideoita ja saa tehdä just sitä omaa… rakasta.. blogia.
Hoover,
En mä tästä paineita ota. Hävettää vain kun kaikki mukavat ihmiset käyvät kommentoimassa, mutta itse ei ehdi kommentoimaan missään. Jotenkin on sellainen pihalle jääneen olo tällä hetkellä. Ja ahdistaa se että keksisin itselleni kyllä paljon muutakin mielenkiintoista tekemistä kuin paikkailla muiden (työkaverien/alaisten) tekemättä jättämisiä. Asia, joka on minulle aivan uusi ja yllättävä.
Niinpä. No panic. Kaikelle kannattaa antaa paikkansa. Aika on sillä tavalla jännä juttu, että sitä tulee aina toisesta päästä lisää, joten ihan kaikesta ei kannata ottaa stressiä.
Erinomaisen ovelan kuvan olet muuten tuohon pistänyt. Sitä voi katsella useammankin päivä 🙂
No panic, Vaiheinen! Osaisinpa olla stressaamatta niistä työasioista. Nyt olen kylläkin enemmän hämmästynyt kuin stressaantunut. This matter is out of my hands, as they say.
Kuplia kerroksittain 😉
Hieno kuva, yritin pähkäillä mikä siinä oikein on..?
Komppaan hooveria!
Ihan oikeesti minäkin olen välillä ihan loppu, mutta tuntuu, että on velvollinen blogissakin julkaisemaan ja kommentoimaan…mikä on siis oikeesti ihan hullua
Minä ymmärrän ihan täysin jos et jaksa, ehdi, tmv…
Löntystellään iloisin mielin kohti pimeneviä iltoja 😉
Kiitos SuviAnniina,
Joku soppa se oli, joka kupli kattilassa ja sitten vielä kuvankäsittelyohjelmissa lisää 😉
Eniten nolottaa se, että räiskäisee tänne vain jonkun kuvan eikä vaivaudu käymään katsomassa ja kommentoimassa kanssabloggaajien vastauksia haasteeseen. Tässä tapauksessa ei ole ehtinyt, joten ei kai sitä voida ylimielisyyksi laskea.
Ja ne pimenevät illatkin vielä! Ja marraskuu tulee…
Olen itse vähän samassa tilanteessa. Liittyneekö jotenkin syksyyn? Loman jälkeen on energiaa ja ideoita ryhtyä monenlaiseen sekä töissä että vapaalla, niin on ystävillä, sukulaisilla työkavereillakin, mikä sitten kasautuu. Yleensä tilanne rauhoittuu mukavasti jouluun.
Kari,
Syksyyn ja kevääseen tämä näemmä kasaantuu. Sitten muun ajan onkin niin väsynyt ettei pysty tuottamaan mitään järkevää. No, ehkäpä tämä tästä taas.
Ei blogi ole velvollisuus vaan iloa, kanava omille jutuille silloin kun ehtii. Älä ota paineita.
Vaan tuo on kyllä huolestuttavaa, jos syyskuun lopussa tuntuu siltä, että alkaa olla jaksamisen äärirajoilla. Ei hyvä. Kokonainen työvuosi edessä, ei, ei, ei. Jotain siellä työpaikalla on muututtava, muuten sinä palat loppuun.
Voimia, vaan ei liikaa. Sen verran kuin on tarpeellista. Työ on vain työtä.
Susupetal,
Siinäpä se, ne ovat riistäneet tämän ilon! En missään vaiheessa ole kokenut tätä velvollisuudeksi. Alun perinhän tämän tarkoitus oli pysäyttää päivä, jotta teen jotain muuta kuin töitä. No, nyt ei enää pysty siihenkään. Tosin se säännöllinen nukkuminen on nyt mallillaan.
Minä olen oikeastaan vielä aika hyvässä kunnossa verrattuna kollegoihin, siis vastaavassa virassa oleviin. Niillä räiskyy ja kiehahtelee jo. Meikäläinen on onneksi pystynyt pitämään coolinsa, johon auttaa tuo nukkuminen.
Kyllä tämä tästä kohta puoliin helpottaa. Olen päättänyt.
No voi sun kanssas! Kyllähän täällä kaipaillaan, jollei toisesta mitään kuulu, mutta bloggaus on kuitenkin hupia ja monet muut asiat tulevat ensin. Onko työt väärin mitoitettu vai puuttuuko moraalin lisäksi organisointia – kyllä työajan pitäisi riittää kaikille… Koitahan jaksella!
Kiitos Inkivääri,
Taitaa työhön liittyvät negatiiviset asiat olla kaikkien noiden mainitsemiesi asioiden yhteen laskettu summa. Siinäpä sitä pohdittavaa. Joskus se työaika ei riitä ja jos se on omaa, niin ei haittaa. Toisten tekemisten paikkailusta johtuva ylimenevä osuus alkaa olla liikaa jos ommoo hommoo on riittävästi.
Hienosti kuplii. Samma här, nyt on tas kiireinen jakso töissä minullakin, mutta taas välillä helpottaa. Iltaisin on aikaa. Mukava, että ennätät rentoutua täällä, sillä eikö tämä ole vähän pääkopan puhdistamista kun täällä puuhailee.
Arleena,
No sitäpä juuri. Mutta olisi kiva tehdä jotain kotonakin, tai tavata kavereita ennen syyssynkeitä.
Pannu kuumana itse kullakin näinä aikoina – vaikkei merkkipäivääkään – ja tarvetta varaventtiileille. Yritetään jaksaa edes pakolliset, muuhun ei oikein voi taipua… Terveellisen näköinen liemi siinä muuten.
Hamalainen,
No mutta! 😮 Yritetään jaksaa puolin ja toisin. Kaikki liemet joita täällä tarjoillaan ovat terveellisiä 😉
Ymmärrän sua oikein hyvin.
Mutta älä tunne mtään huonoa omaatuntoa siittä, ettet aina ehdi tänne blogiin, vaikka laittamaan jotain uutta.
Voi olla pikkasen aikaa ihan poiskin,ei me sua jätetä silti!
Ja pidät pienen blogitauon, jos siltä tuntuu.
Tämän pitäisi ollakkin hauskaa, ei pakosta tehtyä juttua! Muista se!
Kiitos kannustuksesta Harakka 🙂
Tämä on hauskaa ja oivallinen stressinpoistovekotin! Vähennän sitä muuta vääntämistä ja sillä siisti!
Älyttömän hyvä kuva! Tällaisen olisin halunnut ottaa tänään kuplivasta jkastikkeesta tai oikeammin kuvata sitä sanoilla mutta taidot eivät riitä kumpaankaan.
Kiitos Tuima 🙂
Ei tätä voi kuvata, tää pitää tehdä 😉 Kahden kuvankäsittelyohjelman kautta myllytettynä ja ainakin tunnin värkkäys takana. No, onhan sinä peruskuvana joku mehukeiton kuplimiskuva. Siitä vain alat värkkäämään, sattuman kauppaahan nämä ovat.
Hieno kuva ja asiakin on mulla aika samoin… nyt tällä viikolla on vähän ehtinyt mukaan, mutta pian taas jää jälkeen lomaksi. Mukavaa jatkoa sulle kuitenkin! 🙂
Kiitos Timo,
Pitääkö joka paikassa tehdä talven työt syksyllä ja kesän työt keväällä vai alkaako tämä olla tällaista vuodet ympäriinsä. Mukavaa lomareissua! Mihin taas???
Pullotettu oppintunti on kerrassaan upea, samoin tämä kuva, olet sitten kuinka viime tipassa tahansa laittanut. Komeat on kuvat kuitenkin.
Pidä puolesi työasioissa – tiedän – helppoa se on sanoa, mutta en muutakaan viisasta osaa sanoa 🙂
Kiitos Uuna,
Minusta on oikeastaan mukava pureskella Valokuvatorstain aihetta muutama päivä ennnen postausta. Aika harvoin täräytän kuvan sinne torstaisin.
Ei kai se auta kuin nostaa kissa pöydälle huomenissa. Alkaa taas se raivo pukata viikonlopun pohdintojen jälkeen.