How to Survive November 09 – 3

Eilen tein ensimmäisen pohjani ‘How to Survive November‘  blogistien yhteisötaidesarjaan ja latasin sen Photobucket kuvien säilytysalustalle Muualla napattavaksi jatkotyöskentelyä varten. Tein siitä aika suuren, 1600 x 1041 pixeliä.

Tämän ensimmäisen kierroksen teema on marraskuinen väri. Valitsemani väri tuli vaahteran lehdestä, joka oli jo pudonnut maahan odottamaan maatumista.

Ohessa pieni näyte tekemästäni teoksen pohjasta:

eka_pohjanäytepalanen

Mielenkiinnolla jään odottamaan minkälaisena se tulee takaisin, valmiina teoksena.

Tänään jatkan Hooverin tekemään pohjaan näillä samoilla väreillä, josta julkaisen näytepalasen huomenna.

Ensimmäinen päivä sujui kaikilta onnistuneesti ja teosten alkuja on jo runsaasti🙂

Pitäisikö Photobucket avata yleisölle katseltavaksi?

12 comments on “How to Survive November 09 – 3

  1. Hieno alkukuva sinulla, tuostapa onkin kiva jatkaa – jos uskallan koskea😮
    Tuntuu hetken vaikealta toisen työhön koskeminen, mutta kyllä se siitä sitten lähtee. Käyn siihen käsiksi juuri…

    Minullekin sopii avaaminen. Mietin sitä, että saisiko töitä jotenkin ryhmiteltyä sarjoihin tai alikansioihin. Toisaalta on kivaa, että kaikki näkyvät, eivätkä ole minkään klikkauksen takana. Päätä sinä🙂

    • Unnu,
      Sepä tästä mielenkiintoisen tekeekin, miten jatkaa toisen kuvaa omalla tyylillään. Haastavaa, sillä ei halua sotkea toisen tekemisiä.
      Olen etsiskellyt niitä alikansioita, mutta vielä ei ole tärpännyt. Kokeillaan nyt noita tagejä, jospa ne toimisivat.

  2. Musta se ei taas ole kauhean hyvä idea, avat sitä photobuckettia, koska ne kuvat on siellä ihan miten sattuu, ja toisaalta jos se on täysin avoin foorumi niin sinnehän silloin voi ken tahansa lisätä kuvia. Nytkin ovat aika sekasin, ja saa vähän haeskella nimilistan kanssa, että mitä kuvaa milloinkin menee työstämään eteenpäin.

    Musta on hyvä että kaikki työt näkyvät siellä tekijöille, joten ei kiitos alikansioita.

  3. Innostuin niin hienosta kuvastasi, että aloin heti työstää sitä ja olin jo laittamassa bukettiin, kun muistin, että hei, Karin vuoro on ennen minua. Onneksi muistin viime tipassa. Näyttää siltä, että täällä on ollut muitakin innostuneita🙂

    • Uuna,
      Ei kai se innostuminen haittaa, tai järjestyksen muuttuminen. Minä käyn niin hitaalla, että en todellakaan nyt ainakaan tässä alkuvaiheessa kerkiä kuin yhteen kuvaan kiinni päivässä.

  4. Aika pieni se oli kuitenkin kooltaan, mutta nyt homma tältä osin hoidettu. Uuna voi jatkaa🙂 Pitäisikö nimeämistä miettiä?

    Julkisuus passaa mulle.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s