How to Survive November 09 – 16

Tänään pääsin pitkästä aikaa varsinaisiin selätyshommiin ja otin tuplakäsittelyyn jääkaappikuvia. Vuoroaan olivat odottamassa Uunan ensimmäinen todella mielenkiintoinen pohja. Sitä piti hetki tutkia ennenkuin uskalsin työntää käteni hyytelöön:

sininen_pala– Uunan toka jatkopala –

Seuraavana oli vuorossa aivan yhtä vaikea kalakuva eli Demetriuksen pohja, joka oli jo käynyt Uunalla:

muikku_pala– Demetriuksen toka jatkopala –

Tässä tulee nälkä tehdessä!

HUOM! Olettehan huomanneet, että olen lisännyt Typo-Arin ykkösrinkiin ja Elegian kakkosiin!

Sunday Classic – teemasoitto 8

Sunnuntain toivotut:

teema_pikkujoulu

Pikkujoulukauden pyörähtäessä käyntiin Susupetal kaipaa rytmimusiikkia tanssilattioiden riemuksi. Mikä on se kappale, joka saa sinut hylkäämään tuopin ja rynnistämään tanssilattialle? Onko se hillitön humppa, seksikäs slovari, riimillinen räppi, darraava dance, ryytynyt rokki, sensuelli samba tai pirtsakka pop?

Sunnuntaina 22.11.2009 soitamme siis pistämätöntä pikkujouluswingiä, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi ja seinäruusutkin saavat kyytiä.

Edit 17.11.2009 klo 10:05 Tarkoitus ei siis ole soittaa joululauluja, vaan biisejä jotka pistävät tanssimaan väkisinkin pikkujouluissa 🙂

How to Survive November 09 – 15

Kaamea jysäri ja joka paikkaa kolottaa! Oi joi! Varovasti availin silmiäni, siristäen, tihrustaen, jalkoja näkyi horisontissa ja ne liikkuivat hitaasti eteenpäin, pysätelivätkin toisinaan. Mitä ihmettä! Mustiin pukeutuneita ihmisiä. Miksi ne kävelee täällä? Miksei ne liiku kunnolla? Miksi ne pysähtelee? Miksi ne ottaa askeleen pari taaksepäin? Suljen silmäni.

Raotan niitä uudelleen hetken kuluttua, sillä huoneessa on kamala häly ja näen jalkoja edelleen joka puolella. Yritän kääntää päätäni, sattuu. Nostan luomia ja kurotan katseeni korkeammalle. Ne ihmiset kallistelevat päitään. Mitä ihmettä! Sitten muistin; nämähän ovat Galleria Selätyksen avajaiset ja nolona ajattelin nukahtaneeni sohvalle. Hei, täällähän on vielä aivan mahtavasti porukkaa! Missä kaikki tutut on? Olisikohan vielä jossain pientä purtavaa?

Hivuttaudun hitaasti istumaan tuolle kapealle penkille ja katson tarkemmin ympärilleni. Eiiiiii, ne ovat pilanneet meidän teokset! Etsin epätoivoisena silmälasejani, mutta vapisevin käsin löysin vain puoliksi juodun punkkupullon. Se saa kelvata päätän, näkeehän sitä pullonpohjillakin. Muutaman huikan jälkeen aloin hahmottaa ympäristöstäni jotain ihmeellistä, kallistelin päätäni, pyöritin päätäni ja tuijotin pullon pohjan läpi näkyä joka pisti silmäni hetkeksi jälleen kiini. Avasin ne uudelleen nähdäkseni silmän tuolla seinällä ja toisen silmän tuolla toisella. Nuo pussaa tuossa, mutta miksi siinä on vain huulet ja sekava nippu erilaisia viivoja… Hei, tuhon on piirretty käsi, mutta miksi tuo jalka on tuolla perimmäisessä teoksessa. Värejä, laatikoita, pellin palasia seinällä, pääkalloja… Vuohi! Silmäni rävähtivät auki ja tajunnan virtaan työntyi ajatus: Ei Galleria Selätyksessä ollut yhtään vuohta!

Nousin penkiltä rivakasti, jätin pullon vaivihkaa erään oven pieleen nojailevan musta-asuisen hahmon hoiviin, syöksyin… lipesin ja pyörin leveät rappuset alas. Jäin kuuntelmaan kolhuja. Avasin silmäni ja näin kaarevan katon. Miten mä tänne olen joutunut… Galleria Selätyksen kattonahan on bittiavaruus!

papio

Reality bites

Hesarin kollasikoneella voit tehdä oman versiosi:

kollaasi(2)