How to Survive November – mininäyttely

Mininäyttely

Galleria Selätyksessä on tänään avattu mininäyttely toisen kierroksen ensimmäisistä valmistuneista kuvista. Sinne on ripustettu neljä uutta teosta sekä yksi kollaasi Kierros2_Rinki2:n pohjista aiheena ‘Mitä tänään syötäisiin?’.

Galleristi odottaa siellä tarjoilujen kera. Tällä kertaa olemme huolehtineet, että lonkero riittää ja viinilistaan on lisätty Etelä-Amerikkalaisia viinejä sekä jaloa Shirazia. Ruokapuolesta on huolehtinut BLOGitsen aviomies loihtimalla meille herkullisia tonnikalavalkosipulitomaattijuustoleipiä.

TERVETULOA!

Bileet jatkuu jälleen aamuun saakka 🙂

Edit klo 14:08 Galleria Selätys on huomioitu Klaava.fi kulttuuripalvelusivutolla 🙂

16 comments on “How to Survive November – mininäyttely

  1. No hyvä, että lonkeroa riittää -menen ekaksi päiväunille, niin jaksan juhlia koko illan.

    Vau, onnea galleristeille huomionosoituksesta klaava-sivulla!!

  2. Minunkin työni taisi löytää oikean järjestyksen. Sitten kun se tulee valmiiksi, haluan nimen antamisen lisäksi tehdä siihen kehykset. Karin työ on tosi upea kehyksissä.

    • Uuna,
      Laitoin sinne, tai molemmille ringeille, äsken huototiedotteen josta näkyy kiertojärjestys 😉 Tuohan on hyvä ajatus, jos jokainen laittaa omat kehykset vaikka kun näkee työnsä valmiit laatikossa. Vai mitä?

  3. Laitoin kommentin myös tuonne yhdelle sivulle.

    Siis mää kyl kuulkaa ihan nyt hymyilen leveesti, etten jopa naura, mul on pari amalgaamiakin, jotka varmaan näkyy 🙂 Voi hyväntuuliset teitä! Mutta voitteko väittää vastaan, että jos ei olis marraskuuta, olisitteko yhtä inspiroituneita, wha, wha?

  4. Taisivat painua päikkäreille kaikki…

    Hieno homma, että Galleria Selätys on huomioitu kulttuuripalveluissa, koska sitähän tämä on: kulttuurituotantoa.

    Galleriassa on taas niin hauskat kemut, että näinhän ne menevät marraskuun lauantait mukavasti 🙂

    • Hirlii,
      En mä mennyt, kun huomasin ettei mua oikeasti nukuta ja nyt on muutenkin liian myöhä päikkäreille. Ei niitä aina lauantaisin tarvitse. Ne perjantaipäikkärit ovat aivan ehdottomat!
      Eikä tässä nyt malta nukkua, kun siellä Galleriassa on taas niin mukavaa!

      • Juu onon !

        Vanha irlantilainen viisaus muuten kertoo että: “foreigner is a friend who you haven’t met before”. Että Galleriassa kannattaa käydä, tapailla tuntemattomiakin.

        Kuuntelen parhaillaan huomisia sunnuntaiklassikkobiisejä tässä, tziigailen. Kippis !

  5. Kiitos tarjoilusta ja mukava palautehan on tullut tuolta kulttuurisivuilta.
    Pikaiseen vain ehdin nyt käymään, kun on omia kemuja meneillään.

  6. No huh, huh!
    Paasin sentaan perille! Just kun olin tulossa niin virtuaaliyhteys sanoi poks.
    Tuolla pihalla venailin, etta yhteys palaisi.
    Palasi mutta vahan myohassa.
    Nyt on jo sunnuntai! Mutta hei, me juotiin eilen ruuan kanssa punkkua ja toin yhden pullon mukanani kun ajattelin josko tarjoilu olisi hiipunut…No ei ole!
    Onko jokainen tuonut omat juomat kun noin paljon on viela jaljella?
    Mut hei. Ma lahden nyt taidekierrokselle.
    Taa on yhta selatysta, jes! 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s