Viimeinen kierros alkaa nyt kaikille halukkaille. Tässä taiteilujen lomassa on usealle meistä varmasti tullut mieleen, että olisi mukava ottaa jokin töistä pidempään käsittelyyn tai niistä on kirvonnut uusia ideoita. Grande Finale kirroksella aihe on vapaa ja kiertojärjestys on vapaa. Nopein nappaa ja palauttaa.
Tehtävä Grande Finale:
Tämä vedetään avoimessa käsittelyjärjestyksessä:
- Tee oman mieltymyksesi mukaan yksi pohja kiertoon. Yllätä meidät!
- Tee yksi taideteoksen pohja omalla ilmaisutavallasi. Se voi olla kuva, valokuva, piirros, maalaus, kollaasi, lehtileike, teksti, runo yms. eli aivan mitä tahansa, mikä milenkiintosi ja ilmaisutapasi onkaan. Teoksen ensimmäinen tekijä määrittää minkä kokoinen teos on.
- Nimeä teos.
- Lataa se Photobuckettiin kansioon grande_finale
- Ota mukaasi jonkun toisen pohja
- Ennenkuin lataat kuvan koneellesi laita kyseisen kuvan kommenttilaatikkoon aika ja päivämäärä jolloin otit sen
- Muokkauksesi jälkeen käy laittamassa tuohon samaiseen kommenttilootaan palautuspäivämäärä ja aika
- Muokkaa yhtä kuvaa vain kerran
Ennalta määräämättömänä päivänä puhallan pilliin ja annan aikaa viimeistelyyn n. 24 tuntia.