Tampereella tapahtuu

Taidelaitos Haihatuksen Kulttuurinkiertotie saavuttaa tänään Tampereen!

Manual-näyttelyn avajaisia vietetään tänään, 14.12, klo 16.30 alkaen Haihatuksen Lehtipuhallin orkesterin vallatessa Tampereen kadut esittäen kauneimpia joululauluja. Orkesteri lähtee konsertoiden liikkeelle Keskustorilta ja kulkee Hämeenkadun ja Kuninkaankadun kautta Väinö Linnan aukiolle.

Menkää ihmeessä kuuntelemaan ja hurraamaan sankoin joukoin!

Manual Työväenmuseon Werstaalla 15.12.2009- 9.5.2010


Morganin Sirkus Minimus Pulex -kirppusirkus on koettavissa näyttelyn yhteydessä
24.1.2010

klo 12 – 12.30 ja 14.00-14.30

Ja sitähän ei kukaan voi jättää väliin!

12 comments on “Tampereella tapahtuu

    • Uuna,
      Tuo kuvassa oleva laite on Morganin sääkone, joka on ollut joskus esillä tässä blogissa. Toissa kesänä tai niillä main🙂 Voisikohan se toimia myös kirppujen kuljetuskoneena.

    • Arleena,
      Lehtipuhallinorkesteri kuulostaa niin komealta, että oikein harmitti kun en päässyt lähtemään Tampereelle eilen. Alun perin luulin pääseväni, mutta kampesivat palikoita rattaisiin. Pah. Näyttelyn käyn kyllä katsomassa ensi vuoden puolella ja ison ajan kanssa.

  1. olisin voinut mennä, mutta Pispalan kirkossa kaksi partiopoikaa antata juhlallisia lupauksia alkaen klo 18.lähdemme kotoa jo ennen puolta.

  2. Minun täytyy vaan jättää väliin. On niin kaukana tuo Tampere, mutta ensi kesänä suuntaan Sysmään ja Joutsaan, saa nähä, löytyykö Haihatuksesta mitään jälkiä siellä.

    • Aimarii,
      Nuo kesäiset vierailut Sysmään ja Joutsaan saavat sinut unohtamaan tämän kirvelevän pettymyksesi ja unohdut noihin paikkoihin🙂

  3. Milloin tämä tulee Lontooseen?! Tampesteriin on vähän pitkä matka. Paitsi että tuohan toukokuuhun asti – sitä ennen varmaan tulen käymään ja jos vain on aikaa, niin pakko päästä!

    • Elegia,
      Täytyypä alkaa neuvottelemaan Taten kanssa, josko ensi talveksi saataisiin Haihatuksen taiteilijat laajentamaan Kulttuurinkiertotietä sinne kulmille😉

  4. No niin, Manual on sitten avattu Veltto Virtasen toimesta, vaikkakin VR:n teknologian petettyä edustaja Virtasen tilaisuus alkoi puolisen tuntia myöhässä. Sitä ennen toteutettu Lehtipuhallinorkesterin kiertävä konsertti nostatti tunteita sekä lumi- ja hiekkapöllyä Tampereen kaduilla. Itse näyttelykin on kokemisen arvoinen näkö- ja kuulomaisema.

    • Morgan,
      Pikku pakkaset ja VR ei pysty välittämään! Tää on tätä. Lehtipuhallinorkesteri olisi ollut mukava nähdä! Menestystä näyttelylle!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s