Sunday Classic – 070210

Eilen törmäsin pitkästä aikaa 80-luvun alkupuolella tiiviisti listoilla (ainakin Jenkkien) pyörineeseen JourneynDon’t Stop Believin” -biisiin. Se kuulosti ihan hyvältä näin vuosien jälkeen. Noina aikoina en mikään Journey-fani ollut, vaikka muutamat biisit aivan kelpoja olivatkin.

Tällä kertaa mennään linkkien kautta kuuntelemaan, sillä tube ei anna linkittää videota tänne. Voit käydä katsomassa sen tästä linkistä. Tosin se on aika huonolaatuinen video. Tein myös Groovesharkiin Sunday Classic soittolistan, jolta löytyy muitakin Journeyn biisejä.

Journey on amerikkalainen rock-bändi, joka eli kulta-aikaansa 70-luvun lopulla ja 80-luvun alkupuolella. Alunperin se koostui vanhoista Santanan jäsenistä, mutta on vaihtanut kokoonpanoaan useasti. Bändi keikkailee edelleen, mutta en ole enää aikoihin pysynyt kärryillä kuka siinä on pääsolistina. 1981 hitin ‘Don’t Stop Believin” lauloi Steve Perry, joka toimi pääsolistina vuodet 1978–1987 ja 1995–1998.

Nyt täytyy tunnustaa, että olen käynyt sitä tuubissa toisinaan kuuntelemassa. Joskus sieltä on hauska kaivella näitä täällä päin vähemmän kuultuja bändejä. Ja sen jälkeen kun Yläviidenneksen pojat kutsuivat Spotifyilemään, niin riemua on löytynyt paljon noista vanhoista helmistä.