Klassikoissa on yllättävän vähän soitelut Rollareita, kautta linjan. Omalta soittolistaltani sitä on soitettu vain kerran tämän kahden vuoden aikana, joina klassikoita olen sunnuntaisin soitellut. Oh yah, Sunday Classic -teema täytti kaksi vuotta pari viikkoa sitten, eli 10.2, ja aivan huomaamatta. Kari sen eilen huomasi. No, ei se tahtia ole haitannut. Juhlistaan sitten syksyllä isommin niitä klassikoiden toisia synttäreitä.
Talviviiman puhistessa nurkissa on hyvä kaivaa arkistoista Rollareiden vuodelta 1973 peräisin oleva ‘Winter‘:
‘Winter‘ löytyy The Rolling Stones -bändin ‘Goats Head Up‘ -albumilta, jonka he kävivät äänittämässä Jamaikan lämmössä. Linee pojilla tullut todella kova ikävä pohjoisen kylmyyttä, kun tuollaista saivat tunnelmoitua. Biisin ovat kirjoittaneet Mick Jagger ja Keith Richards, mutta Richards ei soita alkuperäisessä äänityksessä bändin mukana lainkaan.
Pysykää lämpiminä!