Tänään päästään juurille. Yhtye aloitti uransa vuonna 1961 nimellä Metropolitan Blues Quartet, sittemmin se on paremmin tunnettu nimellä The Yardbirds. Yhtye esiintyi tuolla nimellä vuodesta 1963 vuoteen 1968 saakka. Nimekkäitä herroja bändistä on iloksemme putkahdellut, kuten Jimmy Page, Jeff Beck ja Eric Clapton. Bändin hajottua Page pisti pystyyn Led Zeppelinin, Beck pisti pystyyn The Jeff Beck Group:n ja Clapton lähti muutamaa vuotta aikaisemmin päätyen mutkien kautta Creamiin. Itse asiassa Beck tuli Claptonin tilalle ja Page liityi bändiin vasta vuotta myöhemmin. The Yardbirdsien solistina toimi koko sen olemassa olon ajan Keith Relf. Bändin hajottua The New Yardbirds veti jo luvatun Skandinavian kiertueen solistinaan Robert Plant. Mutta nyt pysytään 60-luvulla ja tässä bändissä:
– Heart Full of Soul –
‘Heart Full of Soul‘ ilmestyi 1965 ja se löytyy Having a Rave Up -albumilta. Biisin on kirjoittanut Graham Gouldman (10cc yhtyeestä tuttu). Biisi kipusi Brittilistalla sijalle kaksi ja USA:ssa sijoitus listoilla oli yhdeksän. Kitaran varressa tuona vuonna oli siis Jeff Beck.
Bonuksena samalta albumilta ja saman biisin kirjoittajan hieman rautalankahenkinen ‘Evil Hearted You‘. Bändi soitteli aika laajassa skaalassa, ilmeisesti etsien tyyliään. Ja siihen tyylin etsintään se sitten hajosikin.
– Evil Hearted You –
Näiden Briteissä 60-luvulla vaikuttaneiden, ristiin menevien, bändien ja soittajien sekä solistien ja biisien kirjoittajien sekamelskassa olisi soittolistaa useaksi sunnuntaiksi.