Sunday Classic – 140310

Tämän päiväin biisi on ollut odottamassa soittolistalla jo pidempään. Tänään on, näin kelien lämmetessä, hyvä aika soittaa se ja unelmoida tuulen hulmuttelusta kuontalossa avoimella autobaanalla:

Little Red Corvette

Prince, vai mikä hänen nimensä tällä hetkellä on, julkaisuista albumi nimeltään ‘1999‘ sisälsi tämän pienestä punaisesta kertovan rakkauslaulun. Biisi oli Princen läpimurtokipale vuonna 1982 ja nousi jenkkilistoilla kymmenen parhaan joukkoon tuona vuonna. Muistan ihmetelleemme mikä tämä tällainen tyyppi on, ei aivan valtavirtaa, mutta kuitenkin hieman kiehtova. Kunnes seuraavana vuonna tajunna räjäytti ‘Purple Rain‘, niin levylautasella kuin elävissä kuvissa!

27 comments on “Sunday Classic – 140310

  1. Vuosina 1993-2000 tyyppiä kutsuttiin nimellä “the artist formerly known as Prince” ääntämiskelvottoman symbolin takia😉 Heh, musakin on yhtä omintakeista kuin nimeen liittyvä epämääräisyyskin. Ihan ok, muttei ikinä nyt aivan suurimpiin suosikkeihini ole kuulunutkaan, mutta ihan hatunnoston arvoinen muusikko.

    • Susupetal,
      No, tää on taas sitä sinulle tuntemattomaksi jäänyttä 80-luvun kamaan😉 Tää oli kuule kovaa kamaa silloin aikoinaan. Nyt hieman hymyilyttää.

  2. Prince…jotain kiehtovaa hänessä on. Tätä kipaletta en sitten ollut kuullutkaan aiemmin.
    Kuontalot hulmuamaan autobaanalle…siitä haaveksin itsekin.

  3. prince on jäänyt mulle aivan vieraaksi, ei ole oikein tuntunut omalta musiikilta.

    Pitäisikö klassikoissa olla joskus leffatunnari-teema, sopisi hyvin? Entäs lastenlauluteema?

    • Tuima,
      Musikaalisävelmiä on myös toivottu, eli ei varsinaisesti leffatunnareita. Tuleehan niitä teemoja kunhan joutaa.

  4. Purple rain onkin nostalginen, kun oli mun ensimmäisiä treffileffoja 80-luvulla… Käytiin kattomassa se vanhassa Ritzissä kirkkopuistikolla.🙂 Ja sen jälkeen tuo levykin iski kympillä pitkään.

  5. Tunnustan: olen tarpeeksi vanha tunnistaakseni sunnuntaiklassikkosi ja sitä paitsi digannut Princeä alusta asti. Saman albumin nimibiisi 1999 kuuluu yhä suosikkeihini, ja kun kuulen sen, teen ainakin pari tanssiliikettä riippumatta siitä missä olen. Ja kyllä tämä valitsemasi biisikin saa sydämen sykähtämään ja lanteen keinumaan.🙂

  6. Prince on outo, mutta kiehtovalla tavalla. Hän on kai aina ollut aikaansa edellä. Jänniä biisejä, mutta myös kuraa. Tämä menee siihen välimaastoon.

    • Tommi,
      Samoilla linjoilla tuosta laadusta. Niin siinä kai käy, kun tuottaa niin mahdottomat määrät tavaraa ettei se kaikki voi olla laatukamaa. Tämä oli aikanaan ihan ihmeellinen. Nyt ajan myötä, menee todellakin siihen keskikaartiin.

  7. Princen nimen muistan mutten musiikkia. Siis tiesin, että moinen musiikintekijä on olemassa, mutta hänen musansa on kyl ihan vierasta. Jäin kyllä kuuntelemaan tätä enkä oikein tiedä pidinkö vai en …

    Oisko ideaa ottaa teemaksi joku kerta leffamusiikki?

    • Hirlii,
      Princen olin unohtanut minäkin😉 Joskus on hyvä palauttaa asioita mieleen ja todellakin miettiä pitääkö niistä vai ei. Kaikenlaisia asioita.

      Musikaalimusiikki on tulossa, kunhan jaksan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s