Ikimuistoinen konserttimatka sattui vuoden 1983 marraskuulle, kun Colorado koki yhden pahimmista lumimyrskyistään Kiitospäivän aikoihin. Tuo ‘The Thanksgiving Blizzard‘ -nimellä kutsuttu myrsky alkoi jo muutamaan päivää ennen Kiitospäivää kovilla tuulilla ja lumisateella, kunnes se yltyi historiallisen kovaksi lumimyrkyksi pudottaen n. 60 cm lunta maahan muutaman päivän aikana. Näkyvyys joissain paikoin osavaltiota oli nolla ja Denverin lentokenttä oli suljettuna vuorokauden verran huonosta näkyvyydestä johtuen. Se ei tosin ollut mitään ihmeellistä, sillä niillä on tapana pahojen lumimyrskyjen aikoihin sulkea se. Hankaluutta se aiheutti tietysti tuona aikan, jolloin suuri määrä matkustajia oli liikkeellä kotia kohti. Niin olin minäkin, mutta maantiellä matkalla osavaltion pohjoisosista, Fort Collinsista, Denveriin. Matka kesti useita tunteja, vaikka siihen normaalioloissa meni vain vajaa kaksi tuntia, kun jouduin körryyttelemään hidasta vauhtia lumen ryöpytessä tuulilasiin. Kieli keskellä suuta onnistuin pääsemään kaupunkiin viime hetkillä ennenkuin liikenne tuolla Higway 25:n pätkällä suljettiin kokonaan. Matkan jännitystä tietysti lisäsi huoli että kerkiänkö ajoissa McNicholsonille kuuntelmaan illan konserttia, joka inspiroi edelleen.
– Synchronicity by Colors –
Vuoden 1983 yksi suurista megatapahtumista musiikkirintamalla oli The Police -bändin Synchronicity-kiertue. Aiemmin tuona vuonna ilmestyneen saman nimisen albumin valtaisan menestyksen myötä, myös konserttikiertue keräsi salit täyteen yleisöä missä bändi esiintyikin. Me olimme saaneet liput kaverin kautta, joka toimi Andy Summersin henkivartijana aiemmin viikolla avatussa Summersin valokuvia esitelleessä näyttelyssä. Otiin me aika polleina siellä hyvillä katsomopaikoillamme.
Synchronicity -albumi kolahti heti ilmestyttyään kovaa ja pidän tuota yhtyeen viimeiseki jäänyttä albumia edelleen sen parhaana tuotoksena. Sen on ehjä kokonaisuus ja jää valitettavan vähälle huomiolle sellaisena, sieltä nousseen hittibiisin vuoksi. Se biisi on tietysti ‘Every Breath You Take‘, jota en tänään aio soittaa. Minuun on aina vedonneet albumin nimibiisit, eli Synchronicity 1 ja Synchronicity 2. Ja tässä ne tulevat kronologisessa järjestyksessä:
– Synchronicity I –
– Synchronicity II –
Molemmat edellä kuullut biisit ovat Stingin käsialaa, niin sävellyksen kuin sanoituksen osalta. Tuossa konsertissa hän oli huikeassa vedossa ja karisma tihkui lavalta läpi tuon valtaisan urheiluareenan. Silti, melkeinpä jäi mielessäni kuitenkin kakkoseksi bändin rumpalille. Stewart Copeland se vasta kovassa vedossa oli ja on ehdottomasti edelleen koko rockgenren parhain rumpali, ever.
Lämmittelijänä tuossa marrakuun 22 päivänä olleessa konsertissa oli muuten UB40, jota olen soittanut klassikoissa reilu vuosi sitten.
Jes! Olen samaa mieltä siitä, että tämä Synchronicity on The Policen parhaimmistoa ja siellä on loistavia kipaleita noiden hittien ulkopuolellakin. Tää musahan toimii edelleenkin… pitäisköhän tuosta LP:stä puhaltaa pölyt pois…
Vaiheinen,
Ajattelin tehdä tässä pikapuoliin tuon sama operaation. Nyt meni digitaalisessa formaatissa tuo kuuntelu ja ei se ole sama, ei.
Ihan hyvää musiikkia. Sen ulostulo oli niitä aikoja, jolloin valmistuin vaihtelevasti pätkätyöläiseksi ja työttämäksi, ja lopetin levyjen oston rahan puutteeseen. Niinpä Policen tuntemukseni jäi siihen mitä radiosta tuli. Mutta nytpähän kuulin. Thanks.
Yamaba,
Nuo taisivat olla aikoja, jolloin meikäläinen taas harrasti laajemmassa mittakaavaassa levyjen ostoa. Tuleehan sitä radiosta vieläkin aika paljon. Harvenemaan on suunta tosin.
Hmm, satakoon tuhkaa ylleni, mutta en ole koskaan pitänyt Stingistä, enkä Policesta.
Ei voi mitään, ei vaan iske.
Susupetal,
Heh, ravista välillä!
Sting soolona on super pitkästyttävää. Mutta Police sen sijaan oli super!
voi Susu! Sting, Police, wow!
Olen aina tykannyt Stingista! Mieheni tuossa huikkasi, etta hanella oli kaikki Policen levyt…
Tamakin postaus on kuin Lepiksen omasta musawikipediasta!
Susua minäkin kummastelen. Mutta tuo lumimyrsky kertomuksesi toi vastaavan mieleen samoihin aikoihin Oulun ja Pudasjärven väliltä. Nykyinen vaimoni oli mukana ja silloin taisin tosissani häneen rakastua 🙂
Sulla onkin ollut hyviä musiikillisia kokemuksia. Sync.2 tutumpi mulle,ja pidänkin siitä enemmän kuin Sync ykkösestä.Ihan hyvää Polic-musaa,josta tulee vähän nostalginen olo,mutta ei sellaista,joka kauheasti iskee muhun.
The Policen olisin halunnut nähdä livenä, trio soitti niin energisesti, raflaavasti ja raivoisasti, että sen olisin tahtonut kokea myös konsertissa.
Hieno tarina, ja hyvät biisit valitsit. Tosin tykkään myös The Policen rauhallisemmista vedoista; Message in the Bottle on suuri suosikkini –> http://www.youtube.com/watch?v=5G2LtPvPemw
Pidin Policesta jonkin verran, Stingille olen lämmennyt hitaasti.
Sting ja varsinkin Police on hyvä! Näitä ei ookkaan taas tullut kuunneltua pitkään aikaan, enemmän tykkäsin 2-osasta, vaikka on se ekakin hyvä. Ja tarina oli mukava kuulla/lukea.
Nooo, menihän nuo..
vaikken niin ihan kamalasti tykännyt.
Mutta mulle oli ihan outoja.
Piti oikein paneutumalla paneutua postaukseesi. Tarinasi linkityksineen oli ihan oma lukunsa – kiintoisa + sitten musiikki. Konserttikokemus ja matka sinne, on siinä on ollut jännitystä kerrakseen.
Police on jäänyt varsin vieraaksi enkä hirveästi innostunut, mutten moitikaan. Tämä olisi pitänyt varmaankin ottaa omakseen aikoinaan, nyt taitaa olla jo liian myöhäistä … 😦
Policea on kuunneltu aikoinaan niiiiiiiiiiiin paljon ja nyt ei sitten pitkään aikaan. Hyvältä kuulostaa edelleen.
En mäkään Policesta muuten niin perustanut, mutta Stingin Ace Face rooli vuoden 1979 Quadrophenia MOD-elokuvassa oli kova juttu.