huolettaa

Minua on oikein vakavasti alkanut huolettamaan tuo meidän työyhteisö. Siellä jos heittäytyy keskustelemaan syvällisiä kollegoiden, osastolta jos toiselta, kanssa, niin yllättävän usealla tulee vastaan työuupumista. Uupumista on eritasoista, mutta syyt ja seuraukset, eli oireet, ovat aivan samanlaisia. Lisäksi kevään aikana olen kuullut muutamista aivan selkeistä työpaikkakiusaamiseen liittyvistä tapauksista. Mistä nämä tulevat? Huoleni syventyy päivä päivältä ja sitä myöten myös ahdistus.

Vaivaako meidän taloa myös tämä kuuluisa; työtä teetetään liian pienellä porukalla -syndrooma. Periaatteessa ei, mutta… Meillä teetetään töitä, joita voitaisiin esim. tehokkaalla tietojärjestelmien hyödyntämisellä minimoida inhimillisiin mittasuhteisiin. Meille annetaan dead linejä, jotka ovat mahdottomia yhtälöitä, tuon suuren paperimassan pyörittämisen kanssa, toteuttaa. Ja sitten taas kärsii se seuraava porras, jossa tuo sama ongelma kertautuu. Tai meille kerrotaan asioista niin myöhään, että ne vaativat pitkään iltaan tekemistä valmistuakseen ajoissa. Huonoa organisointia siis.

Työssä uupumista esiintyy koko suorittavassa portaassa, keskijohdosta sinne ‘vähemmän vastuuta kantavien’ keskuuteen. Ja ‘vähemmän vastuuta’ on vain sanahelinää, sillä meillä kaikilla on kuitenkin se sama vastuu loppupeleissä. Tänään jäin sattumalta jutustelemaan kollegan kanssa toiselta osastolta ja päädyin viettämään pitkälle iltaa hänen kanssaan keskustellen tästä aiheesta. Hän on työuupumuksen rasittama ja näkee tulevaisuuden meillä varsin mustana. Ne vähäisetkin ilonpilkut ollaan viemässä pois ja työtehtäviksi ollaan määrittelemässa jotain muuta kuin mihin hänet on alun perin palkattu. Ei hyvä.

Miksi tämä sallitaan ja miksi tälle ei tehdä mitään? Tietääkö johtoporras edes esiintymän laajuutta? Epäilen. Ja mitä tekee työterveyshuolto? Kehoittaa lenkkeilemään! Veikkaisin, että meidän johtoportaalla ei ole kykyjä edes tunnistaa työssä uupumista, tai osaavat todella tehokkaasti sulkea silmänsä. Työterveys pelaa heidän pussiinsa, jotta rahavirta lisääntyvien vastaanottokäyntien myötä lisääntyy tai ainakin pysyy vakiona. Kuntoilu ja työn määrän vähentäminen eivät voi olla ainoita hoitokeinoja joita massoittain uupumuksesta kärsivälle työyhteisölle voidaan antaa.

Kiusaaminen, tai toisen työn väheksyminen, ovat taas sellaisia asioita mitä ei pitäisi hyväksyä missään muodossa. Valitettavasti niin näyttää tapahtuvan. Ja oikeastaan mikä pahempaa, syyllistetään kiusattua. Olen kuullut tapauksesta jossa työterveyslääkäri on tokaissut, että se nyt vain kuuluu tuohon työn kuvaan. Tämä kertonee työterveyshuollon laadusta jotain.

Parasta vain jokaisen selvitä omillaan. Jos kykenevät. Ja jos eivät, niin eipä niistä mitään hyötyä sitten ollutkaan. Kärjistetysti alkaa tuollaisia fiiliksiä johdon suhtautumisesta meihin tulla, mitä enemmän näitä tarinoita tosielämästä kuulee.

Ja mihin meikäläinen sitten tuossa draamassa sijoittuu. No sinne vakavasti työssä uupuneiden kategoriaan. Ihan virallisesti diagnosoituna. Minulla on vielä onneksi vapaus järjestää päiväni, että voin olla menemättä sinne ja tehdä etänä tai virallisesti olla jossain muualla. Se auttaa jaksamaan. Mutta entäpä ne, joilla ei tuota samaa mahdollisuutta ole? Onkohan sinne tulossa joukkopako? Voisin jopa alkaa sitä ratkaisua suosittelemaan, ellei asialle aloiteta tekemään todellisuudessa jotain. Olen kuullut tuossakin firmassa sanan Tyky kerran tai pari, mutta aika naftisti sitä käytännön tasolla näkyy. Ainakin verrattuna edelliseen saman mittaluokan firmaan, jossa olen ollut töissä. Tosin, eipä sielläkään niin häävisti mennyt porukoilla. Suuri ei siis ole kaunista henkilöstön hyvinvoinnin suhteen.

25 comments on “huolettaa

  1. Jaha. Muutama sana tuntematta tilanteen konkretiaa, mutta myös kokemuksesta.

    Sanoisin, että teillä on paha johtamisongelma. Tietenkin sinne johtavat monet polut eri asioissa, mutta työuupumus ja työyhteisön hyvinvointiasiat ovat ensisijaisesti johtamiskysymyksiä.

    Tietenkin yksilöillä voi olla uupumukseensa erilaisia henkilökohtaisia syitä, mutta jos työpaikalla vallitsee epidemia, se johtuu viimekädessä johdosta, johtamisesta ja yrityksen sisäisestä kulttuurista.

    Sitä ei työterveys paranna mitenkään tai ainoastaan siten, että raportoi havainnoistaan johdolle, joka tekee omat johtopäätöksensä ja ryhtyy toimiin.

    Tuollaisesta tilanteesta työntekijä-, asiantuntija- tai keskijohtoporras ei oikein voi syyttää itseään, se voi vain yrittää selviytyä. Se, että puhutte keskenänne asiasta avoimesti, kielii siitä, että tilanne on edennyt jo aika pahaksi. Työyhteisö ei itse voi siitä toipua ilman näkyviä ja selkeitä muutoksia. Pelkkä tyky-toiminta ei tässä auta, vaan se on johto ja johtamisen järjestelmät, jotka sitä tykyä tarvitsevat. Työntekijät ja asiantuntijat tarvitsevat motivaatiota ja positiivista ilmapiiriä.

    Nämä ovat usein sellaisia asioita, joissa negatiivisen kierteen kääntäminen positiivisesksi on vaikeaa, mutta välttämätöntä. Muuten seurauksena on henkilöstön vaihtuvuuden voimakas kasvu, joka ei pysähdy ihan helpolla. Pahimmassa tapauksessa pahoinvointi on ja pysyy, vaikka muutoksia tehtäisiinkin. Pointti on siinä, että työyhteisön tarina jatkaa elämistään, vaikka porukka vaihtuisikin.

    Se, että työpaikalla esiintyy kiusaamista, pitäisi olla hälytysmerkki, joka pistää johdon juoksemaan. Se indikoi siitä, että kaikki asiat ovat menossa huonompaan suutaan ja tuloksentekokyky on vaarassa. Lisäksi on definitiivisesti niin, ettei kiusaamista saa sallia. Ei millään opilla. Työyhteisössä sellaiseen voi ja pitää puuttua välittömästi ja suorin vaikutuksin niin, että tuntuu. Se on niin ikään johdon velvollisuus.

    Työntekijätkin voivat tehdä jotain. he voivat tarkkailla omaa toimintaansa ja varsinkin kiusaamisen kohdalla reagoida itse. Vaatii toki rohkeutta nostaa asia pöydälle, mutta rehellinen avoimuus on myös vapauttavaa, vaikka nyrjähtäneissä organisaatioissa sellaisesta saattaisikin seurata huonoja asioita. Loppujen lopuksi itse kukin meista suojelee viime kädessä itseään ja jos sen voi tehdä rehellisenä itselleen, ei ole paljoakaan hävittävää.

    Toinen hyvä asia on juuri tuo, että voitte puhua avoimesti asiasta keskenään. Se luo aina yhteisöön henkeä. Klikkien muodostuminen ei tietenkään auta, mutta sellaista ei voi välttää. Ne muodostuvat kuin itsekseen joka tapauksessa ja niiden purkaminen on sekin usein asia, johon ei sisältä voi puuttua, vaan se on tehtävä viisaalla johtamisella.

    En tietenkään täältä kaukaa osaa sanoa, mitä tehdä, mutta jos johto ei näe asiaa tai suostu uskomaan, ettei kahta kiloa muikkuja voi tunkea yhden kilon kalakukkoon, organisaationne on yhteisönä pulassa. Venymisellä on rajansa ja jos siitä ei motivoivasti palkita tai jos organisaation toiminta perustuu käskemisen kierteeseen, joukkopako on lähellä. Ihmiset nyt vaan eivät halua tehdä töitä paikassa, jossa ei ole hyvä olla.

    Määrätietoisella otteella tuosta kierteestä pääsee ylös ja se alkaa sillä, että tosiasiat tunnustetaan ylhäältä alas.

    Sekin auttaa, että johdon edustajat pistetään työhyvintointiin keskittyvään johtamisen peruskoulutukseen. Pelkkä asiantuntijapohjainen johtajuus johtaa helposti pomottamiseen (ollakseni rehellinen, tämä on villi veikkaus ongelmienne perimmäisestä syystä ja hyvin mahdollisesti varsin väärä arpa).

    Rohkeutta ja voimia!

    • Vaiheinen,

      Tuot hyvän näkökulman esille tuossa, jota en ole osannut ajatella vielä tuolta kantilta. Toki olen sen tiedostanut, eli tuo työntekijä-, asiantuntija- tai keskijohtoportaan kamppailu itsesyytösten parissa. Sivujuonteena siihen kuuluu myös, erityisesti keskijohdon syyllistäminen. Vieläpä molemmista suunnista. No, sehän on helppoa. Ei tarvitse ottaa vastuuta. Kuuntelemisen taito tuntuu olevan kateissa, ainakin tuolla johdon suunnassa. Ikäväkseni olen myös huomannut, että kaikkiin ihmisiin eivät päde samat säännöt. Joten tilanne on siltä osin aika mahdoton.

      Vikoja toki kaivetaan ja parannus toimenpiteitä vaaditaan, mutta tukitoimia niiden järjestämiseen ei anneta. Avointa keskustelua voidaan näemmä käydä vain näissä pienissä piireissä. Palautteisiin, edes niihin nimettömiin, ei kukaan uskalla mitään negatiivista laittaa. Tärkeintä tuntuu olevan, että taulukot näyttävät hyvältä.

      Vaihtuvuutta on ollut aika reippaanlaisesti koko tuona aikana, kun olen talossa ollut. Ja sama trendi näyttäisi jatkuvan.

      Kiusaaminen on paljastunut jossain tapauksessa asiakkaiden kautta, mutta eipä tuo pistänyt juoksemaan. Ja sekös se huolestuttaa.

      Minä olen päätökseni toimintamallin muutoksena tehnyt ja se on ehkä se, jolla tässä vielä jaksaa aamulla nousta. Otan välivuoden niistä johtotehtävistä ja keskityn johonkin muuhun olennaiseen.

      Minä koen hyvänä tuon, että asioista keskustellaan osastojen välillä. Sieltä tulee aika selkeästi ilmi samat vaivat ja syyt niiden syntymiseen. Henkilöstön on todella vaikea toimia ristiriitaisten tehtävän antojen mukaan. Näitä purkauksia on vain alkanut tulemaan yllättävän paljon ja yllättävissä tilanteissa.

      Saas nähdä mitä tulman pitää. Miettimistä ainakin on paljon.

      • Keskijohto on yleensä samassa veneessä työntekijöiden kanssa, joten eipä sitä paljoa voi tai kannata syyllistää. On huono merkki, että ylempi johto väistää vastuutaan ja syyttää keskijohtoa. Niin sen ei pidä mennä, vaan päin vastoin. Ylemmän johdon tehtävä on tukea ja tarvittaessa yhteisöllistää epäonnistumiset itsensä kautta.

        Toinen ja vielä pahempi merkki orgnisaatiolle ja sen johdolle on se, että asiakkaat tuovat kiusaamisen esiin. Silloin ei juokseminen enää riitä, vaan pitää lentää. Se nimittäin tarkoittaa, että ongelma on levinnyt organisaation ulkopuolelle ja organisaatiolla saattaa kaupungilla olla nk. “maine”. Se taas tarkoittaa sitä, että ennemmin tai myöhemmin joku muu puuttuu asioihin ja jo ennen sitä esimerkiksi rekrytointi vaikeutuu ja niin edelleen.

        Taulukoilla ja pelolla johtaminen on oikeasti niin syvältä ja niin 70-lukua tai jotain ettei mitään rajaa. Oikeasti asia menee niin, että ihmisiä ja organisaatiota johdetaan, ei taulukoita. Ihmisten johtaminen pelon ilmapiiriin ei johda tuloksellisuuteen, vaan tukehtumiseen.

        Se, että samaa ongelmaa tulee esiin osastojen välillä kielii vahvasti siitä, että ongelma ei tosiaankaan ole siellä keskijohdossa, vaan huipulla.

        Voi hyvinkin olla niin, ettei solmut aukea ennen kuin porukkaa johdossa vaihtuu. Mutta ennen sitä porukan pitää selviytya ja jaksaa välittää toisistaan.

  2. Vaiheinen puhuu järkeä. Ei muuta lisättävää kuin että työllä ei kannata tappaa itseään, eikä antaa itsensä mennä liian huonoon kuntoon.

  3. Vaiheinen analysoi aika seikkaperäisesti tätä työpaikkasi vakavaa ongelmakimppua.
    Tuli lukiessani mieleen, että eipä työntekijöiden pohdinta ja keskustelu johda ratkaisuihin ellei johtoporras tiedosta ongelmia ja ota konkreettisesti osaa pohdintoihin. Ratkaisujen tekeminen on yhteispeliä.

    Kun puhutaan, että työmäärät uuvuttavat, kiusaamista esiintyy ja johtaminen on hakoteillä, mietin mitä tämä tietoyhteiskuntaan siirtyminen on saanut aikaan. Senhän piti keventää työtaakkaa, parantaa informaatiota ja jossain vaiheessa puhuttiin jopa paperittomasta toimistosta.
    Nyt onkin käynyt päinvastoin kaikkialla, paperitulva, informaatiotulva, työmäärätulva, ne ovat tosiasiaa.. Dedlinetkin jo ahdistavat . Jossain on menty hakoteille – ihminen rattaissa on unohtunut.

    • Arleena,
      Totta puhut, ihminen rattaissa on unohdettu. Kuten myös ihmisen kyky ottaa vastaan nopean tiedonkulun valtaisaa määrää. Ihminen ei edelleen pysty reagoimaan yhtään sen nopeammin kuin ennen. Kännyköiden mukaanaan tuoma ‘ole aina tavattavissa’ oletus on nyt jo levinnyt sähköposteihin. Sinun oletetaan vastaavan niihin ja niissä tuleviin määräyksiin noin kymmenen minuutin sisällä. Eipä onnistu normaalilta ihmiseltä.

      • Tuo on mielenkiintoinen kysymys tuo tietoyhteiskunta tässä yhteydessä. Näyttää siltä, että toisaalta se on irrottanut ihmiset lopullisesti samassa paikassa ja ajassa tekemisestä, mutta myös tuonut yhä nopeutuvan informaatiovirran kapasiteetiltaan rajalliseen prosessiin. Siinä on rajansa.

        Asiaa voi myös ajatella sitä kautta, että perinteisen paperityöyhteisön menetelmillä ei tietoyhteiskunnan organisaatiota voi johtaa ja organisoida. Kun ihmiset ovat yhä enemmän virrassa kiinni ja koneiden takana, pitää ihmisestähuolehtia entistä enemmän. Ei vähemmän. Toiminnassa työntekijää ei saa jättää oman onnensa nojaan ja luottaa siihen, että jos joku ei tuskaile sähköpostilla, kaikki on hyvin. Tietoyhteiskunnan organisaatioiden täytyy luoda yhteisöllisiä menettelyjä ja työtapoja.

        Yksi (ehkä hyödytön) vinkki: Jos organisaatio tekee paljonkin projektitöitä, ne kannattaa organisaoida ketterillä menetelmillä esimerkiksi Scrumilla. Samalla turha johtaminen pitää saada pois ja antaa tiimien hoitaa tehtävänsä yhteisönä. Se vaatii johdolta luottamusta, mutta tuottaa myös tuloksia ja hyvää tuulta. Tiimit ovat kuitenkin ne, jotka saavat asioita aikaiseksi, ei johto.

        Ylipäätänsä asiat kannattaa organisoida siten, että itseohjautuvuutta tuetaan, se on erittäin tehokasta ja tuloksellista. Ainiin, ja tähän kuvaan taulukot eivät oikein mahdu. Joku niitä täyttelee, mutta ne ovat sivuseikka sen rinnalla, että asioita saadaan aikaiseksi ja porukka tuntee saavuttaneensa jotakin.

  4. Tietoyhteiskunta on monin paikoin lisännyt työmäärää. Paperimäärä on vain lisääntynyt, vaikka sähköisesti kaikki hoidetaankin. Palaverit, koulutukset , tilastojen kirjaamiset , visioiden suunnittelut ja arvioinnit ym. joita tehdään perustehtävän ohella, vievät paljon työaikaa. Mistä otetaan ylimääräinen aika kun perustyö on joka päivä tehtävä, eikä niitä voi siirtää seuraavalle päivälle. Kiireen keskellä työhyvinvointia pitäisi korostaa, mutta harvoin niin tehdään. Huomiotta jättäminen ja vähättely on vakava kiusaamisen muoto, se vie työmotivaation täydellisesti. Ihminen on kokonaisuus, jos henkisesti on lopussa niin ruumis alkaa oireilla. Jalkoja vihloo ja selkää kolottaa, päätä särkee, usein ne ovat merkkejä pahasta olosta! Usein vaan siinä kohtaa on itse niin uupunut, ettei vaan jaksa!

    • Miiwi,
      Sähköisesti asioiden hoitaminen on todellakin jäänyt vielä puolitiehen. Tai ehkäpä sähköisten allekirjoitusten heikko käyttöönotto laajalla skaalalla on suurin jumittaja. Ekotehokkuus olisi varmasti kova sana tuon paperimäärän vähentämiseksi. Turhat palaverit pois ja joustavuus tietyissä paperityötä lisäävissä toiminnoissa voisi tehdä ihmeitä.

      Pahinta tässä buumissa on tämä epäarvoisuus. Osa väkeä uupuu suuren työmäärän alla, etenkin julkisella sektorilla, ja samaan pätevät ihmiset joutuvat työttömiksi. Väsyvät työelämään sitten sitä kautta kun sinne on vaikea edes päästä. Ja mitä sitten tulee käymään näille valtaville määriä nuoria, joille ei edes anneta mahdollisuutta päästä siihen ensimmäiseen duuniin. Ja taas huolettaa.

  5. Vaiheinen,

    Juuri noin se menee. Nyt kun sitä tarkemmin ajattelee. Mutta kuka on se rohkea, joka nostaa kissan pöydälle. Siinäpä pulma. Niin kauan kuin työterveyshuolto pitää kiinni linjastaan, että sairauslomia annetaan työuupumukseen vain viimeisessä hädässä. Ihmisten pitäisi siis ilmeisesti alkaa romahdella ennenkuin viesti sitä kautta lähtee aivan ylimpään johtoon.

    Pienellä ajalla on purkautunut paljon esille ja odotan mielenkiinolla seuraavia vaiheita. Jotainhan on muututtava tai siellä alkaa yksi sun toinen poksahdella.

    Hieman hämmentynyt olen, että nämä lähes tuntemattomat ihmiset sieltä eri osastoilta ovat alkaneet minulle purkaa huoliaan tässä kevään aikana. Ja minun kun sanotaan olevan niin-in kiukkuinen. Ehkä en sitten kuitenkaan. Näitä kohtaamisia on nimittäin ollut jopa ruokakaupoissa. Eikä ihmiset yleensä siellä työpaikalla puhu tällaisista asioista.

    Tiimeihin minä uskon ja olen toivonut meillä myös sellaisen syntyvän. Mutta se aivan turha toivo, niin kauan kuin tuota kiusaamista pääsee tapahtumaan. Luottamus kun menee, niin sitä on vaikea rakentaa enää takaisin.

    Täytyy tutustua tuohon Scrumiin ajan kanssa paremmin. Kävin katsomassa mitä siitä sanotaan ja siellä oli jotain joka viehätti minua aikasen paljon. Näinä päivinä täytyy vain yrittää keskittyä tähän nykyisyyteen, jotta selviää lomalle saakka.

    Kiitos sinulle näistä tukea ja lohtua antavista kommenteista.

  6. OIkeasti mietityttää, miten kauan tämä ihan oikeasti jatkuu ennekuin jotain tapahtuu.
    Itse (ja samoin muut omassa työympäristössäni) olen kokenut kuluneen vuoden aikana ihan törkeän tahdin kiihtymisen ja pakottamisen runttaamaan tulosta paitsi liian lyhyessä ajassa, myös aivan surkeilla resursseilla sekä kaiken päälle vielä vähemmällä palkalla. Se on huono yhtälö. Tuntuu, ettei ylin johto selvästikään välitä, hokee vain että “pakko on, näin tehdään, pärjätkää tai hajotkaa”. He ilmeisesti laskeskelevat, että voivat aina siirtyä johonkin muihin johtotehtäviin muualle, jos niin käy. Tuntuu ettei mitään vastuuta oikeasti oteta vaan kaikki vastuu ja “syyllisyys” makaa alaisten niskassa. Väliportaan johto on kahden tulen välissä ihan katkeamispisteessä ja työntekijät pikkuhiljaa kauttaaltaan vaisuja. Ilmapiiri on apeutumassa, kukaan ei kohta jaksa mitään. Olo on välillä kuin pienellä uppoavalla laivalla isossa uppoavassa laivassa.
    En ole yhtään tippaakaan agitaattorimaista sorttia, joten itseäkin oikein yllättää kun oikeasti on tullut välillä mieleen, että jos muuallakin on yhtään samanlaista, miksi ihmiset eivät kohta jo ole kaduilla vaatimassa jotain järkeä hommaan.

    • Uuvana,
      Tuo teidän firman yhtälö kuulostaa järkyttävältä. Meillä vielä maksetaan tehdyistä tunneista. Toivottavasti. Toisaalta tuossa jälkipuolen kirjoituksessasi on paljon tutun oloisia asioita. Et kai vain ole meillä töissä😉 Tuosta agitaattorimaisesta toiminnasta olen ollut aina yhtä vaisu, mutta kyllä nyt kieltämättä voisi kohta jo kaduille lähteä bannereiden kanssa marssimaan.

  7. Jälkijunassa, mutta junassa kuitenkin.

    Oman, melko pitkän kokemuseni jälkeen, väitän että kaikkien keksisuurten tai isohkojen kunnallisten organisaatioiden operatiivinen taso sekä välittömästi työnjohdollinen taso voi kaikkein eniten pahoin. Se, että pienet tiimit usein toimivat ja niissä voi jopa kokea työniloa johtuu yksinkertaisesti siitä, että se “systeemi” on riittävä työn ja työtehtävien menestykselliselle toteuttamiselle. Työ tulee tehtyä.

    Näissä suurissa tai keskisuurissa organisaatioissa on sitten tämän työn tekemisen päällä sellaisia kerroksia tai sitä turhaa johtamista ja niitä jotka luuhaleivat pitkin käytäviä yrittäen keksien itselleen tärkeää toimintaa, ja sitten keksivätkin, joskus jopa organisaatiomuutoksen jolla työntekijät väsytetään lopullisesti.

    Pajonhan täällä ihan järkeenkäyviä ajatuksia on esitetty, mutta se miksei työelämässä voisi voida hyvin, se minua eniten ihmetyttää? Että miksi työkulttuuri on muuttunut sellaiseksi, että siellä etupäässä voidaan pahoin?

    Kiusaaminen tms. kertoo jo paljon organisaation tilasta, ikävä kyllä… ja aikakaudestamme myös.

    • Hirlii,
      Työelämässä pitäisi voida hyvin ja sen pitäisi olla meidän kaikkien perusoikeus. Kallistahan tämä touhu on kun porukka sairastelee jos jonkin näköisten kramppojen varjolla jos eivät uskalla totuutta kertoa.

  8. RAHA on ainoa mika johtoa kiinnostaa.
    Yrityksen pitaa tuottaa voittoa > osakkeenomistajille tuottoa.
    Vaiheisen kaikki kommetit pitaa paikkansa ja erittain hyvin kirjoitettu!
    Johdolla on omanlaisia ongelmia: myydaan vaikka mersu mutta asiakas saakin ladan. Siita alkaa ensimmainen rumba. Ja kuka joutuu selvittamaan > keskijohto ja tyon tekijat. Myyja yrittaa myyda mita vaan ja milla ehdoilla vaan jotta kauppaa syntyy. Ei niin valia onko tuote kunnolla testattu (oljyvuoto, Toyota jne.)
    Koska raha on ainoa mittari taman paivan yrityksen pyorittamisessa on kaikki hyvat opit, kurssit ja tykyt unohtuneet.
    On harvoja johtajia jotka handlaavat seka ihmisen etta taloudenpidon.

    Olen jutellut asiasta mieheni kanssa. Etta yritys ei tule toimeen ilman jaksavia ihmisia. Han on samaa mielta mutta johtokunta? Ei siella kiinnosta kuin numerot. Vaikka rautalangasta yrittaisi vaantaa niin ainoa mika ratkaisee on raha. Resurssit maksaa. Jos suunnitellaan huonosti, resuista ei pideta huolta kylla sen on pakko jonain paivana vaikuttaa myos yrityksen tulokseen.

    Olen seurannut mielenkiinnolla kiinalaisten maailmanvalloitusta koska nuorempi poikani siella asui muutama vuosi sitten.
    Huawei valloittaa edullisilla tuotteillaan ympari maailmaan. Palkkaa osaavia ulkomaalaisia.
    Mita tapahtuu. Kun ulkomaalaiset ovat heille opettaneet kuinka hommat hoidetaan tulee tilalle ‘kymmenen halpaa kiinalaista’ jotka suostuvat asumaan kommuunissa, monta ihmista nukkuu samassa huoneessa mutta palkka on heille parempi kuin kotikylassa.
    Kellaan ei soi halytyskellot paassa. Jokainen meista ajaa vain omaa etuaan. Niin kauan kun mina parjaan, palkka juoksee, kaikki on hyvin.
    Se on yksi syy miksi kaikki yrittaa vaikkei jaksaisi. Oma toimeentulo on tarkein. Riski tyopaikan menettamisesta asuntovelkaiselle on niin rankka juttu, etta pitaa mielummin molyt mahassaan, palaa loppuu ja sairastuu. Mutta luvalla. Kun oikeasti on sairas on lupa hellittaa. Niin kauan kun vahankin on virtaa ei voi luovuttaa.
    Kun ei voi luovuttaa (mita duunikaverit siihen sanoisi, enta pomo!) loputon kierre alkaa ja paattyy vasta kun ihmisen elimisto ilmoittaa tavalla tai toisella saaneensa tarpeeksi…

    Vuosiin ei ole ollut ‘toisista valittamisen kulttuuria’. Sita oli viela 80-luvun lopulla. Silloin oli viela hyva fiilis duunissa ja jarjestettiin kaikenlaisia yhteisia juttuja. Kaytiin pizzalla, oluella, oli kaikenlaisia pippaloita.
    Toisin on tanaan.
    Onneksi minun ei tarvitse kipuilla suomalaisessa tyoyhteisossa. Olisin nostanut kissan poydalle jo moneen kertaan ja ehka saanut yhta monta kertaa potkut.
    Minulla kun on pokkaa varata audienssi vaikka toimarille jos hommat kusee niin pahasti.
    En voi sietaa epaoikeudenmukaisuutta, ihmisten kyykyttamista enka loppuunkuluttamista.

    • BLOGitse,
      Sanaisen arkun aukaiseminen on rohkeaa. Rehellisyys maan perii ja niin sen pitäisi olla. Joka paikassa. Valitettavasti se selkään puukottajien jengi pilaa hyvän työyhteisön ilmapiirin ja ne joilla periaatteessa menisi hyvin, eivät jaksa lähteä pizzalle tai kaljalle enää niiden väistöliikkeiden suorittamisien jälkeen. No, saatanpa aukaista arkkuni, ken sen tietää etukäteen.

  9. Löytyi tämä työuupumus sinunkin sivuiltasi viimein. Sitä on kaikkialla, eikä se parane ihan heti. Siihen on monta syytä, joista yksi on vapaan maailmankaupan tuoma kilpailu, eli meidän työpäivämme pituus ja palkkataso on yhteydessä kiinalaisen ja intialaisen palkkatason kanssa. Ei suoraan, koska paikka tuotantoprosesseissa on erilainen, mutta selvässä yhteydessä kuitenkin. Ongelma hellittää sitten kun Kiinassa ja Intiassa on sama palkkataso kuin meillä.

    On toki muitakin syitä, uusliberalistinen taloustiede, jatkuvan kasvun ideologia, kasvottomien pörssikapitalistien ahneus, huono johto ja niin edelleen. Julkisen talouden osalta pyrkimus sopeutua vanhenevan väestön ongelmiin samalla kun julkisen velan kasvua pitäisi rajoittaa. Onhan näitä. Niitä vastaan ei ole oikeastaan yhtään syytä, miksi elämä työpaikoilla kävisi helpommaksi tulevaisuudessa, paitsi reiluus, kohtuus ja oikeudenmukaisuus. Niiden kirjoittaminen tähän kuitenkin tuntuu itsestänikin sarkastiselta.

    • Yamaba,
      Tuli nyt vihdoin kirjoitettua, vaikka olen yrittänyt tämän blogin pitää erillään jokapäiväisistä huolista. Tämänhän alkuperäinen tarkoitus oli toimia stressinpoiston välineenä, ei sen purkautumispaikkana. No, nyt kun huolettaa ja hiippailee aivan viimeisillä vaijereilla niin tuli sitten kirjoitettua.

      Reiluus, kohtuus ja oikeudenmukaisuus! Noiden vuoksi voisi jo lähteä marssimaan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s