Sunday Classic – 230510

Ajatuksen juoksu biisivalintojen suhteen on toisinaan varsin kummallista. Eilen kuuntelin yhtä Amerikkalaisen purkkarockin perikuvaa ja olin jo mielessäni päättänyt kaivani bändin tuotannosta jonkin kelpo kasariklassikon.

Sitten huomasin Google-hakua tehdessäni, että hakukonejätti juhlistaa Pac-Manin 30-vuotiasta taipaletta pelattavalla versiolla hakusivullaan:

– klikkaa ja pelaa –

Pac-Man on sokkelopeli, jossa Pac-Man-niminen keltainen pallo syö pisteitä ja erilaisia palkintoja. Kenttä on läpäisty, kun kaikki pisteet on syöty. Kentällä liikkuu myös neljä haamua, jotka yrittävät saada kiinni pelaajan. Jokainen kenttä alkaa tilanteesta, jossa aaveet ovat karsinassaan ja Pac-Man sokkelossa hieman niiden alapuolella. Kentällä on myös neljä erikoispistettä, joiden syöminen antaa Pac-Manille hetkellisen kyvyn syödä haamuja. Syödyistä haamuista jää jäljelle vain silmät. Nämä silmät palaavat hetkeksi karsinaan ja muuttuvat taas kokonaisiksi haamuiksi. Aika, jolloin haamut ovat haavoittuvia, vaihtelee kentästä toiseen, mutta se on pääsääntöisesti sitä lyhyempi mitä pidemmälle peli on edennyt. Tietyssä vaiheessa haamuja ei voi enää syödä, vaikka pelaaja onnistuisikin syömään energiapillerin.

Yksi kentällä oleva piste on 10 pisteen arvoinen; yhdellä kentällä sijaitsee yhteensä 240 syötävää pistettä. Pelaaja saa energiapisteistä 50 pistettä. Lisäpisteitä saa syömällä symboleita (joita kutsutaan ”hedelmiksi”, vaikka kaikki eivät itse asiassa ole hedelmän näköisiä). Symbolit muuttuvat pelin edetessä, ja tällöin myös niistä saatava pistemäärä kasvaa. Pelaaja saa oletusarvoisesti yhden Pac-Manin lisää jokaisen 10 000 pisteen jälkeen. Dippikytkimillä voidaan muuttaa pisterajaa 15 000 – 20 000 pisteeseen tai estää bonus-Pac-Man kokonaan.

Joidenkin kenttien välissä näytetään Pac-Manistä ja hirviöistä animaatioita. Nämä animaatiot ilmestyvät kenttien 2 ja 3, 5 ja 6, 9 ja 10 välissä sekä jokaisen neljän seuraavan läpäistyn kentän jälkeen. (Lähde: Wikipedia)

Pac-Man oli 80-luvun alkupuolen suuria pelejä, jota pääsi pelaamaan pelihalleissa. Tuo japanilaista alkuperää oleva, varsin simppeli peli saavutti suuren suosion ympäri maailman ja siitä muodostui yksi 80-luvun popkulttuurin ikoneista. Pelin suosio siivitti saman nimisen tv-sarjan ja viittauksia pelin symboleihin tapaa netissä lähes viikottain. Pac-Manin pelaamisen maailmanmestaruuskisat ovat järjestetty vuonna 2007.

Minulle, joka viihtyy lähinnä lautapelien ääressä, tuo peli on jäänyt varsin vieraaksi. Sen verran olen joskus kokeillut, että tiedän nuolinäppäimillä toimitaan ja kovasti kirmaillaan noissa sokkeloissa. Tuskin pääsisin edes ensimmäistä tasoa läpi. Jostain kummallisesta syystä minulla on tuo peli kuitenkin olemassa jossain cd-romin kätköissä.

Syntymäpäiviään vietti eilen myös Realistisen optimistin juttuja -blogi, jonka ansioihin voidaan myös lukea tämän blogin aloitus paria vuotta myöhemmin. Timo taisi patistella ahkeraa kommentoijaa kirjoitushommiin jossain vaiheessa🙂

Noiden kahden syntymäpäiväsankarin kautta ajatukseni kulkeutuivat 1982 ensi-iltansa saaneeseen elokuvaan Tron, joka oli tuon ajan ihme. Tieteiselokuva, jossa käytettiin ensimmäisen kerran hyödyksi tietokonegrafiikkaa. Elokuvassahan seikkailaan tietokonepelin sisuksissa. Muistan vieläkin minkälaisen vaikutuksen tuo leffa teki visuaalisen iloittelunsa osalta. Näin jälkikäteen katsottuna tietokonegrafiikka oli varsin yksinkertaista, mutta silloin se oli kova juttu. Elokuvan ohjasi Steven Lisberger ja pääosassa seikkaili nuori Jeff Bridges.

– Tron in Nutshell –

Tänä vuonna julkaisuaan odottaa jatko-osa Tron Legacy, jota voi odottaa suurella mielenkiinnolla. Tuottajan tässä toimii alkuperäisen filmin ohjaaja ja Jeff Bridges palaa Kevin Flynnin rooliinsa.

Alkuperäiseen Tron elokuvaan jenkkipurkkayhtye Journey teki pari biisiä. Joten luonnollista on, että näiden aasinsiltojen kautta päädytään Journeyn tuotantoon. Viikon klassikko, olkaa hyvä:

– Wheel In The Sky –

Wheel In The Sky‘ löytyy Journeyn vuonna 1978 ilmestyneeltä Infinity -albumilta. Biisin ovat nikkaroineet tuon ajan bändin nokkamiehet, Robert Fleischman, Neal Schon, sekä Diane Valory. Biisin alkuperäinen nimi oli ‘Wheels In My Mind‘, Diane Valoryn runo, mutta Schonin sävellytyön mainingeissa, Fleischman kirjoitti uudet sanat. Mutta niinhän se menee tässä maailmassa, vaikka mitä tapahtuisi niin iso pyörä pyörii vain!

Aikaisemmin olen soitellut Journeytä näemmä helmikuussa ja tuossa postauksessa on hievenen verran tietoa tuosta bändistä.

Tulipa pitkä postaus, vaikka piti vain laittaa sunnuntaiklassikko soimaan🙂

20 comments on “Sunday Classic – 230510

    • Vaiheinen,
      Tämä poukkoileva ajatusten kulku, jos kulkua on, liittyy ilmeisesti ‘taudin’ kuvaan. Aivan hämärää hommaa😉

  1. Journey on nimenä kauheen tuttu, muttei ollut tämä zipale tuttu, eikä wikin listallakaan tullu vastaan tuttuja nimiä.

    Mulla tuli tiedotettua tuota google-logoa txtareilla lähes kymmenelle🙂 Aika hauska oli! Silloin -82 mun USAn reissulla oli just tullut Mrs. Pacman uudeksi versioksi. Ja koneella paljon pelasin tuota.

    Oma klassikko jää nyt väliin kun aamu on valmistauduttu iltapäiväjuhlaan, mutta kiitos synttärimaininnasta! Hyvää sunnuntaita!

    • Timo,
      Kyllä sä sen varmaan amerikan ajoiltasi tiedät ja ehkäpä biiseistäkin ‘Anyway you want it’, joka oli tuolloin megahitti siellä päin.
      Olet Pac-Man mestari siis🙂
      Hyvä sunnuntaita myös sinulle. Ja olihan tuo synttäri mainittava, sillä 5 vuotta bloggausta alkaa olla jo klassikon mitoissa.

  2. Tulipa tosiaankin paljon asiaa.:-) Kappas vaan,PacMan on jo noin vanha! Muistan kun poikani isällä oli sellainen vanhan ajan Commodore tietokoneella.Siinä oli se PacMan ja poikani oli pikkuisena ihan hurahtanut siihen.Itse en ollut lainkaan…..
    Tuo alempi video ei lähtenyt mulla soimaan,yritän sitten uudelleen joskus…

    • Yaelian,
      Hyvä kun pasianssia osaan koneella pelata, tai mielenkiinto ei kyllä riitä sinnekkään. Pitäisi sen toimia. Mikä lie langoilla nyt.

  3. PacManilla en ole koskaan pelannut, enkä ole nähnyt tuota leffaa, enkä tuntenut tuota Journey-bändiä tai biisiä.

    Tunnen itseni aivan tietämättömäksi😦

    • Susupetal,
      Ei se haittaa vaikka et tietäisi. Sitä vartenhan on tämä blogi jossa voin informoida sinulle näitä tuiki tärkeämättömiä asioita vuosikymmenten varrelta.

  4. Pacmania en ole ikinä pelannut mutta tiedän kyllä mikä se on. Onhan arcade-pelimaailma ollut yhdessä historiallisessa vaiheessa ihan yleisesti tunnistettava osa ympäristöämme (jos oli syntynyt jo silloin)🙂

    Kylläpä liippaa taas läheltä… Vaikka päädyin erinäisten mutkien jälkeen soittamaan Arethaa, niin ensimmäinen valintani olisi ollut juuri Journey eli tämä http://www.youtube.com/watch?v=barLaHrtvoM

    • Haloefekti,
      Jep, ei olla sillä rintamalla kovin ahkeroitu😉

      Don’t stop Believin’ oli myös listallani tänään, mutta hylkäsin sen jostain syystä kuitenkin loppupeleissä.

  5. Pac-Mania taidan olla joskus pelannut, mutta Journey on jäänyt tuntemattomaksi. Biisi kyllä kuulostaa jotenkin tutulta. Tarinanjohdattelusi oli hyvä🙂

  6. Huh jopas oli pläjäystä tässä postauksessa! Uutta Tron leffaa odottelen innolla myös, pitää mennä katsomaan.

    Varhainen Journey on hyvää musaa, se oli hyvä bändi ennen kuin siitä tuli 80-luvun kuluessa se purkkayhtye jona se yleisesti tunnetaan. Alkuajat oli progehtavaa eikä ollenkaan huonoa, ja vielä purkkakaudellekin tultaessa bädissä on aina ollut todella hyviä muusikoita. Neil Schon on mainio kitaristi.
    Purkkasuuntaan menosta kuulemma on syytetty vokalistiksi tullutta Steve Perryä. En tiedä, mutta ainkin minun täytyy sanoa että Perry on minusta siitä huolimatta yksi omalla tavallaan huikeimpia ja suvereeneimpia vokalisteja kautta aikain.
    Tämä biisi on ihan mahtava, yksi isoja klassikkosuosikkejani, hyvin valittu!

    Journey muuten on uudelleen levyttänyt vanhat hittinsä uuden vokalistinsa, filippiiniläisen Arel PInedan kanssa. Pineda “pelasti” Journeyn jokunen vuosi sitten, böndihä oli ihan hukassa Perryn lähdettyä 90-luvulla.
    Pinedaa on kehuttu ja haukuttu, mutta ainakin hän on aika ilmiömäinen Perry-klooni. Välillä on melkein vaikea sanoa kumpi laulaa:

    • Uuvana,
      Journey tietämyksesi on mittavaa! Pineda myös näyttää Perryltä nuorempana. Vähän. Laulusta erottaa pienen pienen aksentin. Eipä juuri muuta eroa, jos ei kovin pinnistele. Hieman kylmän sävyn kalskahdus toisinaan tupsahtaa esiin.

  7. Hmm, journey on jostain syystä jäänyt kuuntelematta aikanaan.. eikä leffakaan ollut tuttu. Ihme ja kumma, sillä tieteisleffat on aina kiinnostaneet. Ehkä sitä piti juosta muualla vuonna -82 ü Pitää seurata tuon uuden tulemista.

    Pcman sen sijaan oli hyppysissä aina kun koulu tms salli. Ja samoin tetris – varsinaiset koukuttajat. Iskä toi myös töistä big top-pelin 80-luvulla, ja siihenhän jäätiin koukkuun ihan totaalisesti. Ensimmäinen näkemäni ja kokemani tasopeli.

    Tämä oli oikeastaan ihan mielenkiintoinen tietopläjäys, vaikka “kasari” tuntuukin olevan vielä liian lähellä.. joko siitä on muka 30 vuotta?

    • Pankin talkkari,
      Journey ei tainnut loppujen lopuksi olla kovin suuri täällä meidän markkinoilla. Tron oli elokuva, joka ehkä kannattaa katsoa vielä nytkin. Jos ei muuten, niin sen aikaisen tietokonegrafiikan vuoksi.

      Kasarista on todellakin jo niin pitkä aika. Kääk🙂 Silloin oltiin vielä nuoria ja nättejä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s