12 kuvaa / 12 photos – elokuu

Grande Finale ja kukkia:

Jo vain olemme saaneet kulmille uutta ilmettä päätöskuukauden kuvaan. Kukkia kaikille, erityisesti tämän haasteen emännille Krisulle ja Marille.

– elokuu –

Kuvattu 14.8.2010 klo 13:19:52

Aamulla oli ollut ukkosta ja sade oli pessyt pahimmat pölyt viemäriin. Laatoituksen värit pääsevät kerrankin mukavasti esiin.

Edelliset:

– syys – loka – marras – joulu – tammi – helmi – maalis – huhti – touko – kesä – heinä –

Niin vain lähes vuosi vierähti, enkä saanut ketään tuohon penkille istahtamaan. No, en kyllä pyytänytkään. Kokonaista kaksi kertaa siinä on joku istunut ohi ajaessani. Nuo tapahtumat ovat olleet niin väärään aikaan kuukaudesta, etten edes ole ajatellut parkkiruutua etsiä. Huumori mielellä saatan sen vielä joskus tehdä.

Täytyy myös tunnustaa, että meikäläisen kärsivällisyys alkoi olla koetuksella tuossa toukokuun kuvan jälkeen. Syynä lienee tuo penkin tapahtumaköyhä elämä. Toisaalta vuoden mittainen projekti opetti taas havannoimaan ympäristöään uudella tavalla.

18 comments on “12 kuvaa / 12 photos – elokuu

  1. Vuosi meni tosi nopeesti, etä oikein pitää ihmetellä, miten aika meneekin niin äkkiä!
    Hieno kuvasarjas oli kuitenkin sulla, kivasti, ei ketään ihmistä tullut kuvaan, ja tälläkertaa näkyi hienosti lattianväritkin!

    • Aivan käsittämättömän nopeasti se meni, Harakka! Vastahan me aloitimme tämän projektin ja nyt se on jo ohitse. Huh. Ja kohta on marraskuu… pah.
      Aika kainoa porukkaa taitaa noilla kulmilla pyöriä ja eivät uskaltautuneet kuvattaviksi. Tai sitten minä kävin siellä sellaiseen aikaan, ettei siellä paljoa ketään ollut paikalla.

  2. Tuijat ovat vaihtuneet kukkasiin – aika keltaisilta ne näyttivätkin edellisessä, minulla on samanlaisia pari kappaletta8] Mukavaa loppukesää ja sinulle voikin huoletta toivotella lisää vaikka helteitä, en vielä lämmöstä luopuisi minäkään:)

    • Inkivääri,
      Suorastaan ilahduin, kun näin nuo kukat tuolla! Onhan ne nyt paljon parempi vaihtoehto. Mutta pitkään meni ennenkuin saivat vaihdettua!
      Kiitos toivotuksista ja lämpö on ollut aivan ihanaa. Jatketaan samoissa merkeissä.

    • Thank you, Deslilas🙂
      I’ve seen anyone sitting there only twice during this past year! Nobody’s favourite place, mine neither😉

  3. Ihanaa, elokuussa jo kukkivat kukat tuolla ravintolan terassilla. Näyttipä puhtoiselta, mutta se oli sateen ansiota. Mikä noihin kukkahankitoihin on innostanut. Ovatkohan vielä tammikuussakin. Kuin eräällä omenat puussa.

  4. Se (penkki siis) selvisi sittenkin! Tiukoille se joutui, kuten kuvaajakin, mutta taisteli koko vuoden läpi. Hieno homma! Sun täytyy kyllä jatkossakin raportoida, jos penkkiparka joutuu enemmän murjotuksia tms. Siitä on tullut pikkujulkkis!

    Kiitos, että sait tikistettyä loppukuukaudetkin, itselläni vähän sama fiilis.

    • Mari,
      Siellä se penkki edelleen on! Ja arvaa sieppasiko, kun maanantaina siinä istui joku piipahtaessani siinä lähellä kukkakaupassa. En uskaltautunut kuvaamaan. Mutta kyllä mä vielä sen bonuskuvan saan, joskus!

      Lopputiristys sujui toivossa istujasta ja hyytyminen tuli varmaan niistä pettymyksistä ettei siellä koskaan ketään ollut😉

  5. No jopas meni tosiaan vuosi nopeasti! Penkki tosiaan taida maailman suosituin olla. Mehän kävimme sitä yhdessä ihan pällistelemässäkin kesäkuussa😀

    Hieno kuvasarja, pitäisiköhän tällainen aloittaa uudelleen. Minä kun missasin tuon viimeksi.

  6. Kukkasia on, mutta muuten tyhjän näköistä. Mahtaakohan tuolle penkille kukaan ikinä istahtaa? Sinä sait vuosisarjasi valmiiksi.

    • Aimarii,
      Olen yrittänyt siihen tuttuja tällätä, mutta eivät hekään suostu… Siinä penkissä on siis yksinäisyyden leima.

  7. Haa tästähän tuli puhutteleva sarja tällaisena, juuri sen takia ettei kukaan siihen koskaan istunut – vuosi menhi, mutta penkki pysyi yksinäisenä, hautautui lumeen, löytyi taas mutta ei vain kukaan pysähtynyt.

    Näitä 12-kuvaa sarjoja on ollut jännä seurata. Ja miten se vuosi meneekin niin äkkiä!

    • Totta puhut, Uuvana. Lieneekö liian monta penkkiä tupsautettu tuolle alueelle tai väki yksinkertaisesti liian kiireistä.

      • Minusta sarja symboloisi hyvin vaikka vieraantumista: kaupunkiympäristössä ihmisiä on kasalla suuria määriä, mutta vaikka meitä on paljon vieri vieressä olemme silti usein kauhean kaukana toisistamme. Monikaan kerrostaloasuja ei edes tunne naapureitaan (en minäkään), ihmisiä on ympärillämme mutta voimme silti olla hirveän yksinäisiä, tuntea ettemme jotenkin kuulu joukkoon. Samalla tavalla kuin tuo kuukaudesta toiseen tyhjänä odotteleva penkki.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s