Sateiseen sunnuntaipäivään sopii mainiosti perusblues ja tällä kertaa esiintymisvuoroon pääsee perusteellisesti tunnelmoiva, Freddie King. Biisissä mennään taas alkuperäisesittäjän äärelle ja julkaisuvuosi oli 1960.
– Have You Ever Loved A Woman –
Freddie (Freddy) King oli Chicago-bluesmiehiä, vaikkakin alunperin kotoisin Texasin mailta. Jo nuorena poikana hän hiipi salaa bluesklubeille kuuntelemaan sellaisia suuruuksia kuin Muddy Waters (kuultu täällä helmikuussa), T-Bone Walker ja Elmore James. Vaikutteita näiltä herroilta saattaa olla, mutta Freddie King on yksi suurista kitaran käyttäjistä ja pärjäsi varsin hyvin omillaan. Vaikutteita hänen soittotyylistään ovat saaneet mm. Stevie Ray Vaughn ja Eric Clapton.
Päivän biisin on kirjoittanut Billy Myles ja siitä oman versionsa siitä ovat tehneet Eric Claptonin luotsaama Derek and The Domino 70-luvun alussa. Aikas hyvä versio sekin, joten bonuksena siitä liveversio:
Parallel Lines 
blues sopii saahan kuin saahan! 🙂
Taalla paistaa ja on hiki edelleen…
BLOGitse,
Passaahan se 🙂
Täällä alkaa olla normikylmä… prrr…
Yeah, we are listening! Hienoa kitarointia, täyteläinen soundi, molemmilla herroilla. Että rakkaus voikin raastaa. Kieltämättä blues mallaa näihin syksyn sateisiin…
Viides rooli,
Näitä namupaloja täytyy kuunnella aina toisinaa ja syksyn alku on oivallista aikaa niille 🙂
Jälkimmäinen sointui paremmin mun korvaan, muttei nyt tulisi ehkä sitäkään itse valittua musaksi näin Oldfield-ihmisenä… 🙂 Hyvää sunnuntaita!
Timo,
On niissä vissi ero, noissa kahdessa. Mukavaa alkanutta viikkoa.
Tällainen musa vaan on niiin hyvää, että oksat pois myrskyisältä metsäpolulta. Hienoa meininkiä ja vetoa. Tunnelma on täysi. Ja kuten tunnettua, osaa se Erkkikin skebaa soittaa.
Vaiheinen,
Sinuun voi aina luottaa näissä bluesasioissa 🙂
Mahtavaa bluesia molemmilta. Kyllä tällaisesta musasta nauttii kunnolla!
Yaelian,
Eikös vain nautikin. Joskus tuntuu ettei tätä saa riittävästi.
Derek & The Dominoes soi korvissani paremmin. Blue is the colour!
Halo E,
Jännä, miten väki jakaantuu kahtia näissä makuasioissa. No, niin sen pitää mennäkin 🙂
Kiitos lepis kun kartutat meikäläisen blues-sivistystä aina näin biisi kerrallaan. Tykkään erityisesti Kingin pikkuisen “nykivän äkkipikaisesta” kitaroinnista.
Ole hyvä Uuvana 🙂
Näin pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan peruskamaa sinulle tutusteltavaksi täältä tulee.
Miksi Eerikin soitto ärsyttää minua? Hän soittaa komeasti, mutta bluesissa nimi King (olipa etunimi mikä hyvänsä) on merkki jostain muusta kuin pelkästä komeudesta. Silti ovat hienoja tulkintoja molemmat, tietenkin. Ai niin, ärsytyksen syy on ulkomusiikillinen juttu, joten antaa sen olla.
Tommi,
Tuota etsiskellessäni tuubista jäin ihmettelemään sitä määrää, mitä Clapton on tehnyt covereita näistä vanhoista perusblueseista. Sillei se visii on opetellut.
Ihan kohtuullisen hyvin opeteltu 🙂
Kahdella oolla, varmuuden vuoksi.
Niin oli, kohtuullisen hyvin! Toommi kahdella oolla tänään 😉 Tosin tuo pikkukuva paljastaa sinut 😉
Olin itsekin suunnitellut sunnuntaina meneväni peruslähteille, eli bluesiin, mutta päädyin sitten muuhun. Taitavaa taitavaa on Kingin laulu ja kitarointi, mutta mä en jaksa bluesurkuja..
Tommi, olisihan freddie voinut tietty esiintyä omalla nimellään Fred Christon, mutta oliskohan se napannut nimen suosikeiltaan Albertilta ja B.B:ltä? Ei nimi jne. (ja joo, lunttasin Wikipediasta)
Hyvin luntattu, Tuima 🙂
No, vuoroin soitellaan näitä.
Ihan kuin oisit Lepis pyytämättä tarjonnut “vitosen” (gimme five).
Kaikkiin kysymyksiin vastaan Kyllä, niihinkin joita ei esitetetty varsinaisesti. Kiitos mahtavista biisestä.
Hirlii,
No nyt oli arvoituksellinen kommentti. Oletko lähdössä jonnekin?
Ei, en ole lähdössä omasta enkä läheisteni elämästä. Tuli tunne että biisit antoivat minulle paljon, juuri nyt, ja miksi, se ei kuulu tänne… 😉
Hirlii,
Ajattelin, että olet lähdössä matkoille ja vieläpä tuonne ‘Villiin Länteen’ 😉
Pingback: Sunday classic – 050910 « Parallel Lines