‘Viikonlopun väri’

Irwikissi on kesästä saakka julkaissut ‘viikonlopun värin‘ ja nopeasti lähdin seuraamaan perässä. Valokuvien aiheisiin tarkoitetut väriteemat ovat olleet piristäviä ja se on tuonut uutta iloa postailuihin. Tuonne Strechyardin puolelle olen niitä pääsääntöisesti postaillut, toisinaan myös Backyard Beauties -blogiin. En ole erityisesti lähtenyt kuvaamaan tiettyä väriä, vaan olen kaivellut kuvakansioista sopivan aina viikonlopun teeman mukaisesti. Tällä kertaa tein poikkeuksen ja kuvasin sitä myös päivän kuvaan, sillä vihreä osoittautui yllättävän vaikeaksi väriksi löytää kansioistani muussa muodossa kuin kukkakuvien lehdissä. Sitä oli myös vaikeaa löytää kuvattavaksi aivan lähietäisyydeltä, mutta onneksi olemme siirtymässä pimenevien iltojen myötä kynttiläaikaan: