Pink Noise

Pääsin eilen kokemaan sellaisen musiikillisen ilotulituksen, että minusta tuli Fork yhtyeen fani yhdellä istumalla. Susupetal raahasi mukanaan, läpi tuulen ja tuiskun, Aleksanterin teatterissa järjestettyyn Svenska Teaternin esitykseen nimeltään ‘Pink Noise‘. Jostain rockmusikkaalista tuo puhui lippujen osto vaiheessa ja himpun verran taisin aluksi hannata vastaan ruotsinkieliseen teatteriin menoa tällaisena kielivammaisena. Esitys oli 99% englanniksi, 1% ruotsiksi ja 1% suomeksi, joten selvisin hengissä.

– Pink Noise –

Kyseessä ei kuitenkaan ollut aivan tyylipuhdas rock-musikaali, vaan täysimittainen rock-konsertti ‘a cappella‘-tyylillä vedettynä. Shown tyylilajia on muulla tavoin vaikea määritellä, se oli Rock! Fork esitti kahden tunnin aikana huikean määrän soittolistoilta tunnettuja biisejä aikajanalla 1960 -luvulta tähän päivään. Klassikkokamaa edusti The Beatlesin ‘Hey Jude’ ja tätä päivää Lady GaganPoker Face’. Väliin mahtui useita suuria hittejä vuosien varrelta.

Fork on Helsinkiläinen neljän hengen ‘yhtye’, jossa esiintyvät Anna Asunta, Mia Hafrén, Kasper Ramström ja Jonte Ramsten. Viidentenä jäsenenä mukana on äänimies Gregory Maisse, mutta häntä emme nähneet, saatoimme vain ihailla äänipöydän taituruutta. Yhtye on perustettu 90-luvun loppupuolella ja repertuaari on kokonaisuudessaan a cappelaa. Eikä mitä tahansa kappelilaulantaa, vaan aivan uudelle tasolle vietyä. Saatoit kuulla kaikki alkuperäisten biisien instrumentit esityksen aikana livenä noiden neljän äänivarannoista (paitsi pianot). Huikeaa esiintymistaitoa, sillä esimerkiksi Black Sabbathin Paranoidin lähdettyä käyntiin tuntui kuin olisi ollut tuon bändin konsertissa. The Queenin Bohemian Rhapsodyn aikana kylmät väreet menivät pitkin selkäpiirtäni ja taisipa kyynel nousta silmäkulmaan, sillä niin se kuulosti kuin Freddie Mercury olisi noussut haudasta esiintymään.

Show oli höystetty viihdyttävästi vitseillä ja yleisön laulattamisella sekä yhtyeen jäsenten lapsuuden tarinoilla. Helsingin Sanomien Otto Talvio on kirjoittanut tästä showsta seuraavaa arvioinnissaan:

Ironia, sekä itseironia että huvittunut näkökulma rockiin ja tähtikulttiin, onkin koko huikaisevan hienosti toteutetun viihdepaketin kantava ajatus. Varsinaista juonta encoreineen 18 kappaleen show’ssa ei ole edes siteeksi. Se ei haittaa, koska kyse ei ole musikaalista, vaan yhtyeen näkemyksen mukaan rockkonsertista. Show’ta voisi varmaan kuvailla rockia imitoivaksi viihteeksi. Lähde HS 16.5.2009

Visuaalisesti show oli myös erittäin antoisa. Esiintymislavalla oli ainoastaan valtava valkokangas, jonne heijaistuva geomerisistä kuvioista heijastuva grafiikka oli mieluinen silmilleni. Tuon vanhan teatterin ja modernin video- ja valoshown sekä musiikillisen annin luoma kontrasti oli vaikuttava. Visualistille siis täyden nautinnon paketti. Poikeuksellista oli myös yleisön valtava innostus ja eläytyminen esitykseen. Suomalaiskansallinen tapa istua jäykkänä maailman megastarojen konserteissa ja hillitysti taputtaminen olivat tipotiessään tuossa esityksessä. Toki Fork kannusti yleisöä mukaan pitkin matkaa, mutta innostus ei jäänyt ainoastaan noihin hetkiin.

Etukäteen en ollut tietoinen Forkista tai tästä showsta ja hyvä niin. YouTuben pienissä videoissa yhtye ei pääse oikeuksiinsa. Tässä kuitenkin makupalana :

– I Kissed A Girl – (original by Kate Perry)

– Viva La Vida – (original by Goldplay)

Edelliset kaksi videota ovat Pink Noise showsta ja sen harjoituksista. Seuraava on vanhempaa tuotantoa. Näissä videoissa esiintyvä vaalea hiuksinen nainen on yhtyeen jättänyt Mia Renwall.

– Bohemian Rhapsody – (original by The Queen)

Ai niin, se yhden prosentin ruotsinkielinen vitsi täytyy vielä kysyä Susupetalilta. Kai se oli aika hyvä, kun sitä nauratti niin kovin 😉

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ (viisi sydäntä = super show)

YLE:n esittelyvideo Forkista löytyy tästä linkistä. Menkää katsomaan livesti!!!

Näihin on vielä lippuja saatavilla:

17 comments on “Pink Noise

  1. WOW, musta tais tulla fani tän postauksen perusteella. Mulla meni kylmänväreet pelkästään lukemalla tota biisilistaa. Erityisesti tekis mieli kuulla a capella versio Paranoidista. Kiitos tästä tietoiskusta, en jää nyt ihan pimentoon suomen musiikkielämästä. 😉

    • Itkis,
      Justiinsa! Tällä hetkellä radiossa soi tuo Coldplayn Viva La Vida ja piti oikein höristää korviaan onko se alkuperäinen vaiko joko Fork on saanut radiosoittoa. Alkuperäinen oli.

  2. Fork on rautaa, taidoiltaan aivan huikea ryhmä. Viihteen ammattilaisia sanan painavimmassa merkityksessä.

    Tämä linkki ei millään tavoin liity kokemaasi konserttiin, haluanpahan vain ilahduttaa sinua. Toinen herroista on todellinen pro, Paul McCartney, toinen viihdesaran ammattilainen Jimmy Fallon. Yhdessä he esittävät laulun Scrambled Eggs, jossa on perin tuttu sävel… 😉

    —> http://laughingsquid.com/paul-mccartney-and-jimmy-fallon-sing-scrambled-eggs/

  3. Jossain oonkin tuosta Forkista jo aiemmin kuullut ja nyt taas palautui mieleen. Harmi ettei noi kierrokset yleensä riitä Vaasaan asti…

    Bohemianista opin hauskaa lisätietoa, kun tuli engl.keskustelutunnilla puheeksi Kenny Everett, niin ope mainitti että se on soittanut ensimmäisenä radiossa tämän kappaleen. Monta päivää ennen julkistusta ja sai haukut levy-yhtiöltä. 🙂 Oli eka monta kertaa soittanut muutaman sekunnin alusta kiusana ja sitte lopuksi ku porukat puhelimes vonkui lisää, niin sanonu että what the hell… Asialle oli kai ollut bändin epävirallinen lupa, kun tunsi ne. Heh.

  4. Nimi on minullekin tullut eteen aiemmin, mutta olen ollut ihan pihalla mikä ihmeen FORK, nythän se tuli selväksi. 😉 Melkoista tulitusta! Kiitos valistuksesta 🙂

  5. Kuulostaapa mielenkiintoiselta! Ja kiva kun pistit noita videoita tuonne,mielenkiintoista ja olisi varmaankin ollut mukava olla tuota katsomassa.
    Hieno pinkki kuva!

  6. Pingback: Kohti joulua kabareetanssin askelin « Viides rooli

Leave a reply to lepis Cancel reply