Sunday Classic – 300111

Tänään olen tasapainoitellut kahden Billy Joelin biisin välillä ja päädyin tähän:

– The River of Dreams –

The River of Dreams‘ löytyy Billy Joelin viimeiseltä pop-albumilta vuodelta 1993. Sanoitus on varsin syvällinen, itsensä etsimistä ja itsensä löytämistä. Sävellys taas gospel-vaikutteinen. Paljon on kappaleesta keskustelua käyty, onko se hengellinen vai ei. No, sanoitus puhukoon puolestaan ja se taitaa aueta meille kaikille erilaisena. Tänään se muistuttaa, että pitää olla armollinen myös itselleen. Meidän kaikkien.

Tämän päivän klasari on omistettu vuoden vaihteessa Tampereelle muuttaneelle rakkaalle ystävälle.

Se vieras sika!

Viikolla sattui silmään tämä uutisointi tutkimuksesta, jossa todettiin ettei maanantai olisikaan viikon kamalin työpäivä:

Brittitutkimus on ottanut selvää, mitkä asiat käyvät ihmisten psyykeen päälle.

Tutkimukseen osallistui 3000 18-45 -vuotiasta toimistotyöntekijää, joiden antamien tietojen perusteella paljastui, että juuri työ on suurin stressin aiheuttaja heidän elämässään.

Kiinnostavana yksityiskohtana tuli ilmi, että paljon parjattu maanantai ei olekaan viikon pensein työpäivä. Vielä stressaavampaa on olla töissä tiistaina aamupäivällä.

Suurin osa työntekijöistä oli sitä mieltä, että maanantaisin aletaan vasta käynnistellä koneita, ja ennemmin keskustellaan viikonlopun tapahtumista kuin tehtäisiin varsinaisia töitä.

Tiistaisin todellisuus kuitenkin iskee kasvoille, kun maanantaina tekemättä jätetyt työtehtävät on lopulta aika ottaa työn alle.

Tutkimusta johtanut Michael Page on huolissaan työntekijöiden stressin määrästä.

– On huolestuttavaa, kuinka moni työntekijä tuntee työssään painetta. Painetta tulee työnantajan, asiakkaiden ja muiden työntekijöiden suunnalta.

Tämän takia pienetkin ongelmat, vaikkapa tietokoneen kanssa, aiheuttavat kohtuutonta päänvaivaa työntekijälle.

Pagen mukaan on kuitenkin lohdullista huomata, että ihmiset tiedostavat nämä ongelmat.

– Osa työpaikallaan huonosti voivista ihmisistä on tehnyt uudenvuodenlupauksen mukavamman työpaikan etsimisestä, kertoo Page positiivisista asianhaaroista.

Lähde: Iltasanomat

Allekirjoitan tuon täysin joiltain osin. Maanantai ei ole kuitenkaan käynnistelyvaihe, meillä ainakin mennään täysillä alusta saakka.  Tiistait tuntuvat olevan aina täynnä kaaosta ja jos jokin asia on mennäkseen pieleen, niin se tuntuu tapahtuvan tiistaisin. Keskiviikot ja torstait seilataan jo tasaisemmassa virrassa. Pahin päivä minulle on henkilökohtaisesti on perjantai. Odotus työviikon päättymisestä peittyy megaväsymykseen ja siinä samalla menee nautinto viikonlopun saapumisesta. Usein myös perjantaiset palaverit ovat jostain hornan tuutista kotoisin.

– vieras sika (by Morgan) –

Tänään meikäläistä vietiin kyllä kuin vierasta sikaa ja sen verran koville ottaa, että voi tovi mennä ennenkuin saan sen toisen posken käännettyä. Puhalluttaa, mutta onneksi kuitenkin oli perjantai!

Sunday Classic – 230111

Hyvää sunnuntaita!

Tänään kurkistetaan todella kauas Yle:n arkistoihin, kai. Videomateriaali näyttää paljastavan poikien käyneen esiintymässä täällä tuupissa jo 60-luvulla. Päivän biisi on varmasti sellainen miesten laulu, mutta mitäpä se haittaa. Saatan myös olla väärässä. Moni kakku päältä kaunis ja niin edelleen.

– I’m a Man –

The Spencer Davis Group levytti tämän hittibiisin vuonna 1967 ja se oli itse asiassa singlen B-puoli. Biisin ovat kirjoittaneet Steve Winwood ja Jimmy Miller. The Spencer Davis Group vaikutti tuolloin 60-luvun puolen välin hujakoilla ja kotoisin se on Englannista. Wikipedian mukaan bändi olisi jälleen toiminnassa.

Pitkästä aikaa -tulppaaneja

Pitkästä aikaa

Hiljaiseloa tämän blogin tiimoilta on nyt jatkunut varsin pitkään. Tuossa jokin aika sitten kirjoittelin keräilytaloudessa elämisestä ja puuskasta tyhjennellä nurkkia. Puuska on jatkunut. Viime aikoina se on keskittynyt enemmän tuonne pään sisään ja prosessi etenee verkkaisesti. Hätäileminen ei johda mihinkään, joten annan sen kulkea eteenpäin omaa vauhtiaan tutkiskellen, pysähdellen ja pohtien. Ulos lentää sieltäkin kaikkea tarpeetonta. Uutta on myös tullut tilalle. Olen nimittäin lukenut viime viikkoina varmasti enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Maltillisesti sitäkin, pienin annoksin ja ajatuksella. Jotain on myös kääntynyt uuteen asentoon, mutta siitä en vielä uskalla puuskahtaa ennenkuin olen varma asiasta. Elämme mielenkiintoisia aikoja, luulisin.

– tulppaani-aika –

Voisiko tämä nyt oikeasti olla vanhan maalin putoilemista ja tuoreiden terälehtien putkahtamista esiin? Huolta ja murhetta on mahtunut kuluneisiin viikkoihin, pienet onnistumiset ovat kannatelleet eteenpäin. Siellä töissäkin vaikuttaisi siltä, että jopa yleisellä tasolla ollaan huomattu työväen uupuminen (meitä on useita) ja esimiehet ovat alkaneet etsimään ratkaisuja. Asia, joka vielä syksyllä ei olisi tullut kuuloonkaan. Eletään toivossa.

Mukavaa tulppaaniaikaa kaikille!

Sunday Classic – 160111

Tällä viikolla on tullut kuunneltua paljon oman musiikkihyllyn antia. Pitkästä aikaa tullut oikein kuuntelmalla kuunneltua, niin soundeja kuin sanoituksia. Siltä nousi päivän klassikoksi tämä hilpeähköllä sävelmällä verhoiltu, sanomaltaan koskettava biisi:

– (What’s So Funny ‘Bout) Peace, Love and Understanding –

‘(Whatäs So Funny ‘Bout’) Peace, Love and Understanding’ on Nick Lowen käsialaa vuodelta 1970. Alkuperäisen version voit käydä kuuntelemassa tästä linkistä YouTubessa. Esimmäisen kerran se julkaistiin vuonna 1974 ilmestyneellä Brinsley Schwarzin albumilla ‘The New Favourites of Brinsley Schwarz‘. Brinsley Schwarz oli Nick Lowen ensimmäinen bändi, joka vaikutti briteissä 60-luvun loppupuolelta 70-luvun puoleen väliin. Kappaleen tunnetuimman version, ja levyhyllystäni löytyvän, on tehnyt Elvis Costello vuonna 1979. Biisi on myöhemmin kuultu hittileffa ‘The Bodyguardin‘ sound tracillä Curtis Stigersin versioimana. Mielenkiintoinen tarina tarinan kulku tälläkin biisillä, sillä Elvis Costello ja The Attractions levytti kappaleen Nick Lowen ‘American Squirm‘ -singlen B-puolelle ja biisin muodostuessa hitiksi, se lisättiin Costellon ‘Armed Forces‘ -albumin jenkkiversioon. Eniten näistä kaikista levytyksistä pidän tästä Costellon versiosta, tietenkin!

Tässä herkässä konserttitaltioinnissa herrat esittävät kappaleen yhdessä:

Sunday Classic – 090111

Viikolla tuli selailtua erinäköisiä soittolistoja tehdessäni kuvaa ‘One‘ BLOGitsen Digital Fun Challenge -haasteeseen. Kuva koostuu ainoastaan pop-listojen biiseistä, joten tänään olkoon vuorossa viime vuoden paras rockbiisi ameriikan malliin. Toki tämä on vain minun mielipide viime vuoden rockbiisien ykkösistä valittuna.

– Your Decision –

Your Decision‘ on Alice in Chains -bändin vuonna 2009 ilmestyneeltä ‘Black Gives Way to Blue‘ -albumilta ja se roikkui jenkkien listakärjessä alkuvuodesta 2010 peräti kahdeksan viikkoa. Alice in Chains on Seatlelainen rock bändi ja perustettu jo vuonna 1987. Bändi piti pitkän paussin albumien julkaisujen suhteen, peräti 14 vuotta, sen alkuperäisen vokalistin, Layne Staleyn, menehdyttyä huumeisiin. Uusimmalla albumilla kuullaan uuden miehen, William DuVallin, laulantaa yhdessä bändin kantavan voiman, Jerry Cantrellin, kera. Cantrell on myös kirjoittanut tämän päivän klassikon. Albumin sanotaan olevan tribuutti Staleylle ja myös tässä biisissä puhutaan kivun ja elämän valitsemisesta.

Nippelitietoa: Päivän biisillä ja viime viikkoisella klassikolla on yhteistä Stanley Kubrik. Tässä videossa on viittauksia myös tuohon ‘Eyes Wide Shut‘ filmiin, kuten myös ‘Hohtoon‘.

Lähde: Billboard (magazine) Sieltä löytyy muuten aivan mielettömän upea Archive, josta löydät kaikki vanhat lehdet luettavaksesi.

Bonusbiisi:

Rolling Stone Magazine tykkää, että tämä Kanye Westin biisi hänen pienoiselokuvastaan, Runaway, oli vuoden 2010. Täältä näet sen kokonaisuudessaan (kesto 35 minuuttia). Kannattaa katsoa.

Keräilytalous

Meikäläinen on tämän uupumuksen myötä alkanut elämään jossain ihmeellisessä keräilytaloudessa. Tuohon päätelmään tulin tässä tehdessäni suursiivousta. Kaapit pullottavat tavaraa, joiden olemassa oloa en edes muistanut. Tuntuu kuin olisin viimeisen vuoden ajan laittanut ‘asioita’ hyllylle odottamaan sitä päivää kun taas jaksaa. Siitä tulee taas jatkoajatus, että mitä ihmettä olen touhunnut vai olenko touhunnut mitään. Kaapeista päätellen lopputulos on, että en mitään.

Luonteeltani olen aina ollut jonkin sortin hamstraaja. Sitä elää harhaluulossa, että jotain aivan käyttämättömäksi jäänyttä tarviketta saattaa vielä tarvita. Siihen kyllä on hyvänä vastapainona se, että en ole intohimoinen shoppailija. Mutta silti niitä lankeemuksia tulee. Suurinta ärsytystä herättää tällä hetkellä lehdet. Vuosi tai pari on mennyt etten ole pystynyt lukemaan ja nyt joka kolo pullistelee lukemattomia lehtiä. Ja eihän niitä voi heittää menemään ennen kuin ne on luettu, onhan niistä maksettu. Lehtitilaukset taitavat olla tapa jostain menneiltä ajoilta, jolloin tiedon saanti oli hitaampaa kuin nykyisin. Naisten lehtiä en ole koskaan oikein harrastanut, mutta kaiken maailman urheilu-, sisustus-, tietotekniikka- ja puutarhalehdet ovat olleet lukulistoilla. Tänään pistin kaikki lehtitilaukset päättymään maksukauden loppuun. Aion myös olla tiukkana lehtimyyjille niin kauan kuin nuo lukemattomat lehdet täällä notkuvat. Aivan totaaliseen lehdettömyyteen en kuitenkaan pääse, sillä kylkiäisinä tulevia lehtiä vielä tulee tippumaan luukusta, kuten Pirkka-lehti, yksi ammattilehti ja Golf-lehti. Automerkkikin muistaa muutaman kerran vuodessa ja eikös Itellakin lähetä jonkin sortin mainoslehden silloin tällöin. No, Pirkassa on kivoja niksejä ja Golf-lehdestä voin ihailla kauniita nurmikoita, joten ei tarvitse erillisiä puutarhalehtiä.

Toinen kompastuskivi, ja tilan viejiä, näyttävät olevan käsityölangat. Niitä olisi useampaan villapaitaa, kun joku vain kutoisi pois. Tilannetta pahentaa se, että lankakaupasta ei pääse ulos ilman muutamaa kerää jotain ihanuutta. Viime viikolla menin ostamaan muutaman napin ja tulin pois mukanani muutama lankakerä, jotka näkyvät tuossa yläkuvassa. Kutominen on varmasti jäänyt yksinkertaisesti siitä syystä, että en katso telkkari enää.

Kaappien tilanne ei ole riistäytynyt aivan vallattomaksi, sillä viimeisten viikkojen aikana olen lukenut ja kutonut yhden villapaidan sekä sukat. Toivoa tyhjemmistä kaapeista taitaa olla. Ja kertooko tämä myös siitä, että uupumus alkaa pikkuhiljaa myös kääntyä voiton puolelle. Toivotaan niin. Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole tällaisella tolalla kuin tästä linkistä pääset katsomaan.

Edit klo 15:58

Olikohan se sittenkin niin päin, että se uupumus pääsi vallalle kun en antanut itselleni aikaa tehdä näitä pieniä asioita, joista suuresti nautin?

Strawberry Pie

WordPressiltä tuli postia, josta ilahduin suunnattomasti. Viime vuoden tilastojen yhteenveto. Ihan oli mukavat taulukot ja wow-indeksillä mennään, ei siinä mitään. Loppuun laittoivat vain vihjeeksi jatkaa postauksia eniten sivuilleni kävijöitä tuoneilla aiheilla. Sunnuntaiklassikot olivat tietysti ykkösenä, mutta sen jälkeen oli nimittäin päässyt käymään niin, että porukka on lukenut viime vuonna eniten toissavuoden postauksista tätä yhden ruokakuvan sisältävää postausta. Tuota sateenkaarikakkua en ole suuresta suosiosta huolimatta koskaan toteuttanut, kun en osaa puolentoistavuoden asumisen jälkeen vielä käyttää keittiöni uunia. Ei kai tässä sitten muu auta kuin palata Lepiksen kauhukeittiöön, mutta aloitetaan nämä ruokapostaukset uudelleen jostain helposta.

Twice Burned Strawberry Pie – Kahdesti poltettu Mansikkapiirakka

Pohja:

  • Se tavallinen (Lepiksen salaisen raparperipiirakan pohja)

Täyte:

  • JÄISIÄ Lidlin pakastemansikoita
  • Rasvatonta kermaviilia 1 prk
  • Vanilliinisokeria 1 rkl
  • Hunajaa 0,5 dl
  • Kananmunia 2 kpl

Levitä pohja voidellulle piirakkavuoalle, muista taiteilla reunat. Lisää mansikat ja kaada päälle hyvin vatkattu kermaviilimössö. Paista sopivassa lämmössä sopivan ajan.

Leikkaa palaneet reunat pois.

Jatka paistamista. Unohda piirakka uuniin kunnes mansikat ovat sopivasti mustuneita.

Tarjoile, jos uskallat!

Sunday Classic – 020111

Suklaakonvehdit kera täyteläisen punaviinin makuyhdistelmä tulee huulille kuunnellessa tämän päivän klassikkoa. Valitettavasti tästä huushollista ei löydy makuhermoille täytettä, joten nautiskellaan kuuloaistin varassa, silmät kiinni maistellen:

– Baby Did a Bad, Bad Thing –

Chris Isaak teki vuonna 1995 albumin, Forever Blue, jolta tämä ‘Baby Did a Bad, Bad Thing‘ on lohkaistu. Se on kuultu myös Stanley KubrickinEyes Wide Shut‘ elokuvassa. Radiosoittoa se on saanut meillä aikoinaan jonkin verran, mutta mitään suurta hittiä siitä ei tullut. Ei ainakaan täällä päin, Australiassa se olikin sitten jo aivan toinen juttu. Suurimman huomion on saanut tämän biisin video, joka taisi noina aikoina olla hieman liian paljastava. Voit käydä katsomassa videon tästä linkistä, soundikin on jonkin verran erilainen verrattuna tuohon live-äänitykseen.

Enjoy!