Keräilytalous

Meikäläinen on tämän uupumuksen myötä alkanut elämään jossain ihmeellisessä keräilytaloudessa. Tuohon päätelmään tulin tässä tehdessäni suursiivousta. Kaapit pullottavat tavaraa, joiden olemassa oloa en edes muistanut. Tuntuu kuin olisin viimeisen vuoden ajan laittanut ‘asioita’ hyllylle odottamaan sitä päivää kun taas jaksaa. Siitä tulee taas jatkoajatus, että mitä ihmettä olen touhunnut vai olenko touhunnut mitään. Kaapeista päätellen lopputulos on, että en mitään.

Luonteeltani olen aina ollut jonkin sortin hamstraaja. Sitä elää harhaluulossa, että jotain aivan käyttämättömäksi jäänyttä tarviketta saattaa vielä tarvita. Siihen kyllä on hyvänä vastapainona se, että en ole intohimoinen shoppailija. Mutta silti niitä lankeemuksia tulee. Suurinta ärsytystä herättää tällä hetkellä lehdet. Vuosi tai pari on mennyt etten ole pystynyt lukemaan ja nyt joka kolo pullistelee lukemattomia lehtiä. Ja eihän niitä voi heittää menemään ennen kuin ne on luettu, onhan niistä maksettu. Lehtitilaukset taitavat olla tapa jostain menneiltä ajoilta, jolloin tiedon saanti oli hitaampaa kuin nykyisin. Naisten lehtiä en ole koskaan oikein harrastanut, mutta kaiken maailman urheilu-, sisustus-, tietotekniikka- ja puutarhalehdet ovat olleet lukulistoilla. Tänään pistin kaikki lehtitilaukset päättymään maksukauden loppuun. Aion myös olla tiukkana lehtimyyjille niin kauan kuin nuo lukemattomat lehdet täällä notkuvat. Aivan totaaliseen lehdettömyyteen en kuitenkaan pääse, sillä kylkiäisinä tulevia lehtiä vielä tulee tippumaan luukusta, kuten Pirkka-lehti, yksi ammattilehti ja Golf-lehti. Automerkkikin muistaa muutaman kerran vuodessa ja eikös Itellakin lähetä jonkin sortin mainoslehden silloin tällöin. No, Pirkassa on kivoja niksejä ja Golf-lehdestä voin ihailla kauniita nurmikoita, joten ei tarvitse erillisiä puutarhalehtiä.

Toinen kompastuskivi, ja tilan viejiä, näyttävät olevan käsityölangat. Niitä olisi useampaan villapaitaa, kun joku vain kutoisi pois. Tilannetta pahentaa se, että lankakaupasta ei pääse ulos ilman muutamaa kerää jotain ihanuutta. Viime viikolla menin ostamaan muutaman napin ja tulin pois mukanani muutama lankakerä, jotka näkyvät tuossa yläkuvassa. Kutominen on varmasti jäänyt yksinkertaisesti siitä syystä, että en katso telkkari enää.

Kaappien tilanne ei ole riistäytynyt aivan vallattomaksi, sillä viimeisten viikkojen aikana olen lukenut ja kutonut yhden villapaidan sekä sukat. Toivoa tyhjemmistä kaapeista taitaa olla. Ja kertooko tämä myös siitä, että uupumus alkaa pikkuhiljaa myös kääntyä voiton puolelle. Toivotaan niin. Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole tällaisella tolalla kuin tästä linkistä pääset katsomaan.

Edit klo 15:58

Olikohan se sittenkin niin päin, että se uupumus pääsi vallalle kun en antanut itselleni aikaa tehdä näitä pieniä asioita, joista suuresti nautin?

28 comments on “Keräilytalous

  1. Mulla oli pari vuotta sitten kun pakkasin Suomen kodin tavaroita niin ihmeellisen paljon tavaroita,joita en koskaan edes käyttänyt! Olin hankkinut paljon tavaraa verukkeella “sitten joskus” Ja koska en voinut kaikkea tänne lähettää,ja halusin lähettää mahdollisimman pienen kontin,niin hirveästi tavaraa meni kyllä sellaisiin paikkoihin,jotka tavaraa ottaa. Lehtiä oli mullakin,nimittäin yli 10 vuoden vuosikerrat Vanity Fairia,ja ihan koski luopua niistä,mutta oli pakki. Sen jälkeen olen yrittänyt olla hamsraamatta tavaraa ,mutta kyllä sitä joskus tulee tehtyä,kaappitiloja onneksi on sen verran vähemmän kuin oli Helsingissä,joten ei sitä pysty kauheasti tekemään. Mullakin kerääntyy täällä lehtiä:tilaan täkäläistä päivälehteä ,jossa ihan kamalasti liitteitä,enkä millään voi heittää niitä pois,ellen ole lukenut.Niinpä pidän aina välillä viikon taukoja tilauksessa,ja luen pois vanhat liitteet……Kiva,että uupumus hieman helpottaa..

    • Yaealian,
      Olen saanut joskus satikutia muuton yhteydessä lukemattomien lehtien raahaamisesta paikasta toiseen😉 On se jännä juttu tuo ihmisen hamstrausvimma.

  2. Kun uupumus iskee kyntensä, sitä karsii niistä vapaa-ajan ihanista jutuista, jotta voimaa jäisi siihen pakolliseen eli työhön. Pikku hiljaa harrastukset jäävät, sillä on vain kerättävä voimia seuraavaa työpäivää varten.
    Tavallaanhan se on nurinkurista, sillä nuo omat jutut antavat myös sitä voimaa. Jostain syystä ei kuitenkaan pidä kiinni siitä, että harrastaa muutakin kuin työtä. Ajatus johonkin “kivaan” ryhtymisestä alkaa tuntua töläältä ja työltä ja niin siitä luopuu.

    Tuttu juttu. Ja suoraan sanoen ihan paska juttu, että viimeiset voimansa uhraa työn alttarille.

    Minä olen kirja-,levy-lanka-, dvd- ja helmifriikki. Lehtiä en ole koskaan tilannut, ne todellakin jäävät lukematta tänä nettiaikana.

    Ihania lankoja…ei, ei! Käsitöiden tekeminen tuntuu kyllä vaativan telkkarin katselemista, yleensä katson dvd-leffoja, kun virkkuuukoukku suhii sormissa.

    • Susupetal,
      Tälläisina päivinä sitä tuntee itsensä suorastaan hölmöksi, että on antanut tilanteen valua niin pahaksi. Mutta, eihän se oma vika loppupeleissä kuitenkaan ole. Ei ainakaan kaikki. No, jospa se tästä sitä mukaan kun kaapit tyhjenevät. Sitten kun kynä pysyy jälleen käsissä, niin tietää olevansa tervehtynyt.

      Nuo langat ovat käsin värjättyjä Perulaisia lankoja. Kertakaikkisen ihania. Ja pehmeitä.

  3. Omat jutut ovat tosiaan niitä, joihin pitäisi tarrata kiinni, mutta yleensä niistä tulee karsittua. Mutta onnistuisiko vartin nipistäminen joka päivä omille harrastuksille? Tai edes kymmenen minuuttia? Kaappien täyttyminen tavaroilla, joita ei muista on kiusallisen tuttua…

    Tähän videoklippiin törmäsin tuubissa, ajattelin heti että voisit olla kiinnostunut, ellet jo tiedäkin sitä:

    • Kiitos Tuima,
      Huikeaa kamaa! Historian havinaa parhaimmillaan. Tuo on Bolanin kuolinvuonna kuvattu. Surullista.
      Miehethän eivät olleet mitään parhaita kaveruksia, kun kilpailu tuolla glam-rintamalla oli niin kovaa. Oikeasti Bowie kuitenkin fanitti Bolania ja olisi halunnut olla enemmänkin tekemisissä, mutta Bolan oli hieman nihkeä. No, kai niillä oli hauskaa kuitenkin ja tulihan sieltä sitten The Prettiest Star ulos:

      • Meillähän meni sitten ajatukset samoille urille – olin jo valinnut Prettiest starin klassikkosoittoon. Niin hieno biisi.

  4. Mä oon ihan samanlainen, ihme hamsteri, enkä millään edes raaskis tehdä materiaaleista mitään, aina ajattelen, että tulee vielä parempi idea. Mä alotan projekteja, mutta ne jää samasta syystä kesken. Keskeneräiset projektit nurkissa on tosi ärsyttäviä.

    Mulle oli Suomen kotiin kertynyt aivan mahdottomat määrät rompetta. Mutta kaikesta pystyin luopumaan. Tuntu ihanalta, kun koko omaisuus mahtu matkalaukkuun…no uutta on ruvennut uhkaavasti kertymään.

    Ja toi uupumus on niin tuttua, ajauduin itse niin vakavaan työuupumukseen, että siitä toipuminen kesti 1.5 vuotta, vasta sitten uskalsin ruveta ajattelemaan, että ehkä mä pikku hiljaa voisin ajatella tekeväni jotain työtä. Nyt mä olen taas päässyt kiinni hommiin, mutta kokemuksesta viisastuneena en enää aja itseäni piippuun. Pysähdyn täysin, kun huomaan, että ajatukset laukkaa ja itse pyörin ympyrää. Ennen pistin vaan lisää pökköä pesään ja koitin väkisin rutistaa itsestäni enemmän.

    Paras rentoutusta on se, kun saa sen levottoman mielen rauhottumaan.

    • Itkis,
      Onneksi en edes pääse niin pitkälle, että aloittaisin mitään😉 Toisaalta sekin ärsyttää. Ideat lentävät taivaan tuuliin.
      Niin, kauan siihen toipumiseen menee. Sen tiedän. Mutta nyt on ehkä jo pientä toivoa, kun vanhat asiat alkavat pikkuisen maittamaan. Aika näyttää, miten ämmän käy.

  5. Lehtien siivoamisen tein ennen joulua ja että on nyt mukava, kun niitä on vasta kovin vähän. Pitää vain ajoissa kuljettaa keräykseen ettei pääse ryöstäytymään isoiksi kasoiksi.
    Minua odottaa sekä vaatehuone että kodinhoitohuone, ne ovat taas rempallaan. Vuosi siinä menee ja sitten taas pitää nekin siivota.

    Kyllä tuollainen tavarajärjestely ja turhan karsiminen on terapeuttista ja selkiinnyttää kummasti mieltä.

  6. Joopas. Pitäisi varmaan muuttaa usein niin ei tulisi hamstrattua, tai ainakin pääsisi välillä eroon niistä sitten-joskus -projekteista. Tai sitten pitäisi katkaista nettiyhteys vähäksi aikaa, kummasti löytyisi aikaa ja sen kulumiseksi olisi pakko nyhjätäkin jotain. Mutta taitaa käydä niin, että ainoa perintö jälkipolville tulee meillä olemaan kaapillinen kankaanpaloja ja kuivuneita maaleja. Motivaatio tyystin kadoksissa.
    Mukava kuulla, että aikaa ja jaksamista alkaa riittää muuhunkin kuin työhöntyöhöntyöhön. Upeita värejäkin olet löytynyt!

    • Sirokko,
      Minähän muutan usein! Jäähän meistä pitkä rivi bittejä jälkipolville…😉 No, nettiyhteyttä ei kai kokonaan voi katkaista, mutta vähentää sen käyttöä voi.
      Nuo värit hyppäsivät sieltä alahyllystä ilokseni. En vain ole keksinyt vielä mitä tuosta tekisin.

  7. Pingback: Laulukirjan ensimmäinen kappale « SusuPetal

  8. Komppaan Sirokkoa,
    olen opetellut pitamaan lapparin kiinni. Muuten en saa mitaan aikaiseksi.

    Aloitin taalla Casassa kamojen raivauksen. En aio ottaa mukaan yhtaan vajaata rasvapurkkia tai tavaraa mita ei oikeasti tarvitse.
    Meikit ja kaikenlaiset hygieniatuotteet on lapikayty – yksi muovikassillinen kertyi roskiin.
    Teen kaiken arsyttavan pienen tavaran lapikaymisen nyt kun on viela hyvin aikaa. Loppua kohti kayn isojen ja helppojen tavaroiden kuten vaatteiden kimppuun.
    Luulen oman hamstraamiseni olevan aitini peruja. Hanella vasta kamaa onkin!
    Lehtitilaukset onneksi lopetin jo vuosia sitten. Saan mutsilta kaikenlaista luettavaa kun kayn Suomessa.
    Nyt kun han itse on muuttamassa…voi, voi mika urakka kun han ei raskisi mistaan luopua.
    Meilla ihmisilla on tavaraan kummallinen tunneside. Ei tavara mitaan tunne.🙂

    Loysin netista hyvan vinkin: laita laatikkoon tavarat mita et tarvi. Sailyta vuosi. Jos et ole vuoteen laatikosta mitaan kaivannut, ala avaa sita vaan havita vuoden kuluttua.
    Tuon voisi tehda niin, etta laittaa vaikka yhteen boxiin vaatteita, toiseen koriste-esineita tms. jne. Sitten vuoden kuluttua tietaa mihin ne laatikot voi kierrattaa…tai sitten ne vasta aarteilta tuntuukin!🙂

    • BLOGitse,
      Äärettömän hyvä vinkki! Tosin täällä taitaa jo olla sellaisia laatikoita edellisen muuton jäljiltä. Koriste-esineitä en keräile ja sellainen lahjoiksi saatujen laatikko on jemmassa kellarikomerossa. Siis roskiin, en ole avannut sitä kahteen vuoteen. Vaatteet, no siinä pulma. Niitä ei voi heittää menemään (edes kirpparille) ennenkuin ne on loppu. Pari vuotta sitten vein muorille ison kasan ja en tiedä mitä tuo niillä teki.
      Eihän sulla muuten pitäisi olla hirveä urakka, eihän siitä nyt niin kauaa ole kun muutitte sinne Casaan…

      Pitäisiköhän ottaa se 100:n tavaran haaste vastaan? http://guynameddave.com/100-thing-challenge/

  9. Huh, itsekin pitkähkön uupumus/masennus -jakson kokeneena, tämä tuntuu niin tutulta. Kun kaikki paikat ertyvät täyteen kaikkea kummaa roinaa kun ei saa mitään tehtyä, ei jaksa eikä jotenkin osaa antaa tai viedä pois mitä ei tarvitse. Ei ole jotenkin kontrollia ympäristöönsä, kärry vetää hevosta.
    Nyttemmin kun olen jonkin aikaa jo alkanut voida paremmin ja pikkuhiljaa vähitellen vähän voimistunut, niin tavarasta on ollut ihana päästä eroon. Osan olen kantanut kylmästi Kierrätyskeskukseen. En jaksa alkaa myymään itse Kirppareilla jne., olisi aivan sietämätön vaiva. Siksi ennemmin annan pois ilmaiseksi, jos vain joku tarvitsee.
    Vieläkin tavaraa on ihan liikaa, ja haaveilen päivästä jolloin en omistaisi muuta kuin sen tarpeellisen. Sitä en tiedä tuleeko koskaan – mutta haaveillahan kyllä voi.

    Uupumus on kamala juttu. Se ei silti onneksi tarvitse olla mikään lopullinen tila. Tietysti nyt on helppo puhua ja silloin aikanaan hankalimmassa vaiheessa oli ihan toisin, mutta niin kummalta kuin se kuulostaakin niin itselläni uupumuksen läpikäynnistä oli kuitenkin ollut hirveästi positiivisia puolia. Nykyään suhtaudunkin omaan uupumushistoriaani jotenkin jonkinlaisella rakkaudella, tunnen että ilman sitä en oikeastaan olisi minä.
    Tsemppiä!!!

    • Voi Uuvana,
      Sinäkin! Olet siis joutunut käymään tämän helvetin läpi. Voi että. Nyt ymmärrän taas paremmin.
      Kiitos, kun kerroit ja kannustavasta kertomuksesta. Kyllä se tästä vielä.

  10. Meillä aikoinaan ennen maailmalla lähtöämme koulutuskurssilla painotettiin sitä, että jokaisella on oma tapansa rentoutua eikä siihen ole muiden syytä puuttua. Toinen ei pääse kirjakaupan ohi ostamatta, toinen ei lankakaupan ohi. Toinen kerää kiviä, toinen lehtiä….

    • Kiitos lohduttavasta kommentista, MM🙂
      Tuo on kyllä aivan totta. Sitten se vasta ahdistaa, kun se alkaa ahdistamaan itseään😉

  11. Voi että, samaa vikaa minulla. Tavaraa on ruvennut kertymään. Olen hiukan ottanut itseäni niskasta kiinni, kun olen sattumalta katsonut jonkun osan Nelosen 4D Himohamstraajia. Haaveilen kuten Uuvana, ettäkö omistais vain tarpeellisen, ei yhtään enempää. Olen ajatellut joka hiivatin siivouskerta (tosi harvoin kyllä) kerätä ylimääräistä pois ja viedä kierrätykseen ja/tai roskikseen. Mukavaa musaa soimaan ja samalla joku kaappi tai laatikko syyniin.

    • Aimarii,
      Ajattelin selvitä tästä pikkuhiljaa, systemaattisesti. Asia kerrallaan, muuten tulee hepuli. Säännöllisiä askelia eteenpäin ja roskikselle. Mahdottomiin ei kerralla pysty ja tämä tyhjennys olisi sellainen urakka😉

    • Yamaba,
      Sinä sentäs sait ne lehtipinot kierrätykseen! Upea suoritus. Toimimista pienesti pitäisi alkaa harjoittamaan.

  12. Uupumusta ja masennusta täälläkin. Esittelin parille sukulaisilleni työhuonettani ja he ihastelivat kangasvarastoja – ihania kankaita on kuin pikkukaupassa. Kun kerroin, että aina kun on ahdistanut, olen käynyt kangaskaupassa täydentämässä varastojani. Toinen sukulaisistani naurahti, että on sinua sitten ahdistanut usein. Ja näinhän se on ollut.

    Nykyään pystyn jo kiertämään kangaskaupat, sillä olen rakastunut omaan työhöni, mutta kankaistani en halua luopua. Myöskään käsityölehdistäni en luovu, vaikka niidenkin ostamista olen rajoittanut.

    Jaksan tosiaan jo intoilla työni vuoksi, mutta uupumus on jättänyt jälkensä. Haluan hellittää aina, kun alkaa muistuttaa liikaa entistä menoa. Onneksi nykyään käsityötkin maistuvat. Ehkä uskallan sanoa, että olen voiton puolella.

    Entistä parempaa aikaa meille kaikille uuvahtaneille. Kyllä elämä vielä tästä kirkastuu, uskon niin vakaasti.🙂

    • Celia,
      Joskus aikoinaan naureskelin muorille, kun se keräsi matonkuteita about viisi vuotta puhuen aina mitä hän sitten tekee kun aloittaa kutomisen. No, sitten alkoi kutominen ja loppua ei ole tullut. Toivoa siis meilläkin on.
      Käsitöiden tekeminen, usean vuoden jälkeen, on ollut riemastuttava kokemus. Etenkin on saanut valmiiksi vihdoin jotain. Alusta loppuun. Onhan tuolla välivarastoissa niitä keskeneräisiä vaikka kuinka paljon.
      Työstä intoileminen on jo ilmeisen hyvä merkki. Minä taidan vaihtaa duunia…

  13. Pingback: Pitkästä aikaa -tulppaaneja « Parallel Lines

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s