Sunday Classic – 060311

Kevät tulee ja mitä tuon lumen alta jälleen paljastuu. Kaikki ei ole niin ruusuista kuin tällä hetkellä unelmoimme. Ei ainakaan allergikoille:

– Blue Sky Mine –

Australialainen Midnight Oil on tunnettu yhteiskunnallisiin- ja ympäristöasioihin kantaa ottavan bändinä. Tämä vuodelta 1990 peräisin oleva biisi kertoo surullista tarinaa kaivosmiesten altistumista asbestipölylle ja sen aiheuttamista terveysongelmista. Biisi löytyy ‘Blue Sky Mining‘ -albumilta, jonka vinyyliversio oli väriltään poikkeuksellisesti sininen.

Midnigt Oil, alkuperäiseltä nimeltään ‘Farm’, on aloittanut soittamisen jo vuonna 1972 ja on tietenkin parhaiten tunnettu kotimaassaan. Kansainvälinen läpimurto tuli 1980-luvulla. Meilläkin bändistä kuultiin jo viimeistään ‘Diesel and Dust’ -albumin myötä. Sieltä makupalana tämä ‘Beds Are Burning‘.

 

20 comments on “Sunday Classic – 060311

  1. Jep. Täällä vielä hanget hohtelee, häikäsee*_* , mutta lumien sulettua on aina aika karun näköistä ennen kuin vihreys valtaa alaa. Hyvä biisi ja mielenkiintoinen valotus tuosta taustasta.

  2. Olipas tämä yllättävänkin raikkaan kuuloinen vielä tänäpäivänä, en ollut kuullut todella pitkään aikaan.
    Tämän biisin video on jäänyt minulle jotenkin hirveän voimakkaana kokemuksena mieleen, eritysesti väreineen. Nuo videon vastavärit, laulajan kirkaan oranssi paita ja sininen taivas.
    (Vaikka tuolloin vuonna 1990 minulla ei ollut MTV:tä eikä tämä Suomen tv:ssä varmaan montaa kertaa pyörinyt. Saattaakin olla että näin sen vain kerran, mutta silloin asiat muisti paremmin kuin niitä ei voinut heti mennä netistä katsomaan uudestaan.)

    Tähän liittyy myös yksi väärinkuuleiani laulun sanoja, kuulin aikoinaan että siinä laulettiin ihan selvästi:
    “Who’s gonna shave me?” eikä “save me”.

    Ps. Kiitos kun jaksoit linkittää päivän klassikot käsin.

    • Uuvana,
      Toisinaan tulee noita hauskoja väärin kuulemisia. Minulla ne ainakin jäävät jumittamaan ja myöhemminkin kuullessani biisin haluan kuulla sen väärin. Ja naureskella😀

  3. Kehun ensin jälkimmäisen, Beds Are Burning -biisin, joka ei näemmä vuosien saatossa ole menettänyt tenhoaan. Sen rytmikäs, tanakka poljento puhuttelee ainakin minua. Hyvän bändin nostit esiin, Midnight Oil on kumarruksen arvoinen yhteiskunnallisesti kantaaottavasta otteestaan ja asenteestaan. Herrat tekivät sanoituksellisesti tiukkoja ja rytmillisesti rullaavia biisejä.

    • Viides rooli,
      Nämä biisit ovat todellakin ajattomia. Ja tärkeitä. Sisältöä riittää useammalle kuuntelijakunnalle ja sukupolvelle, perässä tuleville.

  4. Muistan kuulleeni tämän kappaleen,vaikken muuten tunne Midnight Oilin tuotantoa. Hyvältä kuulostaa
    Missä muuten se sunnuntaiklassikkolista on`? Siis
    joudutko tosiaankin manuaalisesti laittamaan sen listan tuonne klassikkosivuillesi…kitos siitä!

    • Yaelian,
      Todella harmittava tuo linkityshässäkkä. Tutkin kaikki vaihtoehdot sieltä skripteistä ja en löytänyt vikaa, joten sen on oltava niiden päässä. Tosin WP:lle ei aina kaikki koodit toimi. Copy/Pastella niitä lisäisin, joten ei se niin mahdoton tehtävä ollut😉

  5. Midnight Oil oli minulle hyvin suuri osa 1980-1990-luvun vaihdetta. Vinyylinä ovat hyllyssä. Aika ajoin niitä tulee kuunneltua edelleen. Species Deceases -ep ja Place without a Postcard ovat parasta, mutta kyllä tämäkin on hienoa. Blue Sky Mining -albumin kiertueella piipahtivat Ruisrockissa. Minulla oli kaverini kanssa mukana banderolli, jossa luki “River Runs Red”. Sen esittäessään Peter Garrett vilkutti meille… ahh. Hauska muisto. Kiitän ja kumarran.

    • Tommi,
      Bändin tuotannossa on aivan mieletön määrä herkkuja. Jostain oli aloitettava😉
      Mielelläni näkisin heidät myös livesti. Soittivat muinoin Sydneyssä ollessani siellä, muistaakseni viiden keikan putken, mutta eihän sinne lippuja saanut.

  6. Midnight Oil on jäänyt aika kaukaiseksi, siis en ole juurikaan kuunnellut sitä tai kuullut sitä. Mutta kantaaottava musa on tärkeätä, ei maailma ole mitenkään valmis, päinvastoin ehkäpä. Monenlaista aihetta on yhä joista biisejä voisi tehdä. Niinkuin tässäkin. Hyvä meininki kundeilla.

  7. Terveiset Australiasta!
    Kuulimme ko. bandia kun siella vuosia sitten olimme Byron Bayssa. Heittivat uudenvuoden aattona yllatyskeikan rekan lavalta. Aikamoinen fiilis oli!
    Tulimme aamulla Casaan ja suihkun jalkeen painun hetkeksi lepaamaan. Toivottavasti huomenna paasee jo normaaliin rytmiin…

    • Tervetuloa takaisin ‘kulmille’, BLOGitse!
      Byron Bay on tuttu paikka. Siellähän se Captain Cookin hengaili😉
      Hyviä lepoja jetlagin jälkeen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s