Vietin tänään varsinaisen kukkaispäivän. Nautiskellen kaikilla aisteilla. Väriä, muotoja ja herkkiä siveltimen vetoja pääsin nauttimaan Helsingin taidemuseossa. Georgia O’Keeffe on saapunut kaupunkiin, jos ette ole sattuneet huomaamaan:
Georgia O’Keeffe oli amerikkalainen taidemaalari (1887 – 1986), joka on eniten vaikuttanut näkemykseeni kukista (linkki O’Keeffe tyyliseen tutkielmaani). Tämän suuren mestarin näyttelyn saapuminen Helsinkiin oli siis suuri kohokohta, jota jo kerkesin odotella pitkin kevättä. Ja ah, voi sitä riemun tunnetta, kun pääsin näkemään hänen teoksiaan livesti tänään. Siveltimen vedot olivat juuri niin pehmeitä kuin olin aina kuvitellut niiden olevan, värien liukuminen toisiinsa on sanoinkuvaamattoman mestarillista, pehmeät muodot irrottivat objektit taustoistaan ja rikas tekstuuri loihti teokset eläviksi.
Georgia O’Keeffe on ehkä tunnettu juuri kukka- ja kasvitutkielmistaan, mutta hänen tuotantoonsa mahtuu paljon myös maisemamaalauksia, eläinten luurankoihin liittyviä maalauksia sekä kaupunkiabstrakteja. O’Keeffen sanotaan olevan amerikkaisen modernismin uranuurtaja ja hän sulattaa teoksissaan yhteen abstraktin ja realistisen esitystavan. Usein O’Keeffen teosten sanotaan olevan eroottisia, mutta hänen alkuperäinen tarkoituksensa eroottisuus ei ole ollut. Kaikki on katsojan silmässä. Ja täytyy myöntää, että jotkut teokset hieman hätkäyttivät. Toisin sitä saattoi hakea, kun tuon vertauksen tiesi. Minusta niissä oli kuitenkin ripaus surrealismia mukana.
O’Keeffe on kotoisin Wisconsinin osavaltiossa, opiskeli Chicagossa ja New Yorkissa, mutta asui suurimman osan elämästään Uuden Meksikon osavaltiossa ja tuon ajanjakson uskotaan vaikuttaneen hänen värimaailmaansa ja muotojen pehmeyteen. Hän asui aavikolla, vuorien kupeessa ja nuo elementit olivat hänelle ehtymättömiä inspiraation lähteitä. Hänen ensimmäinen näyttelynsä oli New Yorkissa vuonna 1923 ja hän maalasi intensiivisesti vuoteen 1970, jolloin hänellä todettiin silmänpohjanrappeumasairaus ja näkökyvyn heikkenemisen myötä hänen teoksensa muuttuivat selkeästi abstraktiin suuntaan. Loppuaikoina hän tarvitsi assistenttia värien levittämiseen. Silti myös loppuajan työt ovat mestarillisia teoksia selkeytensä ansiosta.
– Kollaasin kuvat taidemuseon esitteestä, O’Keeffe kirjasta ja postikorteista, © Georgia O’Keeffe –
Georgia O’Keeffen töiden sanotaan olevan hyvin valokuvamaisia, tiukkaan rajattuja lähikuvia. Ehkäpä se on juuri se, joka on vedonnut minuun ja näkemykseeni valokuvaamisessa sitten hänen tuotantoonsa tutustuttuani 1980-luvun amerikoissa. Suosittelen näyttelyyn tutustumista, siellä on paljon muutakin kuin kukkakuvia. Yllätytte!
“Colors & line & shape seem for me a more definite statement than words.” – Georgia O’Keeffe
Georgia O’Keeffe’s selected works
Georgia O’Keeffe Museum – koti Uudessa Meksikossa
Video ‘Geogia O’Keeffe in New Mexico‘
Missä kukat, siellä Lepis!
Olen katsonut mainoksia tämän taiteilijan töistä… mielenkiintoista, jännä työskentelytapa on hänellä.
Nyt menen tuonne yhden linkin taakse lähemmin tutkimaan…
Kiirepakolainen,
Kipitäppä myös Tennispalatsiin joku päivä ihastelemaan livesti!
Nyt kun kerrot, vaikutus kukkakuviisi on ilmeinen. Harmi, ettei nyt ole tiedossa Hesan reissuja 😦 Hyvää Juhannusta kuitenkin!
Kari,
Ei huolta, näyttely on auki 9.9 saakka, joten hyvin kerkiät 😉
Siinä näkijä, missä tekijä ja toisinpäin…
H.M. Juhani Hämeenjussi,
Kiitosta 🙂
Ai kiva kun kerroit, onkin siellä koko kesän, ehkä minäkin pääsen katsomaan guruasi 🙂 Googlasin jo kuvia esiin enemmänkin.. Kukkatauluista en yleensä tykkää, mutta näin lähikuvina ovat hienoja, taiteilija kekkasi makrokuvauksen jo ennen kuin se digikuvauksena yleistyi. Osaisipa maalata!
En ole livenä nähnyt, mutta vaikuttunut töistä. Hyvää juhannusta.
Mariar,
Jos tulet pääkaupunkieseudulle, niin suosittelen lämpimästi.
Hyvää juhannusta sinulle 🙂
Sirokko,
Jo vain! Ai kun mukava kuulla, että olet tulossa taas kotimaan käynnille!
Maalaaminen olisi kyllä ihana taito osata.
Hyvä tietää! Ehdinkin mennä tuohon,ehkä! Vika aukiolopäivä synttärinäni;D
Yaelian,
Oi, synttäripäivänä tuo olisikin oiva paikka käydä viihtymässä. Toivottavasti ehdit.
Mielenkiintoista. Viitteet tulevaisuuteen joka johtaa sinun kukkakuviisi näkee myös hyvin.
Yamaba,
Mnnn… mitäköhän sinä nyt näet…????
No, aika näyttää 😀