How to Survive November 2013 – 1

Jaha, se on jälleen marraskuu ja ‘Marraskuun selätyksen‘ aika on koittanut. Menneinä vuosina ollaa piirretty paljon, tahoillamme ja kollektiivisesti, kerran yritettiin kuntoilla ja viime vuonna bongailtiin katoavaa aurinkoa. Mukavimpia mielestäni ovat olleet nuo vuodet piirtämisen parissa.

Tänä vuonna käänetään katse siivouskaappiin ja sen sisältöön. Joulusiivoukset tulossa ja sen sellaista. Inventarion aika on siis käsillä. Mitä sinun siivouskaapista löytyy? Ovatko ne kaikki purkit ja putelit tarpeellisia?

20131031-211647.jpg– siistiksi! –

Kasasin pullot ja putelit tiskipöydälle kuvaushetkeä varten ja totesin, että näitä riittää ainakin seuraavaksi viideksi vuodeksi. Kaikki eivät ole omia ostamiani ja erikoisimmat ovat pakon sanelemia. Suurin osa ilmeisen turhia.

Tutki siis kaappisi, kuvaa purkit, postaa iloksemme ja huomenna selviää mitä niillä pitää tehdä. Jätäthän muuten kommenttilootaan viestin, jos selättelet seuranani.

Hilpeää marrakuuta kaikille!

Valokuvatorstai – 300

Valokuvatorstain teemana ovat ‘Sanat‘:

sanat

Sanat

John Court on Suomeen muuttanut brittiläinen taiteilija, jonka teoksissa sanoilla on elämää suurempi merkitys. John kärsii vakavasta lukihäiriöstä ja koulunkäynti oli hänelle hyvin tuskaista. Jossain vaiheessa hän oivalsi kirjoittamisen olevan piirtämistä ja alkoi hyödyntämään kirjainten piirtämistä, sanoja, monikerroksisissa teoksissaan. John Courtin tuotantoon kuuluu niin kuvataide kuin performanssit ja videoteokset. Kaikissa teemana ovat sanat, lukeminen, kirjoittaminen, tuska niiden tuottamisessa.

John Court:n tuotantoon pääset tutustumaan tästä linkistä. Erityisesti tämä videoteos ‘Impossibility of the World‘ eli ‘Sanan mahdottomuus’ kertoo kirjoittamisen fyysisestä ja henkisestä ristiriitaisuudesta. Erinomainen!

Sunday Classic no. 1 in Memoriam

Sunnuntaiklassikkojen eniten soitettun biisin esittäjä Lou Reed poistui keskuudestamme tänään. ‘Perfect Day‘ soi Sunnuntaiklassikoissa vuosien varrella lukemattomia kertoja, lähes blogissa kuin blogissa. Tässä blogissa kuultiin tuolta pehmeä ääniseltä legendalta ‘Walk on the Wild Side‘ ja ‘Vicious‘ sekä Velvet Undergroundin aikainen ‘Sunday Morning‘. Tänään muisteloksi kuulemme tuon loistavan biisin, joka on Lou Reedin käsialaa ja julkaistu vuonna 1972 ‘Transformer‘ -albumilla:

– Lou Reed 1942 – 2013 –

Rest In Peace

Ja tässä vielä live-esitys bonuksena yhdessä Elvis Costellon kanssa:

Loistava duetto!

Betoni taipuu moneksi

Tänään pääsin käymään Parikkalan patsaspuistossa, jossa käynnistä olen haaveillut vuosia.  Irwikissin kanssa suuntasimme kohti Parikkalaa kamerat pakattuina kasseihin. Aurinko paisteli ja lämpötilan noustua plussa-asteille reissusta tuli oikein mukava kuvauspäivä. Paljon olen patsaspuistosta kuvia täällä netissä nähnyt, mutta kyllä paikka silti yllätti aivan täysin.

Parikkalan patsaspuisto on ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen (1944 – 2010) elämäntyö. Alueella on n. 500 patsasta, pääasiassa ihmishahmoja. Tässä muutama otos pikakelauksella, fiilistä ei vain pysty kuvissa tuomaan katsojille sellaisena kuin sen paikan päällä pääsi kokemaan.

parikkala4Alueelle saavuttaessa aukeaa huikea näkymä 200:n joogaavan hahmon harjoituksissa auringon säteiden syleilyssä.

parikkala3Hahmot mahtuvat joogaharjoituksiin hyvinkin toistensa lomassa. Näistä joogaajista alkoi patsaspuiston tarina, ensimmäiset ovat 1960-luvun tuotantoa.

parikkala1Patsaat ovat täysikokoisia, aikuisen ihmisen kokoisia, miehiä ja naisia.

parikkala6Ja ne taipuvat yllättävän notkeasti joogan saloihin.

parikkala2

Notkeuden tarkkuus hurmaa katsojan.

parikkala10Alueelta löytyy myös vieraita kaukaisilta mailta.

parikkala9

Eläinpatsaita, erityisesti lintuja.

parikkala8

Käytävät ovat rakentuneet käsin tehdyistä betonilaatoista.

parikkala12

Toiset polut ovat tarkoitettu vain puutarhureille. Ne vievät salaiseen puutarhaan.

parikkala14

Seinämistä löytyi kivimosaiikkihahmoja.

parikkala7

Useimmat tuntemamme urheilulajit ovat edustettuina puistossa, kulttuurille on myös sijansa.

parikkala11

Kylänväki oli asettunut ajotien varteen ottamaan vierailijoita vastaan.

parikkala13

Suloisimpia olivat voimistelevat lapsihahmot.

Tämä yksinäisen taiteijan luoma satumaa on todella vierailemisen arvoinen paikka. Suosittelen. Käynnistä jäi niin voimakas fiilis, että täytyy tässä vielä muutama päivä sitä sulatella ja rauhassa katsella kuvia ennenkuin pystyn sen enempää virkkaamaan. Upea! Kesällä se on varmasti vielä upeampi, sillä puistossa on paljon kasvillisuutta ja sen rehevyyden saattoi nyt vain aavistaa.

En kerinnyt ennen lehteä kotiin

Muorilla oli tapana kysyä, että tulenko ennen lehteä kotiin. Silloin joskus nuorempana, yöjuoksujen aikaan. Useimmiten tulin lehden jälkeen. Taito on tallella, etenkin kun on niin mukava ilta ettei millään malta ajatellakaan kotia lähtöä 🙂

20131019-203054.jpg

Irwiksen kanssa baanalla

Tapasin eilen ensimmäistä kertaa Älä katso, vaan näe -blogin Irwikissin. Tytön, jonka olemme oppineet tuntemaan upeista valokuvistaan niin kuvablogissa, kuin ‘Mustaa ja valkoista‘ -blogin moderaattorina sekä aktiivisena osallistujana muinaisessa Sunnuntaiklassikot -haasteessani ‘Irwiksen grammari‘ -blogissaan. Vihdoin! Tätä tapaamista olen odottanut vuosia, vähän salaa, tapaavani tämän kamerataiturin livesti ja oppia tuntemaan henkilön noiden hienojen kuvatutkielmien takaa. Eilen illalla se päivä siis koitti.

Aamusta odotti tekstari kännykässäni, että josko mentäisiin illalla kylille. Tuli jo siis riemua päivään sitä iltaa odotellessa. Päivä kului nopeasti, vaikka keli oli aivan kaamea. Vettä täysillä ja välillä sitä valkoista möhnää siinä joukossa, jopa siinä määrin että alkoi usko loppua illan ulkoilujen suhteen. Illaksi sade loppui, mutta Saimaalta puhalsti todella kova tuuli. Se ei minua haitannut hymy kasvoillani taivaltaessani kohti tapaamispaikkaamme kaupungin keskustassa. Jo kaukaa tunnistin yksinäisen hahmon odottelemassa sovitun hautaustoimiston edessä. Ei epäilystäkään etteikö se olisi ollut Irwikissi. Puheripulimme alkoi välittömästi ja emme edes meinanneet muistaa siirtyä sisätiloihin ennekuin jokin tuulenpuuska meinasi pyörittää meidät mukaansa. Löysimme mukavan baarin ja lämmittelimme minttukaakaoiden ääressä. Oli kuin vahan tutun olisi tavannut. Juttua riitti ja ilta kului todella nopeasti, viehtäen aamun pikkutunneille saakka. Baari vaihtui kotimatkalla kertaalleen ja täytyypä tunnustaa etten muista milloin olisin ollut valomerkkiin saakka anniskeluravintoloissa, eilen näitä niitä kaksi. Oli todella mukava tapaaminen ja mielenkiintoista kuulla ja ammentaa mistä ne aihiot kuviin tuleva. Jännittävää! Kiitos mukavasta illasta Irwis!

PS. Lehden jakaja tuli alaovella vastaan eikä se nauranut yhtään lohkaisulleni kotiin kerkiämisestä ennen lehden tuloa 😀

Paska viikonloppu tai ainakin osapaska

Suurin latauksin läksin perjantaina körryytteeleen kohti pääkaupungin hulinaa, hakemaan talvirenkaita ja humpsuttelemaan. Puuterihuiskuja ja kimalletta oli hopeisten nastojen lisäksi tarkoitus katsastaa, jotta päästäisiin vihdoinkin pussaamaan vankeudessa riutuvaa sammakkoprinssiä.

frog– prinssi –

Matka meni hyvin, olin ajoissa perillä ja uudet kumit alla tuntui niin turvalliselta. Riemusta hihkuen kaarsin Susupetalin vierasparkkiin ja rohkeana astelin kohti Tietoisen läsnäoloryhmän testiviikonloppua, Heddakin kun oli päättänyt kokeilla. Viikonlopun teemana oli siis syöksy kauniista vielä kauniimmaksi läpi Messukeskukseen viritettyjen puuterihuiskujen, kohti ILoveMe autuutta. Siis tiedättehän sitä tilaa, jossa sammakoita ei enää tarvii pussailla kun ne jo sulavat sutjakoiksi prinsseiksi. Ou jeah!

Tietoisen läsnäoloryhmän testiviikonlopussa toteutui pikarullauksella kaikki mitä oli luvattu, läppäriä en päässyt näpläämään (se muka päivitti itseään), kännykkä piti jättää keittiön pöydälle ja tabletit purkkiin. Keittiön pöydälle päätyi jemmaan myös penali (kynät) ja kalenteri. Ruokaa oli niin paljon, että pöytä notkui. Thaimaalaisuudesta en tiedä, mutta hyvää se oli. Radiota siellä ei ollut, mutta en niitä uutisia olisi suostunukaan kuuntelmaan! TV:tä tarjottiin, mutta sieltäkin vain puolikas ‘Yksi lensi yli käenpesästä‘! En siis tiedä olisko toivoa ollut. Ulkoilua oli riittämiin mädäntyvältä tuoksuvan Vantaanjoen rantamilla. Kuvata ei tietenkään saanut, ei ainakaan syksyn värejä. Siispä kuvasin salaa ja nekin meni, perhana vieköön, ylösalaisin.

Katsekontaktia piti harjoitella nurinperin Messukeskuksen yli-innokkaiden terveys- ja kauneuskauppiaiden ohitse. Siis huom! Ei katsekontaktia, ettei joudu myyntipuheen uhriksi! Huh, mikä urakka! Voin kyllä voittajan elkein ja ylpeydestä puhkuen kertoa, etten ostanut kuin purkillisen silmälasien puhdistusnestettä kirkkaita katsekontaktiharjoituksia varten. Ne siis jatkuivat ja jatkuivat. Hieman hirvitti siinä vaiheessa kun alkoi se pysähtyneen liikkeen vaihe. Oli se aika vaikeaa, mallinukkien liike oli kyllä pysähtynyt ja selvisin sen ymmärtämisestä hyvin, mutta niillä ei ollut silmiä mihin katsekontaktioida!

Ei ihme että sairastuin! Toki Tietoisen läsnäoloryhmän mainoskirjeessä oli mainittu että “olonne tulee pahenemaan”, mutta en arvannut etukäteen siinä niin oikeasti käyvän!  Voin siis suositella lämpimästi tämän lyhyen testiviikonlopun, tai puolikkaan sellaisen, perusteella osallistumista! Jonain päivänä aion käydä testiviikonlopun loppuun. Nyt jouduin sen valitettavasti pistämään poikki ennalta suunnittelemattoman vatsataudin iskiessä aamuvarhain. Messukeskuksessa emäntä joutui varmasti koville testaajan ollessa kiukkuinen kuin perseeseen ammuttu karhu ja jouduimme vain katselemaan sammakoiden loikkimista karkuun. Saattaapi olla että nielaisin muutaman, sillä kotimatkalla jokainen tien monttu ja pomppu tuntui siltä kuin muutama tusina sammakkoa kaipaisi ulospääsyä vatsastani. Kuumeen noustessa puolessa välissä kotimatkaa, olin jo niin hyvin harjoitellut katsekontaktia, että se pysyi tiukasti keskiviivassa. Tai olisi pysynyt, jos se olisi ollut maalattuna, loppupätkän ylileveillä kaistoilla en oikein tiennyt miten mennä. Onnellisesti kotona kuitenkin ja suoraan punkaan. Siellä se loppuviikonloppu sitten menkin puuterihuiskuista ja prinsseistä unelmoidessa.

Niin siinä käy kun oikein odottaa! Ehkä mä pelastan sen prinssin joku päivä… jos jaksan. Pääasia, että näki mukavan kaverin!