Tänään pääsin käymään Parikkalan patsaspuistossa, jossa käynnistä olen haaveillut vuosia. Irwikissin kanssa suuntasimme kohti Parikkalaa kamerat pakattuina kasseihin. Aurinko paisteli ja lämpötilan noustua plussa-asteille reissusta tuli oikein mukava kuvauspäivä. Paljon olen patsaspuistosta kuvia täällä netissä nähnyt, mutta kyllä paikka silti yllätti aivan täysin.
Parikkalan patsaspuisto on ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen (1944 – 2010) elämäntyö. Alueella on n. 500 patsasta, pääasiassa ihmishahmoja. Tässä muutama otos pikakelauksella, fiilistä ei vain pysty kuvissa tuomaan katsojille sellaisena kuin sen paikan päällä pääsi kokemaan.
Alueelle saavuttaessa aukeaa huikea näkymä 200:n joogaavan hahmon harjoituksissa auringon säteiden syleilyssä.
Hahmot mahtuvat joogaharjoituksiin hyvinkin toistensa lomassa. Näistä joogaajista alkoi patsaspuiston tarina, ensimmäiset ovat 1960-luvun tuotantoa.
Patsaat ovat täysikokoisia, aikuisen ihmisen kokoisia, miehiä ja naisia.
Ja ne taipuvat yllättävän notkeasti joogan saloihin.
Notkeuden tarkkuus hurmaa katsojan.
Alueelta löytyy myös vieraita kaukaisilta mailta.
Eläinpatsaita, erityisesti lintuja.
Käytävät ovat rakentuneet käsin tehdyistä betonilaatoista.
Toiset polut ovat tarkoitettu vain puutarhureille. Ne vievät salaiseen puutarhaan.
Seinämistä löytyi kivimosaiikkihahmoja.
Useimmat tuntemamme urheilulajit ovat edustettuina puistossa, kulttuurille on myös sijansa.
Kylänväki oli asettunut ajotien varteen ottamaan vierailijoita vastaan.
Suloisimpia olivat voimistelevat lapsihahmot.
Tämä yksinäisen taiteijan luoma satumaa on todella vierailemisen arvoinen paikka. Suosittelen. Käynnistä jäi niin voimakas fiilis, että täytyy tässä vielä muutama päivä sitä sulatella ja rauhassa katsella kuvia ennenkuin pystyn sen enempää virkkaamaan. Upea! Kesällä se on varmasti vielä upeampi, sillä puistossa on paljon kasvillisuutta ja sen rehevyyden saattoi nyt vain aavistaa.
Parallel Lines 